sunnuntai 27. tammikuuta 2019

Hauskaa katkeraan loppuun saakka


 
Kuvassa Matti Ristinen, Liisa Mustonen. Kuva Marko Mäkinen.
Parisuhdekomediat ovat teatterilavoilla suosittuja, niin myös Teatteri Jurkassa nyt ensi-iltansa saanut Avoin liitto

Nobelisti Dario Fon (1926-2016) yhdessä puolisonsa Franca Ramen kanssa 1980-luvulla kirjoittamaa farssia on esitetty Suomessakin tiuhaan viime vuosina.

Jurkan versiossa pariskuntana esiintyvät Matti Ristinen ja Liisa Mustonen, joka on myös ohjannut näytelmän. Mutta ihan tavallisen kepeästä avioliittohulluttelusta ei Mustosen ohjauksessa ole kyse. Pienen huoneteatterin ulottuvuudet ottavat hyvin vastaan kipakan dialogin säkenet, ja tilanne on arkisuudessaan teeskentelemätön. Hupaisuudestaan huolimatta näkymä huoneeseen puistattaa.

Kun aviopari rakastaa ja vihaa toisiaan niin, että molemmat kilpailevat valheiden, uhkailun ja itsemurhalla kiristyksen mittareilla, on tosiaankin aika ottaa aikalisä ja kokeilla vaikkapa avointa liittoa. Nopeasti käy ilmi, että naisen ja miehen aseet taistelussa ovat erilaiset. Mies kannattaa avoimuutta ja suoraa toimintaa, niin kauan kuin ne kuuluvat hänelle. Naisen valtteina ovat sujuvat puheet ja nopea tilanneanalyysi. Alakynteen jäävä mies taantuu veteläksi pikkupojaksi, josta älykäs nainen nopeasti ottaa henkisen pihtiotteen. Mutta mitä näytelmän nainen oikeasti haluaa? Ei ainakaan äidin roolia.  

Jurkan Avoin liitto on täysverinen farssi, josta ei puutu edes paljaita pyllyjä tai pieruhuumoria. Mutta avoimuudellakin näyttää olevan rajansa. Traaginen loppu on todennäköinen, jos sodankäynnissä ei osata kulkea sovittelun kultaista keskitietä.

Käsikirjoitus: Dario Fo ja Franca Rame
Ohjaus: Liisa Mustonen
Suomennos: Aira Buffa
Näyttämöllä: Liisa Mustonen ja Matti Ristinen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti