Mystisellä matkalla Hollywoodiin

 

Mimosa Willamo ja Tobias Zilliacus.
Kuva: Tuomas Honkanen

Valomainos seinällä säihkyy ikiaikaisia pohdinnan aiheita: elämää, rakkautta ja kuolemaa. Teatterin tärkeimmät elementit ovat siis läsnä, kun Teatteri Jurkassa lähdetään tavoittelemaan unelmia. 

Otto Sandqvistin Flamingonpunainen unelma ei kuitenkaan loista vaaleanpunaisissa sävyissä. Se on mustanpuhuva kamaridekkari, epäsovinnainen trilleri ja banaali James Bond -huumorilla leikittelevä sarja tuokiokuvia, jossa kaahataan autolla, hypätään laskuvarjolla ja jahdataan kalleuksia. Ja tietysti ammutaan, pum!

Käytössä ovat kaikki Hollywood-elokuvien ilmeet ja kliseet. Miehet mustissaan ovat sekä voittamattomia sankareita että hurmaavia uhreja. Dead and alive, lipsauttaa heistä yksi. Koominen asetelma ja populaarikulttuurin ikonisille kohtauksille irvaileva esitys aiheuttaa yleisössä naurunhörähdyksiä vähän väliä. 

Parodian ja pilakuvien alta voi kuitenkin löytää melankolisia sävyjä. Entä jos saisikin kokeilla vaihtoehtoista polkua, harjoitella, kuolla kevyesti laukaukseen ja ponnahtaa taas uuteen päivään? Mitä vuorosanoja pitäisi muuttaa? Olisiko elo yhtä juhlaa ja kuohujuomaa, olisiko siinä kohtuullisuutta vai suuria eleitä? Kenen näkökulmaa silloin elettäisiin? Vai oliko tämä vain unta?

Kaikenlaiset keskeytykset kuuluvat elämään, ja fragmentaarisen näytelmätekstin hauskuus onkin sen toisteisuus. Kohtaukset otetaan uusiksi eri näkökulmista, ja perspektiivi vääntyy taas sijoiltaan. Pukumiesten yllä leijailee teatterisavua kuin surua, joka siivilöityy kiemuroina ja hajoaa katsomoon. Saatamme kuvitella: se olisi voinut käydä minulle.

Reilun tunnin mittainen näytelmä on tiivis ja koherentti ja hyödyntää jälleen kerran Jurkan minimittaisen näyttämön koko potentiaalin. Tällaista katsoo ilokseen!

Teatteri Jurkka: Flamingonpunainen unelma 

Kirjoittanut: Otto Sandqvist
Ohjannut: David Sandqvist
Näyttämöllä: Saga Sarkola, Mimosa Willamo ja Tobias Zilliacus
Visuaalinen suunnittelu: Tuomas Honkanen
Äänisuunnittelu ja musiikki: Saku Kaukiainen

Lippu saatu, kiitos Teatteri Jurkka!

Tanssii kaihtimien kanssa

Me kaikki tunnemme nämä tyypit. On ansioitunut jokapaikannuuskija, joka herkeämättä vahtii ovisilmää, on tarmokkaasti hääräävä talonmies, seiniä pitkin hiippaileva pelokas nörtti ja bileperhoseksi kuoriutuva sinkku. 

Rappukäytävään ilmestyy heippalappuja kuin syksyn lehtiä, ja pihatalkoissa meno äityy kipakaksi. Kaihtimia kiskotaan ylös ja alas. 

Mutta kuten vanha kansa jo tiesi: ”Talo elää tavallaan, vieraat kulkee ajallaan”. Koti ei ole vain rakennus, vaan paikka, jossa elämme ja kasvamme. Kohtaamiset kovin vierailta ja omituisilta tuntuvien naapureiden kanssa voivat antaa uusia kokemuksia ja näkökulmia. Siksi lennokkuudelle on hyvä antaa tilaa.

Fyysiseen teatteriin ja klovneriaan erikoistunut nykysirkusryhmä Kallo Collective ja tanssiteatteri Sivuun Ensemble ovat luoneet pienoismaailman nimeltä Naapuri, jota esitetään Uuden sirkuksen keskus Circossa 4.11. saakka. Naapuruston lempeissä tuulissa leijuvat ilma-akrobaatit saavat hymyn huulille ja piston sydänalaan. Armeliaan minimalistisessa miljöössä jokaisella ilmeellä on merkitystä. Että näin vaivatonta on roikkua yleisön yllä ja säkenöidä, niin kuin vain oopperadiivaksi mielivä kerrostalokyttääjä osaa. Ja että porukan kainostelija saa yllättävää itsevarmuutta, kun pihalla käteen annetaan jylhää mörinää suoltava lehtipuhallin.

Esitys lennättää ilmoille niin kullankiiltävät vaahteranlehdet kuin elämän kaihoisan kepeyden. Pian joku soittaa ovikelloa, onko kaikki kunnossa, onko naapuri hengissä? Reilussa tunnissa vilkahtavat mieleen lempeys, kateus, ilo, epäilys. Lopulta me täällä tanssimme joko kaihtimet ylhäällä tai alas vedettyinä, joillakin ne jäävät keskivaiheille.
 

Circo: Naapuri 

Tanssiteatteri Sivuun Ensemble ja Kallo Collective
Koreografia ja ohjaus: Ninni Perko
Esiintyjät: Inga Björn, Krista-Julia Arppo, Kaisa Niemi ja Jukka Tarvainen

Musiikki ja äänisuunnittelu: Jarmo Saari
Äänen miksaus: Paavo Malmberg
Lavastus ja puvustukset: Mirkka Nyrhinen
Valon suunnittelu: Jaakko Sirainen
Koreografin assistentti: Jenni Kallo
Tieteellinen neuvonantaja: sosiaaliantropologi Pekka Tuominen
Dramaturginen tuki: Riikka Laakso
Tuottajat:  Juliane Mikkonen ja Sari Lakso 

Kuva Darina Rodionova

Kun hulluus tulee iholle

Kuva Jussi Ulkuniemi   

Otetaan vähän uhkaavaa tunnetta, hakkaavaa rytmiä, toistuvaa liikettä, spiraalia, poikkeamia. Vähän enemmän liikettä, äänten pauhaavaa vyöryä, askelkuvioita, hulluutta. Hikeä, vähän lisää hulluutta.

Suvi Kemppaisen ja työryhmän From A Great Height paisuu mittoihinsa kiihtyvän mielettömyyden vimmalla. Näynomainen nykytanssiesitys paljastaa maailmamme hillittömät markkinat, ja kutsuu yleisönsä mukaan kierteeseen. 

Lähes sanaton esitys luottaa ääneen ja liikkeeseen. Katosta roikkuvat kymmenet urkupillit todistavat radallaan kulkevan kansan vaellusta. Walter Sallisen musiikki on vihjailevaa, ohjailevaa, se syöksyy tilaan ja kaappaa otteeseensa. Tanssijoiden liike on määrätietoista, lavan reunalta toiselle marssivaa, hakkaavaa askellusta. Miten me ihmiset toteutamme tehtäväämme, riennämme toimiimme päättäväisinä ja tarmolla. Mutta olemmeko omien halujemme toteuttajia? Kuka meitä ohjaa?

Liikkeessä on yhtä aikaa jotain sokean alkukantaista ja barbaarista ja sittenkin seremoniaalista. Urkupillien ujellus soi tuulessa, ja ihmiset puhuvat omissa nurkissaan omille yleisöilleen – kyllähän puhetta maailmaan mahtuu – niin ettei sanoista saa selvää. Ja tarvitseeko? On kuin seuraisi liturgiaa, jotain yhteistä pyhää maailmassa, jossa työskentelevät saarnaajat, kivenhakkaajat, maanmittarit, parantajat. Jokainen suorittaa omaa kutsumustaan. 

Teos viidelle tanssijalle ja monikanavaiselle kaiutinjärjestelmälle on hulluuden peilikuva, ruumiillisuuden ylistys ja arvoitus, joka avaa näkymiä alitajuntaan. Mitä on olla osana alituista liikettä, virittäytyä globaaliin muutokseen, rappioon ja tuhoon? Mitä me lopulta palvomme, järkeä vai hulluutta? Ehkä tulevaisuudenkuva on armollisempi, kun sen kokee yhdessä. Ainakin putoaminen on armollisempaa ja hiki lempeämpää.

