Arvet jotka toiseen jätetään

Kuva Katri Naukkarinen.

 

Kjell Westön Rikinkeltainen taivas (Otava 2017) on kolmen sukupolven kuvaus, joka kattaa suomen-ruotsalaisen ystäväpiirin vaiheet 1960-luvulta tähän päivään. Kiitetty romaani on nyt sovitettu Kansallisteatterin Pienelle näyttämölle. 

Kirjan lukenut katsoja voi joko hämmentyä tai ilahtua. Dramatisointi ja ohjaus noudattelevat hyvinkin teoksen juonikuvioita, ja se varmasti auttaa seuraamaan tapahtumia. 

Mutta runsaasti henkilöitä, monia tapahtumia ja vuosikymmeniä kattavaa kertomusta ei saisi taipumaan näyttämölle ilman radikaaleja ratkaisuja. Avuksi onkin otettu nerokkaita keinoja. Päähenkilö on lavalla samaan aikaan nuorena poikana ja kuuttakymppiä lähestyvänä kertojana. Hän juoksuttaa tarinaa tallentamalla sitä sanelulaitteeseen ja kuuntelemalla siitä katkelmia. 

Kohtaukset limittyvät ja toistuvat ja ne esitetään kuin fragmentteina todellisuudesta. Toistoa hyödynnetään vahvasti, ja lopulta ei olekaan väliä sillä, kuinka tarkasti näytelmä kuljettaa Westön tekstiä. Kyse on paljon enemmästä: kyvystämme rakastaa ja muistaa.

Kertoja on keskiluokkainen kirjailija K (Timo Tuominen / Pyry Nikkilä), jonka elämä on vuosikymmenten ajan kietoutunut varakkaan Rabellin sisarusten vaiheisiin. Rakkaus Stella Rabelliin (Annika Poijärvi) syttyi jo pikkupoikana, eikä pari pyristelyistään huolimatta oikein koskaan pääse toisistaan eroon. Kuljetaan tietysti tuttuja helsinkiläiskatuja ja saaristomaisemissa.

Esityksessä kuultava musiikki korostaa nostalgiaa, fyysinen esitystapa ja rajuksikin yltyvät tanssikohtaukset nostavat näyttämöversion irti proosateoksesta. Vaikuttavinta on kuitenkin kääntää näyttämön backstage kohti yleisöä. Näin meille havainnollistetaan elämä, näin se meni mutta olisi voinut mennä toisinkin. Muistot ovat epävarmoja, niiden oikeellisuutta ei voi taata. Mitä me oikeastaan muistamme siitä, mitä tapahtui? Minkälaiset haavat ja arvet me jätämme toisiimme?

Kjell Westö: Rikinkeltainen taivas

Suomen Kansallisteatteri

ROOLEISSA

Pirjo Lonka, Pyry Nikkilä, Annika Poijärvi, Johannes Purovaara, Timo Tuominen ja Juha Varis.

Ohjaus Juhana von Bagh

Dramatisointi Michael Baran

Suomennos Laura Beck

Koreografia Jyrki Karttunen

Lavastus Kati Lukka

Pukusuunnittelu Tarja Simone

Valosuunnittelu Ville Toikka

Äänisuunnittelu Tatu Nenonen

Videosuunnittelu Pyry Hyttinen

Naamioinnin suunnittelu Jari Kettunen

Ohjaajan assistentti Alise Polačenko

Leinoa lausuen, laulaen ja luutulla

Helka-Maria Kinnunen ja Jari Rättyä.

Kainuulaiset kansantarut ja kalevalainen runomitta ovat inspiroineet taiteilijoita kautta aikain. Runoilija Eino Leinoa (1978–1926) kotipaikkakunnan legendat innoittivat kirjoittamaan runokokoelman Helkavirsiä, joka ilmestyi kahdessa osassa vuosina 1903 ja 1916.

Nyt helsinkiläis-kajaanilainen työryhmä, näyttelijä, lausuja Helka-Maria Kinnunen ja säveltäjä, muusikko Jari Rättyä ovat koonneet Helkavirsistä runomusiikkiesityksen Autuas elämän arpa. Pienimuotoinen, olohuone-esitykseksikin sopiva tuokio on yhtä aikaa intiimi ja vahva.

