perjantai 28. helmikuuta 2020

Biologiset robotit näyttämöllä

Kuvassa Maija Rissanen, Angelica Meusel, Jan-Christian Söderholm.
Kuva Ilkka Saastamoinen.

Pienoisnäytelmiä on aikojen saatossa totuttu näkemään lähinnä koulujen juhlasaleissa ja harrastajateattereissa. Nyt näytelmäkirjailijat Marko Järvikallas, Harri Virtanen ja Okko Leo haluavat elvyttää traditiota ja tuoda pienoisnäytelmiä myös laajemmalle yleisölle. 

Työryhmän tapaamisten, keskustelujen ja yhteisen kirjoitusprosessin kautta on syntynyt teoskokonaisuus 3 kuvaa tulevaisuudesta, joka sai kantaesityksensä Espoon Kaupunginteatterissa.

Kirjoittajien lähtökohdat ovat samat, mutta silti tulevaisuudenkuvat kurottelevat kukin omiin suuntiinsa. Yhteistä niille on pysytteleminen perheessä ja parisuhteessa sekä niihin liittyvissä tunteissa, haaveissa, peloissa ja kaipauksessa. Kolmikko on nimennyt genren perhe-scifiksi. Inhimilliset perustarpeet säilyvät, vaikka tekoäly valtaa ja robotit ottavat pian ohjakset käsiinsä.

Teostutkielmat esittävät vaihtoehtoisia näkemyksiä lähitulevaisuudesta, jossa keskeiset uhat ja mahdollisuudet ovat ihmisen kehon ja mielen muokkaamisessa. Mitä meistä tulee tekoälyn ja geenimanipulaation kautta, kun tunteet nähdään vain algoritmeina? Voiko perheenjäsenen korvata robotilla? Onko robotilla ihmisoikeuksia?

Kolmesta itsenäisestä teoksesta ensimmäisenä nähtiin Marko Järvikallaksen Piraatti. Suru menetetystä lapsesta ja robottityttären toive olla hyvä ihminen kääntyvät siinä kohti absurdia huumoria. Valtion lanseeraamat robottimallit muistuttavat 60-luvun uskomattomista, aikanaan hauskoiksi koetuista fantasiamaailmoista.

Harri Virtasen näytelmässä on psykoanalyyttinen ote. Turingin testi nojaa klassiseen tekoälytutkimukseen, ja näytelmän visiossa ollaan jo vuodessa 2065. Kysymykseen, onko keskustelukumppani ihminen vai kone ei löydy selvyyttä, sillä vuorovaikutus on käsittämätöntä. Luulimme olevamme ihmisiä, mutta olemmekin olleet robotteja jo kauan, koneet julistavat.

Väliajan jälkeen nähty Okko Leon Data Error lyö korkeimmat ylilyönnit ja vie selkeimmin komiikan puolelle Bollywood-tansseineen. Halu lähestyä toista ihmistä saa mittasuhteet, joissa omaa kehoa ja sen ihmispitoisuutta muokataan yli turvarajojen. Huonostihan siinä käy, on palattava perusasetuksiin. Lääkäri kysyy aiheellisesti: kenen ovat tekijänoikeudet?

Näytelmän luomien raskaiden tulevaisuuskuvien loppu vie kohti kevenevää kevätiltaa, ja katsomo vapautuu hereään nauruun.


3 kuvaa tulevaisuudesta 
Espoon Kaupunginteatteri
Teatteri Quo Vadiksen, Rakastajat-teatterin ja Espoon Kaupunginteatterin yhteistuotanto.

Käsikirjoittajat Marko Järvikallas, Okko Leo, Harri Virtanen
Ohjaus Maarit Pyökäri, Erik Söderblom, Tuire Tuomisto

ROOLEISSA Niina Hosiasluoma, Minerva Kautto, Angelika Meusel, Mika Piispa, Maija Rissanen,  Jan-Christian Söderholm, Kai Tanner

Lavaste- ja pukusuunnittelu Paula Koivunen
Valo- ja äänisuunnittelu Jere Kolehmainen
Tuottajat Linnea Kotiniemi ja Krista Mäkinen
Yhteistuotanto Rakastajat-teatteri, Teatteri Quo Vadis & Espoon Kaupunginteatteri

sunnuntai 16. helmikuuta 2020

Avuttomat auttajat


Kuvassa Pyry Nikkilä ja Alina Tomnikov. Kuva Katri Naukkarinen.

Paula Salmisen kirjoittama ja Saana Lavasteen ohjaama Ilmasilta Suomen Kansallisteatterin Willensaunassa on mainio osoitus teatterin mahdollisuuksista käsitellä ajankohtaisia ja tärkeitä yhteiskunnallisia kysymyksiä viihdyttävällä tavalla. 

Jo alku on loistava: Pirjo Luoma-ahon taiturimainen monologi tuo lavalle yksinäisen, ikääntyvän perheenäidin, joka kuluttaa aikaa tarkkaillen säätä ja tv-uutisia, jotka välittävät kuvia katastrofialueilta. Aika käy pitkäksi, lapset ovat maailmalla. Hän haluaisi auttaa jotakuta, mutta ketä ja miten? Miten autettavaa lähestytään?

Poika (Pyry Nikkilä) on kiireinen lääkäri, joka matkustaa kriisialueille auttamaan, mutta ei ehdi kotikonnuilleen äitiään tervehtimään. Tytär (
Alina Tomnikov) taas on urheilijatähti, joka antautuu markkinointiväen pyynnöille ja auttajaksi nuorten pelaajien esikuvana.