KANTAESITYS Zodiakissa (Kaapelitehdas Tallberginkatu 1B)

Suvi Kemppainen ja työryhmä: From a Great Height
Koreografi, ohjaaja, dramaturgia, tekstin dramatisointi: Suvi Kemppainen
Säveltäjä, äänisuunnittelija: Walter Sallinen
Dramaturgia, teksti: Klaus Maunuksela
Esiintyjät: Vilma Mankonen, Marlon Moilanen, Corinne Mustonen, Kauri Sorvari, Eevi Tolvanen
Valo- ja tilasuunnittelu: Mikko Kaukonen
Pukusuunnittelija: Hanne Jurmu 

Lippu Saatu Zodiakilta – kiitos! 

Kiven muotoinen jälki

Kuvassa Minna Suuronen, Alex Anton ja
Robin Svartström. Kuva: Mitro Härkönen.

Kivi voi seistä paikoillaan tuhansia vuosia, mutta yhteiskunta – me ihmiset – siinä ympärillä vaihdamme asentoa moneen kertaan. Ryhmäteatterin näytelmä Rosettan kivi – Muista minut ikuisesti! kertoo muuttuvista näkökulmista ja mielenliikkeistä, kun ihminen tarkastelee kulttuurista perimäänsä.

Rosettan kivi löydettiin vuonna 1799 Egyptissä Niilin suistosta Rashidin eli Rosettan satamakaupungista. Kiven löysivät Egyptin sotaretkellään Napoleonin sotilaat, mutta brittien voitettua sodan kivi tuotiin Englantiin ja asetettiin British Museumiin. Kenen omaisuutta tämä järkäle siis on, kuka omistaa kulttuurin?

Yli 2000 vuotta sitten kivipaateen hakatut Ptolemaioksen säädökset ovat pitkään kiehtoneet tutkijoita, mutta kisa hieroglyfien tulkinnasta kiihtyi erityisesti 1800-luvulla. Tarinaa kerrotaan katkelmallisuuden ja kahden aikatason taktiikalla, ja toinen painopisteistä on juuri 1800-luvun alkupuolella. Silloin seurataan Champollionin (Alex Anton) vimmaista halua ratkaista tekstien arvoitus. Kun sitten 2020-luvulla vietetään Rosettan kiven ratkaisun 200-vuotisjuhlaa, osataan jo kiistellä kulttuurisesta omimisesta.

Näytelmän alkupuolella johdatellaan kronologiaa ja kerrataan historiaa videoprojisointien ja aikakauden hienojen musiikkipoimintojen avulla. Nykyaikaan tullessa teemaksi nousee kulttuurin ja kunnian omistamisen kiinnostava problematiikka. Moni meistä haluaa jättää jäljen maailmaan. Kuka saa teoistaan tunnustuksen, muotokuvan tai näköispatsaan, kenet muistetaan ja miten? Ainakin antiikintutkijat haluavat kaivertaa omat nimensä historiankirjoihin.

Valkoisiin peitteisiin kiedotussa museosalissa suomalainen tulkki ja professori Kaino (Santtu Karvonen) sekä näyttelyn valvoja, entinen anestesialääkäri Safiiya (Minna Suuronen) pohtivat egoa, kolonialismia, kunnioitusta ja katsetta. Kenen katseesta on kyse, ja kenellä on valtaa? Kahden syrjään joutuneen ihmisen välisissä keskusteluissa sävy on ymmärtävä ja lämmin, molemmilla on taustallaan traumoja, joista avautua.

Esitys käy hyvin orientin oppitunnista, ja ainakin historian ystävät löytävät tarinasta kivenmurusia, joihin tarttua. Osittain faktoja heitellään liiankin vauhdikkaasti, mutta tukea saa mukaan kotiin huolella tehdystä käsiohjelmasta.

