Havumetsien kansa herää eloon

Kuva Tuomo Manninen.

Miljoona silmäparia ei voi olla väärässä. Niin paljon katsojia legendaarinen televisio-ohjelma Karpolla on asiaa keräsi parhaimmillaan ruutujen ääreen 1980- ja 90-luvuilla. Nyt myyttiset havumetsien hahmot ja naapuruston tappelupukarit ovat taas vauhdissa Suomen Kansallisteatterin lavalla.

Näytelmä Karpolla on asiaa on kunnianosoitus toimittaja Hannu Karpon ( s. 1942) elämäntyölle, joka on välittänyt eteemme laajan kirjon ihmeellisiä ihmiskohtaloita. 

Asialla on ohjaaja Kristian Smeds, joka on viimeiset vuodet toiminut Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun näyttelijäntaiteen professorina. Hänen ajatuksenaan on ollut tuoda esiin suomalaisuuden monet kasvot tämän päivän kontekstissa. Yhdessä teatterikorkeakoululaisten kanssa luotu esitys naurattaa ja liikuttaa.

Smedsin töissä ei ennenkään ole hissuteltu, mutta nyt kaasua painavat nuoret näyttelijät. He ovat työryhmänä itse valinneet esitettävät tarinat työstettäviksi. Uuden esiintyjäsukupolven esiinmarssi onkin vallan valloittava. Näyttämöllä tapahtuu koko ajan, eikä pahvisia ajoneuvoja kummempaa rekvisiittaa tai lavasteita juuri tarvita. Karvahattuakaan ei nähdä, mutta Karpo itse istuukin katsomossa. Lavalle nousee kovaonnisia oman tiensä kulkijoita ja epäoikeudenmukaisesti kohdeltuja kansalaisia. He edustavat sellaista korpimetsien ideologista kuisketta ja kylähulluutta, joiden äänen soisi kuuluvan paremmin.

Episodein etenevässä näytelmässä lähikuvaan zoomataan ihmisiä yhteiskunnan laitamilta. Näyttelijäkaartin jäsenet saavat kukin oman yksityisen hetkensä lavalla. Silloin esiin nousevat sorrettu lottovoittaja, epäselvästä syntymäajastaan hämmentynyt mies, riuska lappilaisemäntä ja omin käsin kivilinnaansa rakentanut voimanainen. Toinen toistaan sykähdyttävämmät tuokiot tuovat mieleen talenttikisan, jossa kaikille aplodeerataan riemuisasti.

Lopuksi – Suomessa kun ollaan – lauletaan yhdessä. Suomi on peruskallio, pitäkää direktiivinne, suomalaisuus on meissä syvällä.

Suomen Kansallisteatteri: Karpolla on asiaa

Rooleissa: Suvi Blick, Annika Hartikka, Inkeri Hyvönen, Emma Kilpimaa, Hilma Kotkaniemi, Eeva Mäkinen, Anssi Niemi, Nicklas Pohjola

Ohjaus ja dramaturgia Kristian Smeds
Lavastus- ja pukusuunnittelu Lucie Kuropatová
Valosuunnittelu Ina Niemelä
Äänisuunnittelu Antero Kemppi
Ohjaajan assistentti Veikka Heinonen
Ohjaajan assistentti Esa-Matti Smolander

Totuus talvisodasta on monimutkainen kudelma

Ella Pyhältö (vas.), Anna-Leena Sipilä, Kati Outinen.
Kuva Mitro Härkönen. 

Nykyteatterifestivaali Baltic Circlen yhteydessä Helsingissä järjestetyssä monikansallisessa tekstityöpajassa vuonna 2009 kirjoitettiin lukudraamaa ja etsittiin totuutta talvisodasta. Ei arvattu, kuinka päivänpolttavia sen teemat ovat edelleen reilut kymmenen vuotta myöhemmin. 

Nyt ukrainalais-venäläis-suomalaisen kirjailijaryhmän Talvisota törmäyttää Teatteri Avointen Ovien näyttämöllä monta erilaista totuutta. Se, minkä suomalaiset oppivat talvisodasta jo koululaisina on venäläisille täysin vierasta. Ja mikä ukrainalaisille aiemmin oli käsittämätöntä, on sodan runtelemassa maassa tullut konkreettisesti todeksi.

Hanna Kirjavaisen ohjaama talvisodan tapahtumapaikoilla pysähtelevä kertomus on eräänlainen yritys ymmärtää erilaisia ja inhimillisiä mielenmaisemia. Kuljetaan vuoden 1939 Raatteentieltä Ukrainan Harkovaan vuonna 2022. Kolmen naisen esittämänä niin asut kuin näkökulmat vaihtuvat luontevasti. Mainilan laukaukset kaikuvat arkaaisen laulun ja jyhkeän rumpukompin tahdittamina, ja hitaat siirtymät juurruttavat episodit kauniisti ketjuksi. Kokonaisuutta komistavat savukoneet ja videot, joissa on käytetty SA-kuva-arkiston materiaalia. Lavan reunalla olevan onnenpyörän pyöräytys havainnollistaa ajatusta siitä, että elämämme on sattumien summa. Käsissä kannetut kiväärit ovat kiitettävän selvästi leluja.

