Elämän back stagella

Ulla Raitio ja Henry Hanikka. Kuva Mitro Härkönen.

Kun onnellinen mies tupsahtaa Sveitsin junasta keskelle sirkusta, pääsee teatteriyleisökin hyppäämään suoraan tarinaan. Alkuasetelma tarjoaa vain vähän vihjeitä siitä missä ollaan ja mennään, jossain Pietarin liepeillä varmaankin, mutta nyt rynnätäänkin Dostojevskin kyydissä elämän sirkukseen. 

Fjodor Mihalilovitš Dostojevskin klassikkoromaani Idiootti (1868) on kautta aikojen vedonnut teatterintekijöihin. Teatteri Avoimissa Ovissa se on nyt sijoitettu sirkuslaisten maailmaan. Kiertueista ohjaaja Hanna Kirjavaisella onkin jo kokemusta.

Hän teki 2000-luvun lopulla Idiootista sovituksen kiertuenäyttämölle oman Pohjois-Karjalaa kiertäneen Rospuutto-ryhmänsä kanssa. Nyt hän omien sanojensa mukaan haluaa räjäyttää dostojevskilaisen maailman helsinkiläiseen teatteriinsa. 

Sirkusareenalla on näytelmässä vahva merkitys, ja sen symboliikka tarjoilee paitsi punaisia valoja ja silmänruokaa myös ravintoa mielikuvitukselle. Sirkus tuo näyttämölle vauhtia ja vaarallisia tilanteita, kohtaukset hypähtelevät eteenpäin yhtä taitavasti kuin lavalla taituroivat akrobaatit. Esitys tehdään yhteistyössä Agit-Cirk-nykysirkusryhmän kanssa.

Ohjaaja Kirjavainen toteaa näytelmän tarkastelevan maailmaa vajavaisuuksien ja kömpelyyksien kautta. Tirehtööri, veitsenheittäjä, selvännäkijä ja muut estradin viihdyttäjähahmot ovat ehkä ovelia ja epäluuloisia, mutta parantolasta palannut ruhtinas Myškin (Henry Hanikka) on vain vilpittömän naiivi ja hyväntahtoinen. Onko sellaisia ihmisiä olemassa?

Näytelmän juonenkäänteisiin kuuluvat peruselementit rakkaus, juonittelu ja rahan mahti. Lisäksi Jumalusko saa osansa, kun sitä sekä kyseenalaistetaan että implementoidaan. Ilma-akrobaatin köysien kannatellessa Myškinin käsiä on vaikea välttyä näkemästä edessään ristillä riippuvaa Jeesusta. 

Lennokkaasti etenevä näytelmä on täynnä metaforia, assosiaatioin eteneviä kohtauksia ja lyyristä replikointia. Vaikka vain idiootti uskoo hyvään, on elämän kulissien takana ainakin pyrittävä idiotismiin.

Teatteri Avoimet Ovet: Idiootti

Lea Pyykön suomentaman F. M. Dostojevskin romaanin dramatisointi ja ohjaus Hanna Kirjavainen.
Rooleissa: Henry Hanikka, Jari Virman, Ulla Raitio, Jenni Lehtinen ja Sasu Peistola.

150-vuotias Kansallisteatteri juhlii

Kuvassa Vesa Vierikko ja Kristiina Halttu.
Kuva Mitro Härkönen.

Historiankirjoja availlaan Suomen Kansallisteatterissa taas merkittävältä kohdalta. Esa Leskisen Ensimmäinen tasavalta luotaa itsenäisen Suomen hankalia alkuvaiheita, jotka väistämättä peilautuvat sotaisen aikamme ajankohtaisiin kysymyksiin. Onko Euroopassa opittu mitään? 

Juhlanäytelmän keskiössä on Vesa Vierikon esittämä Kaarlo Juho Ståhlberg (1865‒1952), joka maamme ensimmäisenä presidenttinä (1919–1925) parhaansa mukaan selvitteli mm. sisällissodan jälkimaininkeja, suojeluskuntakriisiä ja ristiriitoja kommunistien kanssa. 

Oikeusoppinut ja tasavaltaisen hallitusmuodon luoja, kansanvallan ja parlamentarismin rauhallinen tukipylväs ankkuroi maan liberaaliin demokratiaan, mutta on henkilönä jäänyt vaikuttavien tekojensa varjoon. Tähän pureutuu 150-vuotista taivaltaan juhlivan Kansallisteatterin näytelmä. 

Valtiomies Ståhlbergin elämänkulku ja Kansallisteatterin vaiheet risteävät näytelmässä kiinnostavalla tavalla. Suomen Kansallisteatteri perustettiin seitsemän vuotta Ståhlbergin syntymän jälkeen, ja Rautatientorin laidalla seisova uljas teatterirakennus valmistui vuonna 1902. Silloin Suomussalmelta lähtenyt Kaarlo Juho oli jo helsinkiläistynyt neljän lapsen isä ja senaatin siviilitoimituskunnan protokollasihteeri. Vuosien saatossa teatteri oli usein tapahtumapaikkana, tekstissä viitataan esimerkiksi Willensaunan näyttämöön, joka myöhemmin 1970-luvulla rakennettiin Suomen ensimmäisen teatteriravintolan paikalle.

Näytelmä vilisee menneiden vuosikymmenten poliitikkoja, ja kaikilla näyttelijöillä on useita rooleja. Aina ei vauhdissa tahdo pysyä mukana. Tekstitykset vähän kyllä auttavat, ja taustan dokumentaariset videokuvat jäsentävät tilanteita kiinnostavasti. Hallitusta ja sen ministereitä parjataan kovin tutun kuuloisesti: ”He eivät tajua tilannetta!” Kontrasti menneen ja nykyisyyden välillä nousee hauskasti esiin juuri lavalla liikkuvien videokuvaajien myötä. Eletään yhtä aikaa nykyisyyttä ja menneisyyttä, totta ja teatteria. 

Varsinaisen urakan tekee lavalla myös Jussi Tuurna. Hän on säveltänyt näytelmän musiikin ja myös soittaa sen ollen koko esityksen ajan näyttämöllä. Joukkokohtaukset, lavastus ja valot ovat Kansallisteatterin vakaata laatua, kuin luottaen pitkän historian mukanaan tuomaan kokemusvarantoon. Mitään uutta ja yllättävää ei yleisö saa nähtäväkseen, mutta aina ei kai tarvitakaan hätkähdyttäviä momentteja. 

Koskettavimmillaan fennomaani Ståhlberg on istuessaan vanhuudenkodissaan Kulosaaressa vaimonsa Esterin (Kristiina Halttu) kanssa. Kahden aikuisena avioituneen lesken yhteiselo oli sopuisaa, ja yhdessä he pyrkivät rakentamaan tulevaisuutta väkivaltaa välttäen. Esterin sanoin: ”Rakennetaan enemmän kuin revitään”. Se käy demokraattisessa yhteiskunnassa ohjenuoraksi edelleen. Onnea, Suomen Kansallisteatteri!

Suomen Kansallisteatteri Ensimmäinen tasavalta 

Ohjaus Esa Leskinen 

Rooleissa Kristiina Halttu, Eino Heiskanen, Katariina Kaitue, Esa-Matti Long, Taisto Oksanen, Jukka Puotila, Sari Puumalainen, Antti Pääkkönen, Helena Vierikko, Vesa Vierikko 

Lavastussuunnittelu Kati Lukka
Pukusuunnittelu Tarja Simone
Musiikki Jussi Tuurna
Taustoittava tutkija Aleksi Ahtola
Valosuunnittelu Ville Seppänen
Videosuunnittelu Joona Pettersson
Livevideosuunnittelu Ida Järvinen
Äänisuunnittelu Esa Mattila
Naamioinnin suunnittelu Petra Kuntsi
Videoiden arkistomateriaalin hankinta Paula Lehtonen
Ohjaajan assistentti Helena Vierikko