Siskokset ikuisessa lumisateessa

Ohjaaja Paavo Westerberg on toden totta päivittänyt klassikon! Westerbergin toinen Tšehov-tulkinta Suomen Kansallisteatteriin on draamakirjallisuuden suurimpiin kuuluva Kolme sisarta. Myös modernin version uumenista paistaa aidon tšehovilainen mielenmaisema ja nurkissa viipyilevä alakulo. 

Kuva Tuomo Manninen.

Kolme sisarta alkaa kuin lastennäytelmä, kun kolme kissaa naukuen kurkkii yleisöä esiripun välistä. Niin kissakuoron kuin kaiken siitä käynnistyvänkin voi nähdä symbolisena. 

Teos vyöryy kohti katsojaa, joka joutuu hakemaan kiintopistettä vauhdilla pyörivän lavakarusellin tapahtumista, äänistä, livevideon lähikuvista. Puhetta riittää, ja lumipyry tuiskuaa boheemin näyttämökuvan ylle. Olohuoneen nurkassa valvoo televisio, joka näyttää jatkuvaa juoksukilpailua ja hiihtomaratonia. Elämän oravanpyörä ja loputon ahdistus?

Mutta Westerbergin sisaret eivät ole ahdistuneita, he ovat vain saamattomia ja jumissa ajatustensa kanssa. Samanlaisissa valkoisissa takeissaan he edustavat klassisia hyveitä, rakkautta, tulevaisuudenuskoa, työn tekemisen merkityksellisyyttä. Nuorten naisten elämä on juuttunut pieneen varuskuntakaupunkiin ja polkee isän kuoleman jälkeen paikallaan. Haaveissa siintää myyttinen ja paratiisimainen Moskova, jonne pitäisi päästä takaisin, jotta uusi elämä pääsisi käyntiin. Tilannetta zoomaillaan monesta perspektiivistä ja kuvitteellisten tulevaisuudenkiikareiden kautta. Mutta muutto vain viivästyy ja muut tekijät tulevat väliin, niin kuin elämässä yleensä.  

Kun kyky tehdä ratkaisuja ja välttämättömiä päätöksiä on kadonnut, katoaa olemisesta mielekkyys. Arkinen Olga (Elena Leeve), dramaattinen Maša  (Emmi Parviainen) ja idealistinen Irina (Marja Salo) välittävät kukin roolihahmonsa omalla temperamentilla tuon sietämättömän keveyden. Venäläisen yläluokan toimettomuuteen lyö säröä vahvatahtoinen ja paheksuttu veljen vaimo Natašha (Anna-Maija Tuokko), joka ainoana kantaa kirkkaanväristä mekkoa ja kipinöi paljeteissaan.  Onnen odottelun ja haaveiden hellimisen katkaisee ulkoinen kriisi; punaisena vellova tulipalo, joka rikkoo niin ikkunalaseja kuin ihmissuhteita. Markus Tsokkisen huikea lavastus ja Sanna Salmenkallion äänisuunnittelu luovat tehokkaita impressioita.

Hurjan kolmetuntisen lopuksi sisarukset ovat edelleen tiellään jonnekin, ehkä Eldoradoon, ehkä Moskovaan. On tehtävä työtä, on elettävä. He kiipeävät kohti portaita ja valokajoa mielessään vain yksi kysymys: kunpa vain tietäisimme miksi kärsimme.

Anton Tšehov: Kolme sisarta
Suomen Kansallisteatterin Suuri näyttämö

Ohjaus ja sovitus Paavo Westerberg

Lavastus Markus Tsokkinen

Pukusuunnittelu Anna Sinkkonen

Valosuunnittelu Pietu Pietiäinen

Musiikki ja äänisuunnittelu Sanna Salmenkallio

Videosuunnittelu Ville Seppänen

Naamioinnin suunnittelu Laura Sgureva

Dramaturgi Eva Buchwald

Ohjaajan assistentti Joel Härkönen

ROOLEISSA Elena Leeve, Samuli Niittymäki, Terhi Panula, Emmi Parviainen, Eero Ritala, Esko Salminen, Marja Salo, Tuomas Tulikorpi, Anna-Maija Tuokko, Olavi Uusivirta ja Jussi Vatanen.