Esityksen liikekieli on varsin fyysistä, erityisesti sanaton ilmaisu puhuttelee vahvasti. Se onkin tarpeen, sillä välillä hahmot lavalla riehaantuvat oikein kunnolla. Neuvostosotilaista on tehty hölmöjä karikatyyrejä, ja kotirintamalla puuhaillaan pellehyppääjän seurassa. Onkohan niin, että huumori on paras keino etäännyttää hurjat, sotaisat muistot? Mukaan on toki mahdutettu monia hauskoja oivalluksia, hilpeyttä herätti esimerkiksi robotti-imurin ilmoitus siitä, että tehtävä on suoritettu. Kaiken kaikkiaan käy selväksi, että rajan yli kommunikoivien ihmisyksilöiden on vaikea tappaa toisiaan, vaikka kansakunnat kävisivät sotaa. Yhteistyö ja yhteisymmärrys ovatkin rauhan avaimia.

Väliajan jälkeen näytelmä saa dokumentaarisia piirteitä, kun kirjoittajat ovat sisällyttäneet itsensä tekstiin. Nyt ollaan alkupisteessä, vuodessa 2009, ja näytelmän kirjoittajanelikko seuraa tekstinsä esitystä. Sodan käsittämättömyys vaivaa erityisesti Ari-Pekkaa, joka siviilipalvelusmiehenä on joutunut omalaatuiseen tilanteeseen, kirjoittamaan sodasta. On pakko ajatella, että teatteri on paras ase, mutta oikeaa paljon lempeämpi.

Teatteri Avoimet Ovet Talvisota

ROOLEISSA Kati Outinen, Ella Pyhältö, Anna-Leena Sipilä

Ohjaaja Hanna Kirjavainen
Näytelmäkirjailijat Hanna Kirjavainen (FIN), Ari-Pekka Lahti (FIN), Iida Koro (FIN), Oleg Mihailov (UA), Mikhail Durnenkov (RU), Evgenii Kazachkov (RU)
Dramaturgi Iida Koro
Kääntäjä Anna Sidorova
Skenografi Tinde Lappalainen
Äänisuunnittelija Juha Tuisku
Valosuunnittelija Jere Kolehmainen
Videoassistentti Ilari Kallinen
Tuotantojärjestäjä, tarpeistonhoitaja ja -valmistaja Anne Svensk

#TeatteriAvoimetOvet #Talvisota

Shakespearen tragedia ylösalaisin

Vallilan Kansallisteatterin rouhealla lavalla keikahtaa Shakespearekin päälaelleen. Ohjaaja Tiina Puumalainen on sekoittanut pakkaa uudessa tulkinnassaan, niinpä Learin tyttäret ovatkin miehisiä hahmoja scifi-henkisissä asuissaan, eikä Lear itsekään ole kuningas, vaan Lear vain, ihminen. 

Kuvassa Katariina Kaitue. Kuva Stefan Bremer.

Haluan ajatella, että tätä myös Shakespeare tragediallaan tarkoitti, kun hän 1600-luvulla kierrätti vanhaa kansantarua ja kirjoitti Kuningas Learin. Inhimillinen vallanhalu, rakkaudenkaipuu ja hyväksytyksi tulemisen tarve eivät ole sidottuja vuosisataan, sukupuoleen tai muihin attribuutteihin. 

Jotain tuttuakin toki on. Kuten Shakespearella usein, Learissakin on kyse kuninkaallisten valtapelistä ja oikutteluista, kilpailusta, kateudesta, kostosta – ja rakkaudesta. Monet käänteet tuovat väistämättä mieleen oman aikamme tapahtumat Britannian hovissa. 

Kaikki kulminoituu perheeseen. Lear haluaa luopua vallasta ja omaisuudestaan, hän kerjää lapsiltaan rakkautta ja vaatii tunnustamaan kuka rakastaa eniten. Kaksi pojista lankeaakin perinnön toivossa kilpalaulantaan, mutta rehellisyyttä julistava nuorimmainen karkotetaan. Pojat peräänkuuluttavat viisautta, sillä sitähän vanhenevilta odotetaan. 

Petosten ja juonittelujen keskellä Learin mieli murtuu, ja myrskyksi riehaantuva hulluus etenee hänessä väistämättä. Lear menettää itsekunnioituksensa ja harkintakykynsä. Kenen puolella pitää olla? Voittajien tietysti. 

Näytelmän oivaltava lavastus tukeutuu Lear-sanan neljään kirjaimeen, jotka ovat siirreltäviä seinäkkeitä ja elementtejä. Aika ajoin ne asettuvat tilannetta tukevaksi muodostelmaksi. Kun Lear on jo sairautensa riepottelema, ovat kirjaimet näyttämöllä ovelasti takaperoisessa järjestyksessä. Niin kirkasta ja selkeää kuin esityksen tematiikka onkin, ovat lavastukselliset vihjeet oivallisen hienovaraisia. 

Vaikka loppua kohden lähes kaikki henkilöt kuolevat, on näytelmään haluttu tuoda armollista sanomaa. Alun perin synkeä murhenäytelmä kääntyykin toiveikkaaksi. Sairauden pehmittämän Learin hauraan pelkistetty tanssi pyyhkii pois kaiken turhan, jää vain anteeksianto ja rakkaus. Ehkä vanhuus sittenkin on tuonut mukanaan myös viisautta. 

Shakespeare: Lear 

Suomen Kansallisteatterin Vallilan näyttämö 

Rooleissa: Katariina Kaitue, Maria Kuusiluoma, Petri Liski, Esa-Matti Long, Petri Manninen, Ilja Peltonen, Annika Poijärvi, Sari Puumalainen

Ohjaus, suomennos ja sovitus Tiina Puumalainen 

Visualisointi Teppo Järvinen 

Koreografia Jukka Haapalainen ja Sirpa Suutari-Jääskö 

Musiikki Hannu Rantanen 

Valosuunnittelu Kare Markkola 

Äänisuunnittelu Jani Peltola 

Naamioinnin suunnittelu Petra Kuntsi