Huolenpidon varjopuolella

Kuvassa Anna Valpuri ja Pyry Nikkilä.

Kuva Mitro Härkönen.

Muutaman vuoden takainen Finlandia-voittaja Jukka Viikilä lausui tyytyväisenä, että hän oli romaanissaan Akvarelleja Engelin kaupungista onnistunut salakuljettamaan lyriikkaa laajemman yleisön ulottuville.  

Elli Salon kirjoittama ja Riikka Oksasen ohjaama Alina tekee nyt samanlaisen tempun: esitys on silkkaa nykyrunoutta teatteriyleisölle.

Kansallisteatterin Omapohjassa esitettävä näytelmä etenee katkelmittain ja fragmentaarisesti, se jakautuu otsikoituihin tuokioihin ja osastoihin, episodeihin joita nähdään uudelleenkin, uudella tavalla. Toisto tuo kipeät tilanteet esille aina uudestaan ja korostaa myös toisin näkemisen ja toisin kokemisen mahdollisuutta. Mitä, jos asiat olisivat menneet toisella tavalla?

Alinan (Anna Valpuri) elämässä toistuu kivulias riippuvuuden kierre, joka on syntynyt jo sisarusten lapsuudessa. Emil (Pyry Nikkilä) on ajautunut päihderiippuvuuteen, Alina ripustautuu veljensä auttajaksi. Elämä on taistelua yhden ja saman obsession kanssa. Poliisi, lääkäri tai ystävätär eivät osaa puuttua tilanteeseen, auttaja takertuu yhä pahemmin ja vähitellen väsyy, kadottaa itsensä. Puhe puuroutuu, ja äänteet ja kirjaimet kieriskelevät pitkin videoseinää. Runoperformanssia toden totta.

Rankka aihe on tuotu näyttämölle tyylikkään minimalistisesti, lavalla nähdään vain valkoista valkoisella. Sideharsonvärisessä ja kliinisessä maailmassa sairaus vie ympäristöstä sävyt. Mutta

valkoisellakin on varjonsa ja vastavoimansa, ja yllättäen yleisöstä kuuluu nauruntyrskahdyksiäkin. Niille, joilla on omakohtaista kokemusta läheisriippuvuudesta, voi näytelmä näyttäytyä sekä ahdistavana että koomisena. Nauru pelastaa monesta tilanteesta.

Salon ja Oksasen debyyttiteos Kansallisteatterissa on miniatyyri, joka on pakattu täyteen hätää ja huolta, mutta onnistuu eleettömyydessään välttämään sentimentaalisuuden ansat.

Elli Salo: Alina
Suomen Kansallisteatteri

ROOLEISSA Pirjo Lonka, Pyry Nikkilä ja Anna Valpuri

Ohjaus Riikka Oksanen

Skenografia Auli Turtiainen

Valo- ja videosuunnittelu Ville Virtanen

Äänisuunnittelu Harri Kejonen

Naamioinnin konsultointi Jari Kettunen

Juhlimme laulaen

Kuva Henry Griin

Tänä vuonna tulee kuluneeksi 150 vuotta Viron ensimmäisistä laulujuhlista. Tartossa, silloisessa Liivinmaan kuvernementissa vuonna 1869 alkanutta perinnettä juhlitaan isosti Tallinnassa heinäkuun alussa.

Sitä ennen kuitenkin kuorot konsertoivat tulevana viikonloppuna 20.-22.6. Tarton laululavalla, ja laulu raikaa muuallakin kaupungissa.

>> Lue lisää Tarton laulujuhlista

Merkkivuoden tapahtumien johdannoksi sopii hyvin Tarton Uuden Teatterin (Tartu Uus Teater) kamariooppera Emajõe ööbikud (Emajoen satakielet). Esitys palaa aikaan, jolloin Viron kansallisten hankkeiden taustavaikuttaja, lehtimies Johann Voldemar Janssen suunnittelee ensimmäisiä laulujuhlia. Idean hän oli napannut baltiansaksalaisten laulujuhlista.

Lavalla nähdään monia aikakauden vaikuttajia, kuten kansanliikkeen radikaali Carl Robert Jacobson, kielitieteilijä ja kansanrunouden kerääjä Jakob Hurt, taidemaalari Johann Köler ja tietysti Janssenin tytär, kansallisrunoilijana tunnettu Lydia Koidula. Alo Põldmaen musiikin lomassa kuullaan tietysti suomalaisillekin tuttuja sävelmiä, kuten Fredrik Paciuksen Maamme, johon Janssen oli tehnyt vironkieliset sanat. Kappaleesta tuli sittemmin Viron kansallishymni nimellä Mu isamaa, mu õnn ja rõõm.Nuoret kansallismieliset ovat innokkaita, ja palaveripöydän ääressä tutkitaan Postimees-lehteä, jossa päiväys yllättäen voikin olla 2019. Karkean pellavaiset, kesäillan esitysasuiksi epäilemättä kuumat vaatteet ovat kaikkea muuta kuin 1800-luvun vetimiä. Jakobsonin muhkea parta on mainiosti toteutettu tatuointi. Ja virolaisen sävellystyön uranuurtaja Aleksander Kunileid, joka sävelsi Koidulan runoja juhlilla esitettäväksi onkin afroamerikkalainen.

Mutta vaikka kansallisromantiikka ja heimoaate kukoistavat, soraääniäkin kuuluu. Radikaalin siiven Jakobson ja Köler syyttävät laulujuhlia saksalaishenkisyydestä, ja lupa juhliin viipyy venäläisbyrokratian myllyssä. Lavasteina hyödynnettyjen komeiden kaapinovien kätköissä vaanii Venäjän keisarin muotokuva. Laulu kuitenkin kulkee vaivatta ja komeasti. Sekä Teatteri Vanemuisen oopperasolistit että Tarton nuorisokuoro ja orkesteri tekevät oikeutta musiikille ja runoilija Leelo Tungalin libretolle. 

Ohjaaja Ivar Põllun viittauksia päivänpolitiikkaan ei voi olla huomaamatta. Ohjelmaesitteessä esitys onkin omistettu kaikille Viron startup-yrittäjille, jotka muuttavat maailmaa. Omasta kielestä, mielestä, itsenäisyydestä ja kulttuurista on pidettävä kiinni. Toivottavasti se jatkossakin tehdään laulun voimalla.

Tartu Uus Teater: Emajõe ööbikud

ROOLEISSA Maria Listra, Oliver Kuusik, Märt Jakobson, Rasmus Kull, Atlan Karp, Simo Breede, Eva Maria Shepel, Karl-Markus Kaiv.
Ohjaus: Ivar Põllu
Säveltäjä: Alo Põldmäe
Tarton Nuorisokuoro, johtajina Riho, Kadri ja Markus Leppoja.
Musiikin johto: Markus Leppoja
Libretto: Rein Veidemann ja Leelo Tungal