Sadun vastustamaton lumous

Vahva, vauhdikas ja viehättävällä tavalla vanhanaikainenkin Disney-musikaali Kaunotar ja hirviö (Kaunitar ja koletis) ihastuttaa nyt Tarton Vanemuine-teatterissa ruotsalaisen ohjaajakonkari Georg Malviuksen ohjaamana. Vuonna 1994 ensi-iltansa saanut, piirroselokuvaan perustuva musikaali on voittanut konseptina useita palkintoja.

Koko perheen elämykseksi mainittu Broadway-hitti sopii toki monille, mutta alle kouluikäisille meno voi olla liian hurjaa. Joitakin perheen pienimpiä talutettiin pois katsomosta pian alkutahtien jälkeen. Ei niin, etteivätkö nykylapset olisi tottuneet piirroselokuvien tempoon. Ison orkesterin volyymi ja eloon heräävien animaatiohahmojen koreus vain voivat olla liikaa.

Vanhempi väki, jota katsomossa oli runsaasti, näytti kyllä nauttivan. Alan Menkenin melodinen musiikki valloittaa, visuaaliset efektit ja kertomuksen lempeä huumori antavat maustetta. Tarinan teemoissa korostuvat nuoren naisen kasvu ja erilaisuuden sietämisen välttämättömyys. Samalla herkästä maalaistytöstä kasvaa moderni ja rohkea nuori nainen. Ollaan musikaaliviihteen ytimessä.

Monipuolisuus on Viron vanhimman vironkielisen ammattiteatterin valtti, ja Vanemuisen lavoilla esitetään niin oopperaa, draamaa kuin balettiakin. 700-paikkainen suuri näyttämö ei mitoiltaan ole teattereiden suurimpia, mutta pärjää ulottuvuuksiltaan isojen rinnalla. Kaunotar ja hirviö -musikaalissa oivallisella valosuunnittelulla on saatu lisää tilaa ja vaikuttavuutta sekä ylös että syvyyksiin.

Näyttävät tanssikohtaukset ovat Kaunotar ja hirviö -esityksen huippuhetkiä, ja syvänpunaisen päivälliskohtauksen sävyissä lähestytään Punaisen Myllyn revyyiloittelua. Tanssimassa ovat niin teepannu, kuppi, kynttelikkö kuin kellokin. Juuri lavastus ja loistavan kekseliäät puvut synnyttävät aidon sadun lumouksen. Hyvä voittaa ja satu saa onnellisen lopun, liikutukseltakaan ei voi välttyä. Rakastaa voi lopulta vain omasta vapaasta tahdostaan.


Musiikki ALAN MENKEN
Sanat HOWARD ASHMAN & TIM RICE
Libretto LINDA WOOLVERTON
Alkuperäistuotanto DISNEY THEATRICAL PRODUCTIONS

Ohjaus Georg Malvius (Ruotsi)
Musiikin johto Martin Sildos
Koreografia Adrienne Ǻbjörn (Ruotsi)
Lavastus Iir Hermeliin
Valaistus Palle Palmé (Ruotsi)
Puvustus Mare Raidma

ROOLEISSA Saara Kadak (Rakvere Teater) / Kärt Anton, Kalle Sepp (ETA revüüteater ”Starlight Cabaret”) /René Soom (RO Estonia), Aivar Tommingas / Lauri Liiv, Silver Laas / Juss Haasma, Mihkel Tikerpalu (Nukuteater) / Oliver Timmusk, Andres Mähar / Simo Breede, Merle Jalakas / Ele Millistfer, Anett Viinalass / Nele-Liis Vaiksoo, Norman Salumäe / Saamuel Pilpak, Karmen Puis / Kristina Vähi, Risto Orav. Vanemuisen oopperakuoro, balettiryhmä ja sinfoniaorkesteri.

Tahtonaisia selittämässä

Susanna Mikkonen ja Santeri Kinnunen. Kuva Tapio Vanhatalo.

Ajatus on kyllä kutkuttava: kuinka monesti me yritämmekään ennakkoon pohtia asioiden kulkua ja tapahtumien käänteitä? 

Entä jos tietäisimme missä olemme vuosien kuluttua, ja mitä meille tapahtuu? Henrik Ibsenin perhedraamassa Nukkekoti (1879) päähenkilö Nora lähti kotoaan ovet paukkuen ja palaa nyt samasta ovesta takaisin viidentoista vuoden jälkeen.

Yhdysvaltalainen Lucas Hnath on kirjoittanut Noran tarinalle jatkoa näytelmässään Nukkekoti, osa 2 (A Doll's House, Part 2), jota viime vuonna esitettiin Broadwayllä. Näytelmä nähdään nyt siis varsin tuoreena suomennoksena Helsingin Kaupunginteatterin Pienellä näyttämöllä.

Nora törmää luutuneisiin asenteisiin heti kotiovensa kynnyksellä. Riitahan siitä syntyy. Anne Marie (Ursula Salo) on juureva vanhan ajan taloudenhoitaja, joka ei voi ymmärtää että naisellakin on oma ääni ja tahto. Maailmalla menestynyt Nora (Susanna Mikkonen) on kirjoittanut kirjan elämästään ja saanut feministisillä teoillaan myös vihamiehiä. Nyt eräs tuomari uhkaa paljastaa, että Nora on yhä naimisissa, jollei Nora peru puheitaan. Siksi onkin paikallaan tavata aviomies Torvald (Santeri Kinnunen).

Käsitykset siitä, mitä naimisissa oleva nainen sai tehdä eivät 1800-luvun lopussa muuttuneet hetkessä - ei edes 15 vuodessa. Norakin unelmoi ajasta kaksi-kolmekymmentä vuotta eteenpäin, jolloin ehkä koittaisi liberaalimpi aikakausi. Toisin kävi, ja ehkä siksi lavalle luodaan nyt jyrkempää kontrastia. Epookkipuvustus antaa viitteitä menneestä maailmasta, mutta dialogia käydään kovin tutunkuuloisella puhekielellä. Halutaan osoittaa, kuinka ongelmat ovat edelleen olemassa, ja sovinnaisuusajattelusta on nyky-yhteiskunnassakin vaikea irrottautua. Naisen tahto tuntuu edelleen olevan miehen taskussa, ja klassisen naisellisesti Norakin sortuu lavalla sievään saivarteluun ja ironiaan.

Kyse on silti vakavista asioista vallasta, vastuusta ja vapaudesta, ja siinä samalla myös rakastamisen vaikeudesta. Harmillisesti näytelmän jännite kärsii liiasta selittelystä, vahvat naishahmot kun puhuvat Torvaldin suohon. Katsomossa ollaan kuin avioliittodraaman salakuuntelijoita, ja se vaivaannuttaa. Siinä melskeessä tuolejakin rikotaan niin, että säpäleet lentävät. Juonitteluun osallistuu myös Noran ja Torvaldin aikuinen tytär Emmy (Elina Hietala), jonka rakkaudensokea usko sulhaseensa on jo melko kiusallista kuultavaa.

Kiinnostavaa on, että erilaisia Nora-tulkintoja voi tänä talvena Helsingissä nähdä kaksin kappalein. Ne kannattaa katsoa molemmat. Teatteri Jurkan ohjelmistossa on Alma Lehmuskallion ohjaus, jossa naiseuden ja sovinnaisuuden rajoja rikotaan ja ristiriitoja ratkotaan kahden Noran avulla. Kirjoitukseni Jurkan Norasta täällä.

Ihmiset, niin naiset kuin miehetkin, ovat usein aikakautensa ajattelun vankeja, ja vain harva uskaltaa olla toisinajattelija ja -tekijä.

