Voimalla kolmen miehen ja yhden naisen

Kun näyttelytilan täyttää Tapio Rautavaaran laulu aavistaa heti, että luvassa on suomalaisen metsurimelankolian ja viinakomiikan suuria peruskysymyksiä. Vainu osuu oikeaan. 

Työryhmä Katrin Pärn, Janek Savolainen, Silver Sepp ja Siim Angerpikk tarjoavat tuoreen näkökulman Aleksis Kiven näytelmään Seitsemän veljestä, ja veljeskansat kumartavat toisilleen.

Tartossa puolisentoista vuotta sitten avattu huikean hieno Viron kansallismuseo (Eesti Rahva Muuseum ERM) on nopeasti noussut sekä paikallisten asukkaiden että turistien suosikiksi. Erilaisia konsertteja ja muita tapahtumia on perusnäyttelyiden ohella järjestetty alusta saakka. Nyt museo osoittaa uutta, monitaiteista rohkeutta antaessaan suomalais-ugrilaisten kansojen kulttuurihistoriasta kertovan Uralin kaiku -näyttelytilan Kiven veljesten temmellyskentäksi.

Pärnin ja Savolaisen versiossa Seitse Venda ehk Uurali Kajakas on lavalla vain neljä veljestä, silti tarkastelu lavenee esiintyjien lukumäärää suuremmaksi. Tällaisiako olivat Kiven aikojen suomalaiset, entä millaisia he ovat nyt? Entä jos alkumuna olikin Kinder-muna, ja siitä syntyivät niin loput veljeksistä kuin kultakurkut Matti ja Teppo, hyvin vihainen Nasse-setä ja kaikkensa antanut hiihtokuningatar Hämäläinen? Kuinka paljon viinaa voi juoda ennen kuin korkki laitetaan lopullisesti kiinni? Suomalais-virolainen yhteistyö limittyy sujuvaksi kaksikielisyydeksi, mutta ei kaksimieliseksi. Huumorin kyljessä pilkottaa palanen nostalgiaa.

Näyttelijöiden taitavan mimiikan vauhdittama fyysinen teatteri-ilmaisu saa luontevia suvantopaikkoja, kun yleisö seuraa heitä museotilaan rakennetuille katsomopaikoille. Näytelmän keskeiset kohtaukset lukkarin opista Hiidenkivelle, joulusaunasta Impivaaraan järjestäytyvät rauhassa rytmiinsä. Kohtauksia yhteensitovana voimana toimii rytmivelho ja soitinvirtuoosi Silver Sepp, joka soittaa yhtä lailla laudankappaleita, suksia tai eläimen kalloa.

Eesti Rahva Muuseum

Seitse Venda ehk Uurali Kajakas

Ohjaus Katrin Pärn ja Janek Savolainen

ROOLEISSA Katrin Pärn, Janek Savolainen, Silver Sepp, Siim Angerpikk
Video Argo Valdmaa
Musiikki Silver Sepp
Valaistus Taavi Toom
Puvut Epp Peedumäe
Tuotanto Kadi Haamer (ERM)

Yhteisten muistojen jäljillä

Virolais-suomalainen yhteistuotanto Kaksismaa/Kaksoismaa tutkii kollektiivisten muistijälkien ulottuvuuksia yhteiskuntaan ja ihmismieleen. 

Poliittiseksi utopiaksi itseään luonnehtivan musiikkiteatterin esitysareenana Tartossa toimi Viron kansallismuseon (Eesti Rahva Muuseum) puistoon entisöity katettu ulkoilmalava, kartanon entinen viinakeittiö. 

Kuva Harri Sundell.

Aloitetaan reippaalla laululla ja rehellisillä kliseillä, kuten kesäteatteriperinteeseen kuuluu. Suomen siltaa rakennetaan Itämerellä keikkuvien Tallinnan-laivojen ja täysien kaljakärryjen avulla. Komiikkaa höystetään Kekkosella ja muumeilla, ja historian syvimpiä kerroksia kouraistaan itsensä Lönnrothin ja Kreutzwaldin kautta. Mutta pian tahti muuttuu, piiritanssi käy raskaammaksi ja vie hikiseen, hengästyttävään muistojen tulvaan.

