Näkymä Willensauna-kahvilasta. Kuva Kirsi Helstelä |
Teatteritalon katutasoon avatun kahvila Willensaunan
ikkunoista avautuu näkymä Kaisaniemen puistoon. Valoisa tila on sisustettu
50-luvun tyyliin, kuinkas muuten! Paavo Tynellin valaisimet luovat
tunnelmaa, ja huonekalut on ostettu käytettyinä tai valmistettu teatterin
lavastamossa. Sohva on aiemmin palvellut Nukkekoti-esityksen lavasteena. Ihanaa!
Maan ensimmäinen teatteriravintola avattiin tässä 1950-luvulla,
ja siitä tuli sittemmin näyttämö. Nyt tila on palautettu alkuperäiseen
käyttöönsä, kuinka mahtavaa! Koko Kansallisteatterin kortteli on asemakaavassa suojeltu,
ja remontti toteutettiin toki yhteistyössä Museoviraston kanssa. Ja samalla kun
perustuksia vahvistettiin ja esitys- ja talotekniikkaa uusittiin, saatiin työturvallisuutta,
tilojen käytettävyyttä, äänieristystä ja akustiikkaa paremmaksi. Itsestään
selvää, ja mahdollista!
Vesiallas teatterin sisäänkäynnin edessä on
tyhjillään, ja innostun jopa kuvittelemaan paikalle sitä kylpylää, josta Willensauna
on saanut nimensä. Vuonna 1864 valmistunut Wilhelmsbadin kylpylä rautatieaseman
vieressä oli aikansa arvostetuimpia hotelleja. Kylpylän vesi johdettiin suoraan
puiston lammikosta, huh. No ei nyt sentään!
Mutta nyt väliseinä teatterin aulaan aukeaa, ja yläkerran
tyylikäs lämpiö kutsuu. Kun soljumme siitä katsomoon paikoillemme, on kuin virtaviivainen
tila jatkuisi näyttämölle saakka. Vastassa on puhtaan harmoninen huone, jollaisia
tyypillisesti ovat nykytaiteen museot. Tunnen olevani tervetullut tähän kokonaistaideteokseen,
jonka sisään astuin jo alaovella.
Kliseet ovat hauskoja, niissä on huumoria (kun osaa ne sellaisina ottaa), jos kohta ärsyttävyyttäkin. Latteat tavat
ja ajatukset juurruttavat meidät ympäristöömme ja yhteiskuntaan, toisiimme, luovat
kollektiivista todellisuutta ja muistia. Lavalla seisovien museo-oppaiden totinen
ryhmä edustaa historiankirjoitusta, yksi muistaa Euroopan 1900-luvun kiihkeänä
ja traagisena, toinen listaa dadaismin, fasismin, kommunismin ja
postmodernismin, joku huomauttaa kodinkoneista, rintaliiveistä ja
keskitysleirien kauhuista.
Faktoja on lukemattomia, ja niistä tulee koomisia ja absurdeja, kuten kaatuneen amerikkalaisen sotilaan keskipituus Normandian maihinnousussa: kuinka monen kilometrin jono heistä olisi muodostunut päälaet jalkapohjia vasten peräkkäin ladottuina?
Kuva Kalle Ropponen |
Minna Leinon ohjaus perustuu Patrik Ouředníkin teokseen Europeana. 20. vuosisadan lyhyt historia, ja totuuskuoro tekee parhaansa osoittaakseen meille paikkamme jatkumossa.
Kunhan ihmiset ottaisivat virheistä opikseen, ei tulisi sotia, tauteja, tulvia, maanjäristyksiä, nälänhätiä ja totalitaarisia järjestelmiä. ”Mutta monet eivät olleet kuulleetkaan tästä teoriasta, vaan jatkoivat muina miehinä historian tekemistä”, teos päättyy. Sekin taitaa olla aikamoinen klisee.
Europeana Suomen Kansallisteatteri
Suomen kantaesitys Pienellä näyttämöllä 9.11.2023
LAVALLA Kristiina Halttu, Aksa Korttila, Markku Maalismaa, Mitra Matouf, Marja Myllylä, Heikki Pitkänen, Antti Pääkkönen, Marja Salo
Ohjaus ja dramatisointi Minna Leino
Alkuperäisteos: Patrik Ouředník: Europeana. 20. vuosisadan lyhyt historia (Siltala, 2022).
Alkuperäisteoksen suomennos Eero Balk
Dramaturgit Elli Salo, Jukka-Pekka Pajunen
Lavastus- ja valosuunnittelu Kalle Ropponen
Pukusuunnittelu Sari Suominen
Äänisuunnittelu Johanna Storm
Laulujen sovitus ja harjoittaminen Mari Kätkä
Naamioinnin suunnittelu Jari Kettunen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti