Näytetään tekstit, joissa on tunniste Teater Vanemuine. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Teater Vanemuine. Näytä kaikki tekstit

tiistai 27. marraskuuta 2018

Sadun vastustamaton lumous



Vahva, vauhdikas ja viehättävällä tavalla vanhanaikainenkin Disney-musikaali Kaunotar ja hirviö (Kaunitar ja koletis) ihastuttaa nyt Tarton Vanemuine-teatterissa ruotsalaisen ohjaajakonkari Georg Malviuksen ohjaamana. Vuonna 1994 ensi-iltansa saanut, piirroselokuvaan perustuva musikaali on voittanut konseptina useita palkintoja.

Koko perheen elämykseksi mainittu Broadway-hitti sopii toki monille, mutta alle kouluikäisille meno voi olla liian hurjaa. Joitakin perheen pienimpiä talutettiin pois katsomosta pian alkutahtien jälkeen. Ei niin, etteivätkö nykylapset olisi tottuneet piirroselokuvien tempoon. Ison orkesterin volyymi ja eloon heräävien animaatiohahmojen koreus vain voivat olla liikaa.

Vanhempi väki, jota katsomossa oli runsaasti, näytti kyllä nauttivan. Alan Menkenin melodinen musiikki valloittaa, v
isuaaliset efektit ja kertomuksen lempeä huumori antavat maustetta. Tarinan teemoissa korostuvat nuoren naisen kasvu ja erilaisuuden sietämisen välttämättömyys. Samalla herkästä maalaistytöstä kasvaa moderni ja rohkea nuori nainen. Ollaan musikaaliviihteen ytimessä.

Monipuolisuus on Viron vanhimman vironkielisen ammattiteatterin valtti, ja Vanemuisen lavoilla esitetään niin oopperaa, draamaa kuin balettiakin. 700-paikkainen suuri näyttämö ei mitoiltaan ole teattereiden suurimpia, mutta pärjää ulottuvuuksiltaan isojen rinnalla. Kaunotar ja hirviö -musikaalissa oivallisella valosuunnittelulla on saatu lisää tilaa ja vaikuttavuutta sekä ylös että syvyyksiin.

Näyttävät tanssikohtaukset ovat Kaunotar ja hirviö -esityksen huippuhetkiä, ja syvänpunaisen päivälliskohtauksen sävyissä lähestytään Punaisen Myllyn revyyiloittelua. Tanssimassa ovat niin teepannu, kuppi, kynttelikkö kuin kellokin. Juuri lavastus ja loistavan kekseliäät puvut synnyttävät aidon sadun lumouksen. Hyvä voittaa ja satu saa onnellisen lopun, liikutukseltakaan ei voi välttyä. Rakastaa voi lopulta vain omasta vapaasta tahdostaan.


Musiikki ALAN MENKEN
Sanat HOWARD ASHMAN & TIM RICE
Libretto LINDA WOOLVERTON
Alkuperäistuotanto DISNEY THEATRICAL PRODUCTIONS

Ohjaus Georg Malvius (Ruotsi)
Musiikin johto Martin Sildos
Koreografia Adrienne Ǻbjörn (Ruotsi)
Lavastus Iir Hermeliin
Valaistus Palle Palmé (Ruotsi)
Puvustus Mare Raidma

ROOLEISSA Saara Kadak (Rakvere Teater) / Kärt Anton, Kalle Sepp (ETA revüüteater ”Starlight Cabaret”) /René Soom (RO Estonia), Aivar Tommingas / Lauri Liiv, Silver Laas / Juss Haasma, Mihkel Tikerpalu (Nukuteater) / Oliver Timmusk, Andres Mähar / Simo Breede, Merle Jalakas / Ele Millistfer, Anett Viinalass / Nele-Liis Vaiksoo, Norman Salumäe / Saamuel Pilpak, Karmen Puis / Kristina Vähi, Risto Orav. Vanemuisen oopperakuoro, balettiryhmä ja sinfoniaorkesteri.

keskiviikko 5. syyskuuta 2018

Vallankumouksen sillanrakentajat

Kuva Tiit Ojasoo

Vallankumouksen punaisiin kaapuihin pukeutuneet näyttelijät hakkaavat nuijilla laudanpätkiä jo yleisön astuessa saliin. Huumaava meno jatkuu, ja seuraavat 15 minuuttia saa katsoa, kuinka punaiset helmat liehuvat kuuden teatterilaisen pyöriessä ympäri vimmatusti kuin transsissa. 

 

Pahoinvointi on lähellä. Kun näyttelijät lopulta pysähtyvät, on ainoa liike heidän kasvoillaan valuva hiki.

 

Radikaalina edelläkävijänä tunnettu teatteriryhmä NO99 julistaa vallankumousta nyt Tartossa Vanemuine-teatterin pienellä näyttämöllä. Meneillään on vuotuinen virolaisen teatterin festivaali Draama ja esitys Revolutsioon, joka on ryhmän alaspäin laskevassa esityshistoriassa numero 34. Se kuuluu Viron 100-vuotisjuhlavuoden teatteriohjelmistoon (www.ev100.ee/et/teater).

