perjantai 29. lokakuuta 2021

Pintaremontti rapsuttaa nauruhermoja mutta yltää syvemmällekin

Kuva Stefan Bremer.
Miika Nousiaisen romaanidramatisointien putki Kansallisteatterissa jatkuu näytelmällä Pintaremontti. Veikkaan, että talossa aiemmin täysille katsomoille esitettyjen näytelmien Maaninkavaara (2011), Metsäjätti (2013) ja Juurihoito (2016) vanavedessä myös Pintaremontista tulee yleisön suosikki. 

Nousiaisella on taito kirjoittaa viihdyttävää satiiria ja älykästä hyvänmielentarinaa. Pintaremontti alkaa hautajaisista ja päättyy häihin, siinä pyristellään elämän kaaoksesta kohti valoisampia aikoja. Erityisesti näytelmän miehet ovat hukassa. Yksi kipuilee rakkaudenkaipuussaan, toinen kuormittuu lastensa yksinhuoltajana ja kolmas vanhempiensa omaishoitajana. 

Letkeät kaverit heittävät hauskaa läppää, mutta onko sittenkin kyse hyvinvointi-ihmisten pahoinvoinnista? Jossain pohjalla kuuluu resonoivan surullisenhaikea pohjavire. Maslowin tarvehierarkian huipulle – siis mm. fysiologisten tarpeiden, turvallisuuden, rakkauden päälle –miehet keksivät lisätä ulospäin hyvältä näyttämisen tarpeen. Sen perässähän nykyihmiset tuntuvat säntäilevän nääntymiseen saakka.

Vaikeiden asioiden käsittely huumorin kautta on tuttu ja oivallinen keino havainnollistaa arjen kipupisteitä. Saamme nauraa itsellemme. Palaset tuodaan katsojien eteen pikku katkelmina kuin laatikkoleikissä, jota valaistun kerrostalomaiseman upea lavastus vahvistaa. Yhteen taloon, näytelmään, yhteen elämään voi mahtua niin paljon: avioerot, lapsettomuus, yksihuoltajuus, rikollisuus, olemisen vaikeus.

Asiat pureskellaan asioina, pala kerrallaan, ja karikatyyrihahmot marssitetaan lavalle välillä jäsentämään rytmiä ja välillä rauhoittamaan tilanteita. Lempeiden prätkäjätkien joukko ja hullunkuristen orkesterilaisten ohimarssi muistuttavat, tämä on vain satua. Ei hyvinvointibloggarinkaan elämä aina ole auvoisaa.

Loppua kohden vauhti kiihtyy, on laulu- ja tanssikohtauksia ja vaaleanpunaista asua sävy sävyyn. Palaset alkavat loksahdella kohdalleen, ja parit löytävät toisensa. Satu saa onnellisen lopun. Kävisipä näin myös oikeassa elämässä.

Miika Nousiainen: Pintaremontti
Suomen Kansallisteatteri 

Ohjaus Irene Aho
Dramatisointi Minna Leino
Produktiodramaturgi Eva Buchwald
Lavastus Katri Rentto
Pukusuunnittelu Auli Turtiainen
Valosuunnittelu Kalle Ropponen
Musiikki ja äänisuunnittelu Timo Hietala
Koreografia Ninu Lindfors
Videosuunnittelu Petri Tarkiainen
Naamioinnin suunnittelu Jari Kettunen
Ohjaajan assistentti Helena Vierikko
Muusikko Linda Ilves 

tiistai 26. lokakuuta 2021

Ihminen astuu esiin


 
Kuva Mitro Härkönen
Ensin ihminen astuu lämpiöön, esityksen alkua odottelevien joukkoon. Hänellä on silinterihattu ja frakkitakki, ja hän huutelee ämyriin kuin sirkustirehtööri. Katsomoon saapuneita hän kehottaa mittaamaan onnellisuuslukemansa, sillä tavoitteena on esityksen jälkeen olla ainakin vähän onnellisempi kuin teatteriin tullessa. Lavalla hän keinuu kiikussa kukkaseppele päässä ja puhelee linnuille ja kasveille. 

ITE-taiteilija, mystikko ja erakko Elis Sinistö (1912–2004) on kanssamme näyttelijä Taisto Reimaluodon hahmossa, ja näin Teatteri Avoimet Ovet juhlistaa Reimaluodon 60-vuotissyntymäpäivää. Taija Helmisen monologimuotoon kirjoittama uusi kotimainen kantaesitys on tuotettu yhteistyössä Lahden kaupunginteatterin kanssa.

Oululainen Elis Sinistö oli astrologi, rakentaja, työmies, balettitanssija, erakko, mietiskelijä, joogi, majatalon isäntä, nudisti ja pasifisti, joka eli Kirkkonummella itse rakentamassaan paratiisissa Villa Mehussa 92-vuotiaaksi. Reimaluodon yksinpuhelu piirtää Sinistön tarinaa esiin kuin lyijykynäpiirrosta harmaan herkin sävyin. Hänen läsnäolonsa on vaatimattomuuden taidetta, jossa valovoima kasvaa sisältäpäin. 

Tästä esityksestä puuttuvat suuret eleet, mutta se kurkottelee kohti utopioita. Juhliin ovat kutsuttuina luomakunnan isot ja pienet, muurahaisista tuulen henkeen. Mutta aina teksti ei ole helppoa seurattavaa, sillä kirkkaimmat kohdat löytyvät vain tarkkaan kuuntelemalla. Hienovarainen äänimaailma tukee oivallisesti tarinankerrontaa. Kun Reimaluodon hellyttävä hahmo tanssii kuin varis ja ui kalana veden alla, hän ”uskaltaa olla oman olemuksensa täyttämä”. Yleisö palkitsee hersyvin hörähdyksin ja aplodein.

Esityksen päättyessä varmistetaan vielä onnellisuuslukemat. Kun katsomosta poistuville tarjoillaan mukillinen vattumehua, jää hymy huulille varmasti koko illaksi.

Esityksen ensi-ilta Lahdessa Aino-näyttämöllä pidetään helmikuussa 2022.


Teatteri Avoimet Ovet: Onnellisinta on olla onnellinen
Käsikirjoitus Taija Helminen
Ohjaus Hanna Kirjavainen
Roolissa Taisto Reimaluoto
Skenografia Pekka Korpiniitty
Valosuunnittelu Jere Kolehmainen
Äänisuunnittelu Jere Kouhia
Pukusuunnittelu ja toteutus Anne Svensk

keskiviikko 13. lokakuuta 2021

Lavantäydeltä irkkumusaa

Kuvassa Ulriikka Heikinheimo, Alexander Wendelin, Pia Runnakko, Vilja Seivo,
Santeri Helinheimo-Mäntylä, Robert Kock ja Aili Järvelä. Kuva Otto-Ville Väätäinen


Irlantilaisen John Carneyn vuonna 2007 valmistunut elokuva Once tehtiin aikoinaan pienellä budjetilla Dublinin kaduilla vain muutamassa viikossa. Sen valloittava musiikki ja herkkä ihmissuhdetarina sulattavat sydämiä nyt myös musikaalina. Molemmat tunnetaan erityisesti Oscar-palkitusta duetosta Falling Slowly. 

Oncen pääosassa onkin musiikki – ja huikean taitavat muusikot. Päärooleissa ovat musikaalitähti Emma Klingenberg ja Helsingin Kaupunginteatterin musikaaleista tuttu, nyt ensimmäistä kertaa ruotsiksi näyttelevä Tuukka Leppänen

Keskelle irkkumusabileitä päästään jo ennen varsinaisen esityksen alkua, kun lava täyttyy monitaitoisista soittajista yleisön asettuessa paikoilleen katsomossa. Ja muuta ei sitten tarvitakaan, sillä tarinan ainekset ovat helposti koossa. Kaikki soittimet löytyvät lavalta, ja muusikot vaihtavat niitä miltei lennossa. Nykyteatterissa paljon käytettyjä videoprojisointeja tai muita erikoistehosteita ei tässä tarvita.

Juonen kulku on riisutun yksinkertainen, mies ja kitara -tyyliin, mutta ison ensemblen vahvistama. Dublinin kaduilla soittava vaatimaton katumuusikko korjaa leipätyönään pölynimureita. Lahjakas lauluntekijä tapaa tytön, toisen muusikon, ja yhdessä he päättävät tehdä demon, joka auttaisi heitä matkalla kohti unelmia. 

Kaksikon hapuileva suhde antaa odottaa suurempaakin rakkaustarinaa, joka ei koskaan toteudu. Yhdessäolon mahdottomuus resonoi haikeansuloisena, ja sävelet vaihtuvat slaavilaispoljennosta koskettavaan a cappellaan. Kaksitoistahenkinen muusikko-näyttelijäporukka liikkuu yhteisessä koreografiassaan vaivattomasti musiikin riemua välittäen. 

Esitys on ruotsinkielinen, mutta suomenkielistä tekstitystä voi seurata mobiilisovelluksen kautta. Musikaalia esitetään Lilla Teaternissa ainakin vuoden loppuun. 


Enda Walsh: Once 

Ohjaus Jakob Höglund
Rooleissa: Emma Klingenberg, Tuukka Leppänen, Ulriikka Heikinheimo, Santeri Helinheimo Mäntylä, Aleksi Kaufmann, Robert Kock, Hilda Koskinen, Sanna Majuri, Molla Rantamäki, Pia Runnakko, Kalle Ruusukallio, Riku Vartiainen, Alexander Wendelin, Joachim Wigelius.

Musiikki ja sanoitukset Glen Hansard ja Markéta Irglová.
Libreton käännös Annina Enckell
Laulujen käännökset Tobias Zilliacus
Lavastus ja puvustus Sven Haraldsson