Kansanperinteestä kumpuavat tarinat puhuttelevat kuulijoita yllättäen ajankohtaisuudellaan, ja vahvat runotekstit kommentoivat myös oman aikamme levotonta maailmaa. Mikään kevyt hupailu ei tämä musiikkituokio ole, sillä kyse ihmisyyden peruskysymyksistä, vapaudesta, kuolemasta, vihollisista ja petturuudesta.

Kinnusen ja Rättyän duo soi ja taipuu notkeasti ja yltyy paikoin vimmaiseen vauhtiin. Sanat säksättävät ja kiihtyvät, menoa vauhdittaa arabialaisessa perinnemusiikissa käytetty tarinankertojien soitin oud-luuttu.

Mukana esityksessä ovat ensimmäisestä Helkavirsiä-sarjasta runot Räikkö Räähkä, Ylermi ja Tumma sekä toisesta sarjasta runo Halla.

Autuas elämän arpa sai ensi-iltansa Paltaniemen Eino Leino -kirjapäivillä kesällä 2018 ja on kiertänyt sen jälkeen myös eteläisessä Suomessa, toivottavasti useamminkin. Esitys on tehty yhteistyössä Kajaanin kaupunginteatterin ja Eino Leino -seuran kanssa.

Peruukki päähän ja menoksi

Kuvassa Marja Packalén ja Pirkko Saisio
Valokuva: Noora Geagea.

Kun kaksi loistavaa pitkän uran tehnyttä näyttelijää muistelee elämäänsä ja uraansa, voisi lopputuloksena olla äitelän sentimentaalista tarinapuuroa. Mutta Valehtelijan peruukki KOM-teatterissa osoittaa ennakkoluulot vääriksi.

Seitsemänkymppiset Pirkko Saisio ja Marja Packalén ovat elämänsä vedossa KOM-teatterin lavalla ja yleisö on haltioissaan. Muistojen garderoobista vedetään esiin serkut ja naapurit, entiset ja nykyiset rakastetut, lapsuuden tärkeät hahmot. Vaatepuille ripustetut eksät, silkit ja kaulukset ovat kanssakulkijoiden joukkoa, heitä kannetaan, hyväillään ja tanssitetaan, he ovat saattoväkeä.

Edesmenneiden kaavut ja palttoot lasketaan lavan reunan yli lattialle lepäämään. Ilon ja ikävän tunteet vuorottelevat samaa tahtia kuin vuorosanat, joita Saisio ja Packalén soljuvasti kuljettavat eteenpäin limittäin: toinen jatkaa siitä mihin toinen juuri lopetti. Väliäkö sillä, kenen muistoista nyt on kyse.

Valehtelijan peruukin materiaalina ovat Saision ja Packalénin muistot, jotka on pilkottu ja koottu uudestaan kiehtovaksi kudelmaksi. Esityksen koskettavuus syntyykin juuri siitä; yksityisestä tulee yleistä, tämä olisi voinut tapahtua kenelle vain, minullekin. Myös musiikki tulee iholle, Marizan fadot ja Uralin pihlajat vetoavat samat vuosikymmenet eläneen katsojan tunteisiin. Tuttuja näyttelijänimiä ripotellaan yleisölle täkyiksi.  

Saision ja Packalénin muistikuvat piirtävät vahvojen naisten henkilöhistoriaa ja myös palasen teatterihistoriaa. Valehtelijan peruukki on löyhästi jatkoa kymmenen vuoden takaiselle menestysnäytelmälle Odotus, joka myös oli Heini Junkkaalan ohjaama. On riemukasta seurata näiden naisten häpeämätöntä menoa. Toivottavasti seuraavaa jatko-osaa jo suunnitellaan kymmenen vuoden päähän.  

KOM-teatteri: Valehtelijan peruukki

NÄYTTÄMÖLLÄ: Marja Packalén ja Pirkko Saisio
TEKSTI: Heini Junkkaala, Marja Packalén ja Pirkko Saisio
OHJAUS: Heini Junkkaala
DRAMATURGI: Elina Snicker

LAVASTUS- JA PUKUSUUNNITTELU: K Rasila
​MASKEERAUSSUUNNITTELU: Leila Mäkynen
ÄÄNISUUNNITTELU: Antti Puumalainen
VALOSUUNNITTELU: Tomi Suovankoski
KUISKAAJA: Iinu Torniainen

Esityksiä toukokuuhun 2020 saakka