Puumiehen haiku

Yksi Tarton uusimmista teattereista on vuodesta 2008 lähtien toiminut Tartu Uus Teater. Sen kotinäyttämö on Lai-kadulla sijaitsevassa yliopiston entisessä kuntosalirakennuksessa. Parhaillaan teatterilla on käynnissä joukkorahoituskampanja, jonka tuella halutaan ostaa vanha talo omaksi ja luoda paikasta moderni esitystaiteiden keskus. 

Kuva: Gabriela Liivamägi

Sympaattisen tiilirakennuksen lämpiössä toivoo, että rahoituskampanja onnistuu. Väliaikabaari toimii arkipäivisin kahvilana, ja tarjolla on myös keittolounasta. Valikoimissa on drinkkien ja kahvien lisäksi mate-juomia ja matchaa kaminan lämmössä. Yleisö kulkee rennosti lasit kädessä katsomoon.

Teatterin produktioista huomiota on saanut erityisesti viimekesäinen Kremlin satakielet, joka kertoo Jaak Joalasta ja muista neuvostoajan virolaisista musiikkitähdistä. Suosittu esitys palaa taas tulevana kesänä. Sitä esitetään Narvassa Kreenholmin suljetulla tehdasalueella. 1800-luvulla Narva-joen äärelle rakennettu puuvillatehdas oli aikanaan Venäjän imperiumin suurin, se työllisti tsaarin aikana yli 10 000 työntekijää. Nyt hylätty tehdaskompleksi tarjoaa puitteet erilaisille kulttuuritapahtumille, joilla myös pohjustetaan Narvan pyrkimyksiä Euroopan kulttuuripääkaupungiksi 2024. 

Maaliskuun alussa Tartu Uus Teaterissa ensi-iltansa saanut Puumees (Puumies) on haikea ja rustiikkiromanttinen kertomus, jonka on kirjoittanut ja teatterille ohjannut valaistustaiteilijana tunnettu Rene Liivamägi. Esitys pohjautuu ohjaajan isoisän tarinaan ja kertoo laajemminkin vanhan kansan elämästä. Pystylaudoitettu näyttämökuva tarjoaa kurkistuksia maaseudulle, ihmissuhteisiin, onnen tavoitteluun ja käden taitoihin. Nuori isäntä toivottaa tervetulleeksi puutöihin: nyt tehdään jokaiselle oma puinen matkalaukku. Mestarin opissa rakenteesta tulee tukeva ja kannesta pitävä. Se, millä kukin laukkunsa täyttää, onkin sitten eri juttu.

Kohtaukset leikkivät valon ja varjon kontrasteilla ja pimeän sävyillä. Synkkä ei näytelmä silti ole, vaan eräänlainen kevyt huokaus, harhailua hämärässä, jossa valokiila osuu elämän sattumuksiin. Musiikkivalinnat korostavat tunnelmanvaihdoksia. Näyttämöllä virolaisyleisöä ilahduttaa myös Margus Mikomägi, joka on viime vuosina työskennellyt pääasiassa teatterikriitikon ja toimittajan roolissa. Vanhan isännän osa on Mikomäen ensimmäinen näyttelijäntyö 15 vuoteen. Karismaattisen hahmon suoritus sujuu konkarin varmuudella.

Rene Liivamägi: Puumees

Tartu Uus Teater

ROOLEISSA:

Margus Mikomägi

Anneli Rahkema (Rakvere Teater)
Helgut Rosenthal
Henri Otsing
Peep Peedumäe

Puvustus Kristjan Suits (Tallinna Linnateater)

Musiikki: Tanel Kadalipp

Videot: Carmen Seljamaa

Dramaturgin assistentti: Kiti Pöld

Häpeämatkalla Savoon

Karu näyttämökuva ja mustavalkoisena lainehtiva viljapelto arveluttavat: ollaankos tässä Suomi-Filmin alkutaipaleella? Melkein ollaankin, sillä Tampereen Teatterissa esitetään Johannes Linnankosken (1869-1913) vuonna 1908 julkaistun romaanin näyttämösovitusta. 

Mustanpuhuvat kyläläiset liikkuvat tiiviinä joukkona ja veisaavat Siionin virsiä. Ankaria ilmeitä ja totista asetelmaa ei sovi tuomita, sillä juuri se on Mikko Roihan Pakolaiset-ohjauksen parasta antia. 

Näytelmän vahva ja ilmaisuvoimainen liikekieli selittyy myös yhteistyöllä Tanssiteatteri Minimin kanssa. Teknoviritteinen, nykivä komppi tahdittaa tarinaa, graafiset karikatyyrihahmot, Pekko Käpin raaka jouhikkosoundi sekä videoprojisointien taidokas hyödyntäminen nostavat kylmiä väreitä ja lupaavat paljon.

Hämäläisperheessä on tapahtunut onneton hairahdus, tytär Manta (Riikka Puumalainen) on naitettu vanhalle leskimies Uutelalle (Heikki Kinnunen) taloudellisen hyödyn toivossa. Manta on kuitenkin raskaana toiselle miehelle. Häpeä on valtava, ja nyt valmistaudutaan pakomatkalle Savoon. Kukaan ei halua lähteä, mutta kärsimys pakottaa pois omilta mailta. Moe Mustafan luoma hieno kuvakerronta kuljettaa impressioita kirkkosalista raiteilla lonksuvalle junamatkalle.

Hämäläiset ihmisparat ovat paossa paitsi kotiseutuaan myös itseään, he ovat ikävänsä ja kärsimyksensä vankeja. Nippu Hämeen Sanomia ehtii kotiin jouluksi kuin taivaan lahja. Mutta ainakin 1900-luvun alussa miehen kunnia lienee ollut naisen tunteita tärkeämpi, sillä Mantan kohtaloksi jää kärsiä mykkänä. Järjestetty avioliitto ja aviottoman lapsen odotus jäävät käsittelemättä, vaikka Riikka Puumalainen tulkitsee naisen sisäisiä kokemuksia koskettavilla tanssisooloilla. Jään myös kaipaamaan viittauksia nykypäivän maahanmuuttoon ja pakolaisuuteen, jotka olisivat punoneet muutoin varsin yksinkertaiseen kudelmaan monitahoisuutta. Ajankohtaista tarttumapintaa löytyy.

Kaikki ovat syntisiä ja rakkaudesta sairaita, laulaa Pekko Käppi villinä kuin shamaani, ja Uutela armahtaa hänet pettäneet kuolinvuoteelllaan. Pakoon tuomitut eivät kuitenkaan saa rauhaa, sillä häpeän jatkumo on usein ylisukupolvinen.

Johannes Linnankoski: Pakolaiset
Tampereen Teatteri

Dramatisointi, ohjaus ja lavastussuunnittelu Mikko Roiha
Videosuunnittelu, graafinen suunnittelu ja valokuvat Moe Mustafa
Pukusuunnittelu Heli Roininen
Musiikki Pekko Käppi
Koreografia Riikka Puumalainen
Valosuunnittelu Raimo Salmi
Äänisuunnittelu Hannu Hauta-aho

ROOLEISSA Heikki Kinnunen, Eeva Hakulinen, Esko Roine, Ritva Jalonen, Martti Manninen, Antti Tiensuu, Pia Piltz, Elisa Piispanen, Pekko Käppi.