 |
| Näyttämöllä Jani Karvinen, Timo Tuominen, Kari Ketonen ja Elena Spirina. Kuva Suomen Kansallisteatteri. |
On tällainen keissi: suomalaisyrityksen kehittämä terveydenhuollon huipputuote, aivojen kuvantamislaite, pitäisi saada maailmanmarkkinoille. On sujuvasupliikkinen myyntimies ja paljon puhetta, myyntijargonia ja suprajohteita. On nopeatempoiset teekkarikaverukset, joita yhdistävät työt Otaniemen kylmälaboratoriossa, intomieli ja osakkuus yhteisessä firmassa. Siinä ainekset, joista näytelmäkirjailija Juha Jokela on keittänyt Kansallisteatterin Suurelle näyttämölle kelpo sopan.
Sumu alkaa kuin trilleri: enteellinen musiikki luo tunnelmaa, näyttämön takaseinälle heijastuvat silmissä vilisevät sähkökäyrät ja graafit. Lavan reunoilla höyryilee. Homma edistyy sukkelasti, kuten start-upeissa on tapana. Vientihanke saa arvokasta työntöapua ministeriöstä: Venäjälle, miksikäs ei? Teekkarijäynä kohottaa tunnelmaa, ja kaverusten toimistossa nautitaan fiktiivibisset.
Sumu on Jokelan toinen näytelmä Kansallisteatteriin. Ensimmäinen oli juhlanäytelmä Patriarkka, jossa ihmiset ruotivat suhteitaan sekä toisiinsa että yhteiskuntaan. Sumussa Jokela leikittelee samaan tapaan toden ja fiktion välimaastossa ja hyödyntää lähihistorian tapahtumia luoden näyttämökuvan, joka kietoo yleisön kollektiiviseen illuusioon. Venäjä-suhteemme on hankala ja monisäikeinen, kauppapolitiikka kipuilee pakotteiden kanssa, ja lähimenneisyyden haamuista nostetaan esille mm. suomettuminen ja Kekkosen aika. Suuren kuvan reunamille piirtyy tuoreita muistoja Ukrainan kriisistä, malesialaislentokoneen turmasta ja venäläisen oppositiopolitiikon murhasta. Sekaan heitetään vielä pelkoa, lahjontaa, sananvapautta, homofobiaa ja salakuuntelua – kaikki kliseitä ja siksi niin hauskoja.
Jos katsoja selviää alun tekstivyörytyksestä ja lakkaa miettimästä tarinan todentuntuisia viittauksia, on näytelmän seuraaminen viihdyttävää ja palkitsevaa. Aikalaiskuvaus on osuvaa ja nokkela, puhekielinen dialogi soljuu. Henkilöt löytävät karaktäärinsä, ja moni tunnistaa lavalta työyhteisön tyypit. Parhaiten Jokelan ohjauksessa hahmottuvatkin ihmisten väliset suhteet. Kirkasotsainen tutkija Taisto (Jani Karvinen) on periaatteen mies, tyhmänrohkea myyntitykki Jone (Kari Ketonen) porhaltaa pelotta suurissa saappaissaan. Ristiriitoja välttelevä toimitusjohtaja Olli (Timo Tuominen) ajautuu pois kompetenssialueeltaan ja ahdistuu. Viileimmin tilannetta tarkastelee Larissa (Elena Spirina), joka tukeutuu omalaatuiseen identiteettifilosofiaansa.
Vakavat tapahtumat sulautuvat keitokseen sattumiksi, ja luovat jännitteistä vastavoimaa huumorille, jota esityksessä taitavasti viljellään. On vaihteeksi virkistävää katsoa nykydraamaa, jossa ei ole suhdesotkuja tai paljaita pyllyjä. Jokelan komiikka tukeutuu toki sovinnaisuuksiin, mutta tyylillä. Yhteisille traumoille on turvallista nauraa.
Sumu Suomen Kansallisteatteri
ROOLEISSA Katariina Kaitue, Jani Karvinen, Kari Ketonen, Karin Pacius, Jukka-Pekka Palo, Elena Spirina ja Timo Tuominen; videolla Ria Kataja
OHJAUS Juha Jokela
LAVASTUS Teppo Järvinen
PUKUSUUNNITTELU Tarja Simonen
VALOSUUNNITTELU Max Wikström
ÄÄNISUUNNITTELU Tommi Koskinen
VIDEOSUUNNITTELU Timo Teräväinen
NAAMIOINNIN SUUNNITTELU Pauliina Manninen
DRAMATURGI Minna Leino
OHJAAJAN ASSISTENTTI Martina Marti
