Kun naiset rakastuivat renttuun

Pinja Hahtola. Kuva: Teatteri Avoimet Ovet.

Naiset aina rakastuvat renttuihin, se tiedetään. Hei, hetkinen! Niinkö tosiaan? Edelleenkö, vai onko moista totuutta ollutkaan? 

Pinja Hahtolan eloon herättämät 1900-luvun alun emansipoituneet naistaiteilijat ja kulttuurivaikuttajat pääsevät nyt ääneen. Ja millaista ääntä he pitävätkään!

Anonyymien Apollon muusien terapiaistunnossa naiset puhuvat suunsa puhtaiksi, ja runoilija Eino Leino kääntyilee haudassaan. Ainakin lavalla nököttävän arkun uumenista kuuluu vaimeata murinaa. Kyseessä on tietysti Eino Leinon eksät – enemmän ja vähemmän muusina Teatteri Avointen Ovien lavalla. Monologin käsikirjoitus on Hahtolan, joka myös näyttelee kaikki roolit.

Hahtola pyörittelee vauhdilla kuvia – osin kliseisiäkin – joiden valossa Leino näyttäytyy holtittomasti käyttäytyvältä ressukalta. Runoilija oli toki viinaan ja naisiin kallellaan, mutta paljon muutakin: monipuolinen lehtimies, suomentaja, kriitikko ja pakinoitsija, joka on jättänyt painavan jälkensä maamme kirjalliseen historiaan. Ja kaikki tämä näytelmässä myös mainitaan. Muusien myötä kurkistamme suomalaiseen sadan vuoden takaiseen kulttuurieliitin elämään. Siellähän vilahtelevat mm. Otto Manninen, V.A. Koskenniemi ja itse Sibeliuskin.

Kokouksen koollekutsujana esittäytyy satukuningatar Anni Swan, ja naisia on koko liuta: Aino Kallas, L. Onerva, Freya Schoultz, Maila Talvio, Aino Kajanus ja Hanna Laitinen. Heistä Schoultz, Kajanus ja Laitinen päätyivät Leinon vaimoiksi, muut olivat muusia, innoittajia, rakastajattaria, työtovereita, jotka sallivat heilaltaan huonoa käytöstä ehkä liikaakin. Välillä lavalle ilmaantuva päämuusa, Antiikin Kreikan runotar Kalliope muistuttaa syystäkin nykyajan hastageista ja metoo-liikkeestä.

Pinja Hahtola tekee lavalla hurjan työn ja muuntautuu muutaman hatun ja helminauhan turvin kaikkiin rooleihinsa vain hiusten heilautuksella. Hahmoista mainioimpia on yrmeäilmeinen kulttuuritantta Talvio.

Yleisön kiittämä esitys valittiin parhaaksi Oulun valtakunnallisessa monologikilpailussa tämän vuoden helmikuussa. Hahtola on esittänyt monologia mm. Kajaanin Runoviikoilla viime kesänä ja nyt myös Helsingissä, toivottavasti useamminkin.

 

Teatteri Avoimet Ovet: Eino Leinon eksät – enemmän ja vähemmän muusina

Käsikirjoitus: Pinja Hahtola
Ohjaus: Seppo Honkonen
Äänimaailma: Marko Pakarinen
Näyttämöllä: Pinja Hahtola
Visuaalinen ilme ja sovitus: Työryhmä
Päähineet: Heidi Tsokkinen/Hatlantis Oy

Ihminen apinan korttelissa

Kuva Katri Naukkarinen

Kun pieni ihminen istuu teatterikatsomossa erään pohjoisen valtion pääkaupungissa apinan korttelissa, hän tosiaan tuntee itsensä pieneksi. 

Ihmislajin vuosituhanten mittainen historia on tiivistetty Kansallisteatterin Suurelle näyttämölle reilun puolentoista tunnin paketiksi. Ratkaisu tuntuu hyvältä, ollaan turvassa tässä hämärässä risttiriitojen maailmassa.

Israelilaisen historioitsija Yuval Noah Hararin vuonna 2011 kirjoittama Ihmisen lyhyt historia on viisisataasivuinen tietokirja, jonka ohjaaja Minna Leino kesyttää lavalle lempeästi. Hän kertoo teatterin keinoin yhdenlaisen tarinan, juuri niin kuin leikkivä, ajatteleva ja tarinoita kertova Homo sapiens osaa. 70 000 vuoden kehityskaari kuvitetaan ja havainnollistetaan kuin luontodokumentti, onhan kertojaäänenä rauhoittava Mr Avara luonto Jarmo Heikkinen.

Esitys tehdään yhteistyössä uuden tanssin keskus Zodiakin ja monialaisen Wauhaus-kollektiivin kanssa. Se näkyy: teatteritulkinta on salaperäisyydessään oivallinen, näyttelijät elehtivät maskeissaan tanssivana laumana. Huumorin sävyttämänä liikekieli kantaa välähdyksiä lapsuuden tv-sarjojen kömpelöistä nukkeanimaatioista. Muistuu mieleen myös 80-luvun lasten suosikkisarja Olipa kerran elämä, joka toki keskittyi vain ihmisen kehon toimintoihin.  

Vaikka kirjaa ei olisi lukenutkaan, saa teatteritulkinta historiamme valtavirroista ja muuttuvista aikakausista ajatukset liikkeelle. Miksi juuri meidän lajimme onnistui nousemaan valtaan? Miten metsästäjistä tuli kaupunkien ja kuningaskuntien rakentajia? Miksi uskomme jumaliin, valtioihin, rahaan, kirjoihin tai lakeihin? Koska vuorosanoja ei ole, on muulla äänimaailmalla suuri merkitys. Äänet, tehosteet, valot ja musiikki korostuvat dramaturgiassa. Voi vain kuvitella, mitä oman äänen ja omien kasvojen puuttuminen merkitsee näyttelijälle, joka luo hahmoaan muilla ilmaisukeinoilla.

Lajimme kehitykseen ovat vaikuttaneet niin radikaalit kuin tuhoisatkin innovaatiot, mutta vaarallisin on ihminen itse. Tuhoisuudestaan huolimatta homo sapiens on sosiaalinen olento ja kehitys kulkee vain eteenpäin. Koska tiellä ei ole paluuta, on ihmisen opittava ottamaan vastuuta ja luottamaan yhteistyöhön. Seuraava suuri kysymys onkin mitä tämä laji oikeasti haluaa.

Suomen Kansallisteatteri Sapiens

Alkuperäisteos: Yuval Noah Harari: Sapiens. A Brief History of Humankind

Kertoja Jarmo Heikkinen

Näyttämöllä: Hanna Ahti, Iida Kuningas, Aksinja Lommi, Markku Maalismaa, Karin Pacius, Ilja Peltonen, Heikki Pitkänen, Johannes Purovaara, Antti Pääkkönen, Juha Varis

Ohjaus ja koreografia: Anni Klein ja Jarkko Partanen

Sovitus ja esityksen käsikirjoitus: Minna Leino

Lavastus Samuli Laine

Pukusuunnittelu: Laura Haapakangas

Valosuunnittelu: Jani-Matti Salo

Äänisuunnittelu: Heidi Soidinsalo ja Jussi Matikainen

Alkuperäisen musiikin sävellys: Tomi Pekkola ja Jussi Matikainen

Naamioinnin suunnittelu: Minttu Minkkinen

Naamioiden ja tarpeiston suunnittelu: Sanna Sucksdorff

Yhteistyössä: Kansallisteatteri, W A U H A U S ja Zodiak ‒ Uuden tanssin keskus