 

Teatteriohjaaja, lavastaja ja kuvataiteilija Ene-Liis Semperin ja ohjaaja Tiit Ojasoon vuonna 2004 perustama Teatteri NO99 syntyi halusta luopua totutusta, klassis-realistisesta esitystavasta ja tehdä teatteria, jossa käytetään hyväksi taiteen kaikkia osa-alueita. Palkittu nykyteatteriryhmä hätkähdyttää ja aiheuttaa kohuakin. Vallankumous voi olla yhteiskunnallinen mullistus, poliittinen liike tai yksilöllinen kokemus omassa mielessä. Tai yksinkertaisesti kapinallista ja shokeeraavaa teatteria.

 

Pian esiintyjät kuoriutuvat kaavuistaan ja käyvät hommiin raksahaalareissaan. He ovat täriseviä, rampoja ja nyrjähtäneitä, kantavat kakkosnelosia ja sijoittavat niitä paikoilleen. Jäsenet nykivät eikä valmista tahdo tulla. Silta hajoaa ja työ aloitetaan alusta. Huomaan tuntevani yhtä aikaa kauhun ja sympatian tunteita, jotka kääntyvät järkytykseksi. Toisiaan hapuilevasti tukevien näyttelijöiden kokemus siirtyy katsomoon ahdistuksena. Tuleeko koskaan valmista, mihin kaikki johtaa?

 

Karnevalistinen meno muistuttaa paikoin sirkusta, ja joku katsomossa hörähtää. Kyse ei ole silti ole hauskasta hölmöläisten touhusta. Teksti mukailee Hasso Krullin myyttistä eeposta Meter ja Demeter, jossa maailma tuhoutuu vedenpaisumukseen. Uusi maailma on synnytettävä uusin keinoin. Pitkillä led-valaistuilla ilmastointiputkilla näyttelijät kurkottavat yleisöön, kuin onkien sieltä lisää viisautta.

 

Tarvitaan kulttuurivallankumousta, jonka vaatimus osoitetaan muutoksen kourissa kamppailevalle ihmiskunnalle. Anarkistimuusikko John Cagen pitämään kuuluisaan luentoon Overpopulation and Art viitaten ihmisten kylmyys on väestön räjähdysmäistä kasvua suurempi ongelma. Vain auttamalla muita voimme auttaa itseämme. 

 

NO99 Revolutsioon
Teater Vanemuine


Ohjaus Ene-Liis Semper ja Tiit Ojasoo
Musiikki Jakob Juhkam
Valaistus Siim Reispass


LAVALLA: Marika Vaarik, Eva Koldits, Rea Lest, Jörgen Liik, Ragnar Uustal ja Mart Kangro.


tiistai 29. toukokuuta 2018

Puhetta poissaolevista


Kuva Aki Loponen
Kristian Smedsin kirjoittama, vuonna 2013 ensiesityksen saanut Sad Songs from the Heart of Europe jatkaa kulkuaan ympäri Eurooppaa. Toukokuussa Jari Juutisen ohjaus ja helsinkiläinen sadsongskomplex:fi -taiteilijaryhmä vieraili Tarton Vanemuine-teatterissa.  

Fjodor Dostojevskin romaaniin Rikos ja rangaistus nojaava monologiesitys osoittelee sormellaan eurooppalaisia moraalikäsityksiä ja osuu kipeisiin kohtiin myös 2000-luvulla. Tarinahan on alunperin kirjoitettu 1800-luvun Pietarissa. Mikä nyt on toisin? Syyllisyyden, katumuksen, rakkauden ja anteeksiannon ongelmatiikkaa ei tarkastella esityksessä murhamies Raskolnikovin, vaan hänen rakastettunsa, prostituoitu Sonjan näkökulmasta. Mutta onko mikään muuttunut?

Monologiesityksen kaikki roolit esittää Liisa Sofia Pöntinen. Hän muuntuu ilotytöstä vanhukseksi ja rajuksi punkrokkariksi. Näemme uutiskuvia köyhyydestä, resuisista lapsista ja laitapuolen kulkijoista. Yhtäkkiä tulee vaivaantunut olo: tässä puhutaan paljon mutta vain heistä, jotka ovat muualla. Kuinka poissaolevat saisivat suunvuoron?

Alun hienovaraisen teatraalinen lähestyminen kasvattaa episodista toiseen edetessään kierroksia. Pöntinen pukee ja riisuu takkeja ja huiveja, kokeilee korkokenkiä. Vanhat, elämää nähneet matkalaukut lavasteina kertovat perheiden ja kansojen liikkeistä, muutoista, pyrkimyksistä, ja joskus myös pysähtyneisyydestä. Kuva Euroopasta ei aina ole kaunis.

Smedsin parikymmentä vuotta sitten kirjoittama Jääkuvia, joka vastikään nähtiin uutena ohjauksena Kansallisteatterissa, paljastaa teatterintekijän armollisen asenteen ja asettaa tällekin esitykselle vertailukohdan. Myös Sad Songs from the Heart of Europen kohtauksittain rakentuvat, irralliset kuvat vievät vastustamattomasti kohti sovinnollista ratkaisua. Rakkaus voi pelastaa puukottajan ja murhamiehen, mutta pelastaako se maailman? Nat King Colen 1940-luvun hitti Nature boyn sanoin: The greatest thing you'll ever learn is just to love and be loved in return.



Ohjaus Jari Juutinen
Rooleissa Liisa Sofia Pöntinen
Äänisuunnittelu Opa Pyysing, Jari Juutinen, Liisa Sofia Pöntinen
Valosuunnittelu Teemu Nurmelin, Jari Juutinen
Skenografia Riitta Ukkonen, Jari Juutinen, Liisa Sofia Pöntinen