Ryhmäteatteri: Rosettan kivi – Muista minut ikuisesti!
Näytelmän kirjoittaja Elina Snicker
Tekstidramaturgit Mimmi Ahonen ja Heini Junkkaala
Ohjaus Saana Lavaste
Ohjaajan assistentti Moe Mustafa
Rooleissa Santtu Karvonen, Minna Suuronen, Robin Svartström, Alex Anton, Laura Eklund Nhaga
Lavastus- ja pukusuunnittelu Anna Sinkkonen
Esityksen teemakappaleen sävellys Sanna Salmenkallio ja Ali Saad
Valo- ja videosuunnittelu Ville Mäkelä
Äänisuunnittelu Jussi Kärkkäinen
Maskeeraussuunnittelu Toni Ahonen
Lavastajan assistentti ja tarpeistovastaava Linda Maria 

Lippu saatu - kiitos, Ryhmäteatteri!

Kreikkalainen kuvakudos

 

Kuva Sinem Kayacan

Nainen pitelee käsissään lankaa, sormeilee sitä ja miettii. On pimeää, ja videoseinällä liikahtelevat kädet, sormien hitaat ja merkitsevät asennot. 

Sormi osoittaa: tässä tehdään käden työtä, mielen työtä, kootaan ja puretaan elämän ja kuoleman punosta. Lavan reunalla on kudonnainen kangaspuissa, vielä kesken.

Kreikassa syntynyt, Lontoossa opiskellut ja nyt Suomessa asuva tanssija-koreografi Lydia Touliatou kietoo tanssiinsa monenlaisia säikeitä maailmalta. Hän yhdistelee teoksissaan länsimaista tanssiperinnettä ja klassista intialaista Bharatanatyam-tanssia, jossa käsien ja kasvojen eleillä ja ilmeillä ja silmien liikkeillä ilmaistaan tunteita ja kerrotaan tarinaa.

Nyt Touliatou on tuonut antiikin mytologiaan pohjaavan tarinansa Zodiakin näyttämölle. Hänen sooloteoksensa Atropos on kertomus ehdottomuudesta ja vääjäämättömästä kohtalosta, sillä kolmesta kuolemattomasta kohtalottaresta, Zeuksen tyttäristä, juuri Atropos oli julmin. Hänen tehtävänsä oli katkaista elämänlanka.

Vähäeleisesti etenevä tanssi on yhtä aikaa minimalistisen herkkää ja taitavaa ja samalla rajua ja pahaenteistä. Tanssija pitää lankaa käsissään, syö sitä sormillaan, kiskoo ulos suusta. Hän on kuin taikuri, illan valtias, joka kutsuu luokse ja houkuttelee tuhoon. Pieni ja intiimi esitys voisi yhtä hyvin olla performanssi taidegalleriassa tai museossa.

Olemme kulttuurien kohtaamispaikassa, jossa poikkeuksellisen vahva ja koskettava liikekieli tarjoaa näköaloja olemisen risteyskohtiin. Timo Tikan teokseen toteuttama hieno äänimaailma luo tilaan abstraktin unenomaisen tunnelman.

Zodiak: Atropos
Koreografi ja esiintyjä: Lydia Touliatou
Dramaturgi: Katalin Trencsényi
Äänisuunnitelija: Timo Tikka
Filmisuunnttelija: Joona Mäkelä
Valosuunnittelija: Saana Hannonen
Pukusuunnittelija: Hilla Ruuska
Lavastaja: Mikko Salminen
Mentori: Gayathri Menon
Tuottaja: Katri Koivuneva
Tukijat: City of Helsinki, Niilo Helander Foundation
Tuotanto: Zodiak – Centre for New Dance, Lydia Touliatou, Raakamateriaali ry

Lippu saatu, kiitos Zodiak!

Hätähuuto ja ilosanoma

Q-teatterin Opettaja, nyt on maailmakatsomus, taiteen historia ja jatkumo, nykyiset ja tulevat teokset ja aatteet, teatterin perintö, mitä me toisillemme kerromme, miten avaudumme. 

Se on hätähuuto ja ilosanoma, tekoja nyt ja silloin, ihmisiä nyt ja silloin, ihmisyyttä. Kuinka vaikeaa on, on oppimiskokemus ja sukupolvikokemus, on haasteita ja riemua ja kaipausta. 

