Menin kahvilaan ja päädyin teatteriin – eli kuinka kliseet kannattelevat meitä

Näkymä Willensauna-kahvilasta. Kuva Kirsi Helstelä

Vihdoinkin! Kolmen vuoden urakka on ohi, ja Heikki ja Kaija Sirenin suunnittelema vuonna 1954 valmistunut Kansallisteatterin Pieni näyttämö on peruskorjattu. Kolme vuotta! Sehän on kliseisesti pisaran mitta meressä, jos ajattelee vaikkapa maailmakaikkeutta tai edes yhtä vuosisataa. Illan esityksessä Europeana on luvassa katsaus 1900-lukuun, helppo juttu. Mutta ensin kohotetaan lasilliset.

Teatteritalon katutasoon avatun kahvila Willensaunan ikkunoista avautuu näkymä Kaisaniemen puistoon. Valoisa tila on sisustettu 50-luvun tyyliin, kuinkas muuten! Paavo Tynellin valaisimet luovat tunnelmaa, ja huonekalut on ostettu käytettyinä tai valmistettu teatterin lavastamossa. Sohva on aiemmin palvellut Nukkekoti-esityksen lavasteena. Ihanaa!

 

Maan ensimmäinen teatteriravintola avattiin tässä 1950-luvulla, ja siitä tuli sittemmin näyttämö. Nyt tila on palautettu alkuperäiseen käyttöönsä, kuinka mahtavaa! Koko Kansallisteatterin kortteli on asemakaavassa suojeltu, ja remontti toteutettiin toki yhteistyössä Museoviraston kanssa. Ja samalla kun perustuksia vahvistettiin ja esitys- ja talotekniikkaa uusittiin, saatiin työturvallisuutta, tilojen käytettävyyttä, äänieristystä ja akustiikkaa paremmaksi. Itsestään selvää, ja mahdollista!

 

Vesiallas teatterin sisäänkäynnin edessä on tyhjillään, ja innostun jopa kuvittelemaan paikalle sitä kylpylää, josta Willensauna on saanut nimensä. Vuonna 1864 valmistunut Wilhelmsbadin kylpylä rautatieaseman vieressä oli aikansa arvostetuimpia hotelleja. Kylpylän vesi johdettiin suoraan puiston lammikosta, huh. No ei nyt sentään!

Mutta nyt väliseinä teatterin aulaan aukeaa, ja yläkerran tyylikäs lämpiö kutsuu. Kun soljumme siitä katsomoon paikoillemme, on kuin virtaviivainen tila jatkuisi näyttämölle saakka. Vastassa on puhtaan harmoninen huone, jollaisia tyypillisesti ovat nykytaiteen museot. Tunnen olevani tervetullut tähän kokonaistaideteokseen, jonka sisään astuin jo alaovella.

Kliseet ovat hauskoja, niissä on huumoria (kun osaa ne sellaisina ottaa), jos kohta ärsyttävyyttäkin. Latteat tavat ja ajatukset juurruttavat meidät ympäristöömme ja yhteiskuntaan, toisiimme, luovat kollektiivista todellisuutta ja muistia. Lavalla seisovien museo-oppaiden totinen ryhmä edustaa historiankirjoitusta, yksi muistaa Euroopan 1900-luvun kiihkeänä ja traagisena, toinen listaa dadaismin, fasismin, kommunismin ja postmodernismin, joku huomauttaa kodinkoneista, rintaliiveistä ja keskitysleirien kauhuista. 

Faktoja on lukemattomia, ja niistä tulee koomisia ja absurdeja, kuten kaatuneen amerikkalaisen sotilaan keskipituus Normandian maihinnousussa: kuinka monen kilometrin jono heistä olisi muodostunut päälaet jalkapohjia vasten peräkkäin ladottuina?

Kuva Kalle Ropponen

Minna Leinon ohjaus perustuu Patrik Ouředníkin teokseen Europeana. 20. vuosisadan lyhyt historia, ja totuuskuoro tekee parhaansa osoittaakseen meille paikkamme jatkumossa. 

Kunhan ihmiset ottaisivat virheistä opikseen, ei tulisi sotia, tauteja, tulvia, maanjäristyksiä, nälänhätiä ja totalitaarisia järjestelmiä. ”Mutta monet eivät olleet kuulleetkaan tästä teoriasta, vaan jatkoivat muina miehinä historian tekemistä”, teos päättyy. Sekin taitaa olla aikamoinen klisee.

Europeana Suomen Kansallisteatteri

Suomen kantaesitys Pienellä näyttämöllä 9.11.2023

LAVALLA Kristiina Halttu, Aksa Korttila, Markku Maalismaa, Mitra Matouf, Marja Myllylä, Heikki Pitkänen, Antti Pääkkönen, Marja Salo

Ohjaus ja dramatisointi Minna Leino
Alkuperäisteos: Patrik Ouředník: Europeana. 20. vuosisadan lyhyt historia (Siltala, 2022).
Alkuperäisteoksen suomennos Eero Balk
Dramaturgit Elli Salo, Jukka-Pekka Pajunen
Lavastus- ja valosuunnittelu Kalle Ropponen
Pukusuunnittelu Sari Suominen
Äänisuunnittelu Johanna Storm
Laulujen sovitus ja harjoittaminen Mari Kätkä
Naamioinnin suunnittelu Jari Kettunen