Helsingin Kaupunginteatteri: Nukkekoti, osa 2
(A Doll's House, Part 2, 2017)

Suomennos Reita Lounatvuori
Ohjaus Liisa Mustonen
Lavastus ja puvut Antti Mattila
Valosuunnittelu William Iles
Äänisuunnittelu Eradj Nazimov

ROOLEISSA Elina Hietala, Santeri Kinnunen, Susanna Mikkonen, Ursula Salo

Kasvutarinoita kenkätehtaassa

Kuva Mirka Kleemola

Jos joku vielä suhtautuu musikaaligenreen epäilevästi, nyt on aika päivittää asenteet. Helsingin Kaupunginteatterin Kinky Boots lähestyy katsojia ilon kautta. Tule sellaisena kuin olet!

Vuonna 2005 valmistuneen Kinky Boots -elokuvan innoittamana tehty musikaaliversio kantaesitettiin Broadwayllä 2013, ja sen jälkeen huima show on kiertänyt maailmalla. Poplaulaja ja näyttelijä Cindy Lauperin säveltämä ja sanoittama musikaali kertoo teemoista, jotka ovat olleet Lauperille läheisiä jo 1990-luvulta; drag artisteista, homo- ja transkulttuureista ja ennen kaikkea inhimillisestä suvaitsevaisuudesta. Juonellisesti kevyiksi koetut musikaalit ja musiikkinäytelmät voivat uskottavasti käsitellä vaikeitakin teemoja.

Oman tiensä löytämisen ja itsensä hyväksymisen teemat ovat teatterille perusaiheita. Kinky Bootsissa niiden kehyskertomuksena on kannattamaton kenkätehdas, jonka Charlie (Petrus Kähkönen) vastentahtoisesti saa pelastettavakseen. Elämäntehtävän periytyminen isältä pojalle kun on ollut tapana. Isän hyväksyntää on elämässään hakenut myös drag artisti Lola (Lauri Mikkola). Kun miehet kohtaavat, syntyy idea korkeakorkoisten saappaiden valmistamisesta miehille.

Musikaaleissa useimmiten juuri joukkokohtaukset sykähdyttävät voimallaan, niin tässäkin, mutta Kinky Bootsissa huomio kiinnittyy lisäksi miespääosien esittäjien herkkään karismaan. Kun Lola ja Charlie luopuvat ennakkoasenteistaan he huomaavat, etteivät olekaan kovin erilaisia. Syntyy aito ja paljas kohtaaminen. Tunteikas duetto miesten vessassa koskettaa.

Tarina sekoittaa sukupuolirooleja riemukkaasti. Lavalla ollaan välillä northamptonilaisessa pubissa, välillä machoillaan nyrkkeilykehässä. Uskomattominta akrobatiaa esittää korkokengissään kuuden miehen drag queen -ryhmä Enkelit. Esitys saa kysymään mikä on miehistä, mikä naisellista ja mitä merkitystä sillä onkaan..

Kun lavantäysi ensamble kaiken kimalluksen keskellä kiiltävissä saappaissaan ja stilettikoroissa laulaa "siitä selvitään", on sanomasta helppo vakuuttua. Ohjaaja Samuel Harjanteen Kinky Boots -versio on täysverinen varietee, joka musiikki ja laulunumerot kuljettavat vauhdilla ja saavat ihon kananlihalle. Eikä yleisö säästele suosionosoituksiaan, vaan aplodeeraa seisten.

Kinky Boots. Helsingin kau­punginteatteri. Suomenkielinen kanta­esitys.

ROOLEISSA mm. Petrus Kähkönen, Lauri Mikkola, Raili Raitala, Anna Victoria Eriksson, Tero Kopo­nen, Heikki Ranta, Antti Timonen, Anton Engström, Paavo Kääriäinen, Tomi Lappi, Jero Mäkeläinen, Henri Sarajärvi, Christoffer Strandberg.

Käsikirjoitus Harvey Fierstein
Musiikki ja laulujen sanat Cyndi Lauper
Suomen­nos Kari Arffman ja Hanna Kaila
Ohjaus Samuel Har­janne
Orkestraatio Stephen Oremus
Kapellimestari Eeva Kontu
Koreografia Gunilla Olsson-Karlsson
Lavastus Peter Ahlqvist
Puvut Tuomas Lampinen
Naamiointi ja kampaukset Henri Karja­lainen
Valot William Iles
Ääni Kai Poutanen.