Nuoret näyttelijät ovat tuoneet lavalle sukunsa vaiettuja tarinoita, jotka ohjaaja ja käsikirjoittaja Anni Mikkelsson (Meriteatteri) on koonnut puolitoistatuntiseksi esitykseksi. Työryhmä on saanut tukea myös virolaiselta, Suomessa asuvalta toimittaja ja kirjailija Imbi Pajulta, joka jo vuonna 2006 ilmestyneessä kirjassaan Torjutut muistot kertoo äitinsä tarinan ja pohtii, miten perheiden tragediasta voi muodostua kansallinen trauma.

Näytelmässä Kaksismaa/Kaksoismaa monet muistot ovat yksinkertaisia välähdyksiä menneestä ja konkretisoituvat lähtöihin, matkalaukkuihin, isoäidin kurkkupurkkiin tai omenahilloon. Sodan kokeneiden traumat ulottuvat sukupolvien yli, ja tiukkaan säilötyn kivun ja häpeän tunnustelu kiemurtelee kehossa fyysisenä kipuna. Aikuinen tytär huutaa isää puhelimeen, mutta isä ei vastaa.

Yhteinen suomalais-ugrilainen perimä, sotavuosien kärsimykset ja sotahistorian leikkauskohdat vertautuvat esityksessä puuhun, jonka haarat kasvavat omiin suuntiinsa. Uudet sukupolvet keräävät nyt riehakkaampia kokemuksia autolautalla diskopallon alla. Sukukansojen kertomukset kietoutuvat toisiinsa, ja pian on vaikea tietää missä minun tarinani loppuu ja missä sinun alkaa.

Mutta voisiko Viron ja Suomen parhaat puolet yhdistää kaksoismaaksi, jota tunneli joskus kuroo tiukasti yhteen kuin vetoketju päällystakkia? Suomen sillastahan unelmoivat aikoinaan mm. monet virolaiset taiteilijat, kuten runoilija Lydia Koidula. Nyt ovat rantaviivat lähempänä kuin koskaan ja Talsinki-alueen pika-aluksilla pendelöi monenkirjava rajoja rikkova yhteisö. Tuore teatteriproduktio on ainakin lähentänyt kahden maan teatterintekijöitä. He oppivat toisiltaan ja kulttuureistaan: lavalla monitaitoinen joukko laulaa ja puhuu sujuvasti niin viroa kuin suomeakin.

Yleisökeskustelussa näytännön jälkeen esitykselle toivottiin jatkoa, ja sitä on toivottavasti tulossa ensi vuonna osana Viron 100-vuotisjuhlintaa. Silloin voitaisiinkin jo puhua siitä, mitä kansojen rinnakkaiselo nykyihmisille merkitsee ja minkälainen on maiden yhteinen tulevaisuus.

Kaksismaa/Kaksoismaa

TeaterMust Kast

KÄSIKIRJOITUS JA OHJAUS Anni Mikkelsson (Meriteatteri)
LAVASTUS Kristel Maamägi
VALOSUUNNITTELU Mari-Riin Villemsoo (TÜ Viljandi Kulttuuriakatemia)
KOREOGRAFIA Suvi Kemppainen
ÄÄNISUUNNITTELU Sten Arvi
MASKEERAUS Margit Lepla
VIDEOSUUNNITTELU Gabriela Liivamägi
Esiintyjät Kaija M Kalvet, Laura Niils, Birgit Landberg, Liina Leinberg, Mihkel Kallaste, Karl Edgar Tammi, Hennariikka Laaksola, Jonnakaisa Risto, Heidi Ajanto, Vera Veiskola


Tuotantoa ovat tukeneet Tarton kaupunki, Tartu Kultuurkapital, Eesti Kultuurkapital, Suomen suurlähetystö, Helsingin kaupunki, Teatterikorkeakoulu ja Pohjoismainen kulttuuripiste (Nordic Culture Point).