Mitä me tänne jätämme, mitä ei sanottu, ymmärretty. Miten sanat vain putoavat, odottavat siinä ja tulevat poimituiksi, loistavat. Nyt ja silloin.

Q-teatteri Opettaja, nyt

Teksti: Katariina Numminen
Ohjaus: Milja Sarkola
Näyttämöllä: Satu Tuuli Karhu, Elina Knihtilä, Olli Riipinen, Eero Ritala
Suunnittelijat: Samu-Jussi Koski, Viljami Lehtonen, Heikki Paasonen, K Rasila, Maria Saivosalmi
Kuva Ilkka Saastamoinen

Mummot menivät metsään

 

Marja Myllylä. Kuva Petteri Aartolahti

Uhkaavasti lähestyvä mummorivistö vaikuttaa humoristiselta ja harmittomalta, mutta mummot ovat tosissaan. Teatteri Avoimien Ovien näyttämöllä nähtävä nobelisti Olga Tokarczukin näytelmä Aja aurasi vainajain luitten yli on nimittäin murhamysteeri, joka kuohuttaa pientä katolista puolalaiskylää ja ravistelee samalla ihmiskunnan moraalia.

Avoimien Ovien ja Teatteri Telakan yhteistoteutus on osallistavaa yleisötyötä, jossa ammattilaisten rinnalle on valittu 12 yli 70-vuotiasta harrastajanäyttelijää. Näytelmän teemat, kuten ihmisen ja luonnon suhde ja oikeudenmukaisuus tuodaan esiin mummoviisauden ja maalaisjärjen kautta.

Tarinan todellisuus on monimutkainen, ja sen päähenkilö Janina (Marja Myllylä) outo nainen, joka syrjäisellä seudulla metsän laidassa tulkitsee tapahtumia astrologian ja William Blaken runouden kautta. Hänen havaintojaan ei oteta todesta silloinkaan, kun alueen merkkihenkilöitä murhataan, ja vainajat löydetään madonsyöminä ja maahan hautautuneina. Janinan mielestä se on luonnon kosto, sillä paikallinen metsästysseura ampuu surutta eläimiä, myös koiria. Viranomaiset vähättelevät, sillä metsästysseurassa on kirkonmiehiäkin.

Ristiriitaisten ja painavien teemojen käsittely näyttämöllä lienee kasvattanut näytelmän kestoa, paikoin kaipaisi asioiden etenevän jouhevammin. Ihailtavaa on kuitenkin ammattilaisten ja amatöörien saumaton yhteistyö. Pahaenteisen painostavassa tunnelmassa on kosolti mustaa huumoria, mutta se ei luiskahda tahattoman koomisuuden puolelle. Hienosti loihdittu äänimaailma kuljettaa surrealistiseen ja unenomaiseen maailmaan, ja mummojen lauma korostaa tavallisuuden riittävyyttä, luontokappaleiden yhteyttä. Olemme kaikki samaa ekosysteemiä. Ihmisillä on maailmankatsomus, mutta eläimillä on maailmanaistimus.

Teatteri Avoimet Ovet: Aja aurasi vainajain luitten yli

Rooleissa Marja Myllylä, Ville Sandqvist
sekä
A-ryhmä: Peter Andersen, Riitta Silvo, Päivi Suhonen, Maarit Luukkonen, Tarja Koskela, Soili Lehtimäki

B-ryhmä: Heikki Mahlamäki, Leena Männistö, Hannele Syrjälahti, Elise Lönnroth, Hannele Ilves, Tarja Koskela, Soili Lehtimäki

Alkuperäisromaani Olga Tokarczuk
Dramatisointi Emilia Sadowska
Suomennos Tapani Kärkkäinen
Sovitus, ohjaus ja koreografia Hanna Kirjavainen
Skenografia ja puvut Ia Ensterä
Valosuunnittelu Topias Toppinen                  
Äänisuunnittelu Pauli Riikonen 

Näytelmän suomennosta ja tuotantoa on tuettu Suomen Kulttuurirahaston Maailma Näyttämölle -apurahalla. Esityksen ovat tuottaneet Teatteri Avoimet Ovet ja Teatteri Telakka.

Lippu saatu, kiitos Teatteri Avoimet Ovet!