Ilmasilta piirtää kolme tarkkanäköistä muotokuvaa avuttomista auttajista, ja yhtäkkiä avuntarpeessa olevan hätä rinnastuu auttajan hämmennykseen. Avustusjärjestöt tekevät työtään hitaasti ja puhuvat organisaatioiden konsulttikieltä. Äidin tekemä omenasose kiinnostaa Kirkon ulkomaanapua vain, jos hillolla tarkoitetaan rahaa. Onko lainkaan mahdollista tarjota apua ihmiseltä ihmiselle? Kaiken yllä leijuu kolonialistinen perinne ja länsimaisen valkoisen pelastajan syyllisyys.

Aiheen monitahoinen käsittely kerää kierroksia näytelmän edetessä. Terävä, kriittinen ja paikoin humoristinenkin näytelmä esitetään vain kolmen näyttelijän voimin, mutta roolihahmoja on hyvän matkaa toistakymmentä. Niinpä loppua kohden tuntuu, että puhujia on yhtä paljon kuin hiekanjyviä Syyrian pakolaisleirillä.  

Suomen Kansallisteatterin tiivistunnelmainen Willensaunan näyttämö sulkeutuu pian ja siirtyy väistötiloihin peruskorjauksen ajaksi. Toivottavasti myös vuonna 2023 avautuvat uusitut tilat tarjoavat yhtä monitahoisia ja oivaltavia näyttämötoteutuksia.

Paula Salminen: Ilmasilta
Suomen Kansallisteatteri, Willensauna

ROOLEISSA: Pirjo Luoma-aho, Pyry Nikkilä ja Alina Tomnikov
Ohjaus Saana Lavaste
Dramaturgi Minna Leino
Lavastus Sampo Pyhälä
Pukusuunnittelu Saija Siekkinen
Valosuunnittelu Ville Toikka
Äänisuunnittelu Saija Raskulla
Videosuunnittelu Sampo Pyhälä
Naamioinnin suunnittelu Tuire Kerälä
Ohjaajan assistentti Maruska Verona

torstai 5. joulukuuta 2019

Arvet jotka toiseen jätetään


Kuva Katri Naukkarinen.  
Kjell Westön Rikinkeltainen taivas (Otava 2017) on kolmen sukupolven kuvaus, joka kattaa suomen-ruotsalaisen ystäväpiirin vaiheet 1960-luvulta tähän päivään. Kiitetty romaani on nyt sovitettu Kansallisteatterin Pienelle näyttämölle. 

Kirjan lukenut katsoja voi joko hämmentyä tai ilahtua. Dramatisointi ja ohjaus noudattelevat hyvinkin teoksen juonikuvioita, ja se varmasti auttaa seuraamaan tapahtumia. 

Mutta runsaasti henkilöitä, monia tapahtumia ja vuosikymmeniä kattavaa kertomusta ei saisi taipumaan näyttämölle ilman radikaaleja ratkaisuja. Avuksi onkin otettu nerokkaita keinoja. Päähenkilö on lavalla samaan aikaan nuorena poikana ja kuuttakymppiä lähestyvänä kertojana. Hän juoksuttaa tarinaa tallentamalla sitä sanelulaitteeseen ja kuuntelemalla siitä katkelmia. 

Kohtaukset limittyvät ja toistuvat ja ne esitetään kuin fragmentteina todellisuudesta. Toistoa hyödynnetään vahvasti, ja lopulta ei olekaan väliä sillä, kuinka tarkasti näytelmä kuljettaa Westön tekstiä. Kyse on paljon enemmästä: kyvystämme rakastaa ja muistaa.

Kertoja on keskiluokkainen kirjailija K (Timo Tuominen / Pyry Nikkilä), jonka elämä on vuosikymmenten ajan kietoutunut varakkaan Rabellin sisarusten vaiheisiin. Rakkaus Stella Rabelliin (Annika Poijärvi) syttyi jo pikkupoikana, eikä pari pyristelyistään huolimatta oikein koskaan pääse toisistaan eroon. Kuljetaan tietysti tuttuja helsinkiläiskatuja ja saaristomaisemissa.

Esityksessä kuultava musiikki korostaa nostalgiaa, fyysinen esitystapa ja rajuksikin yltyvät tanssikohtaukset nostavat näyttämöversion irti proosateoksesta. Vaikuttavinta on kuitenkin kääntää näyttämön backstage kohti yleisöä. Näin meille havainnollistetaan elämä, näin se meni mutta olisi voinut mennä toisinkin. Muistot ovat epävarmoja, niiden oikeellisuutta ei voi taata. Mitä me oikeastaan muistamme siitä, mitä tapahtui? Minkälaiset haavat ja arvet me jätämme toisiimme?

Kjell Westö: Rikinkeltainen taivas

ROOLEISSA
Pirjo Lonka, Pyry Nikkilä, Annika Poijärvi, Johannes Purovaara, Timo Tuominen ja Juha Varis.

Ohjaus Juhana von Bagh
Dramatisointi Michael Baran
Suomennos Laura Beck
Koreografia Jyrki Karttunen
Lavastus Kati Lukka
Pukusuunnittelu Tarja Simone
Valosuunnittelu Ville Toikka
Äänisuunnittelu Tatu Nenonen
Videosuunnittelu Pyry Hyttinen
Naamioinnin suunnittelu Jari Kettunen
Ohjaajan assistentti Alise Polačenko

maanantai 25. marraskuuta 2019

Leinoa lausuen, laulaen ja luutulla

Helka-Maria Kinnunen ja Jari Rättyä.

Kainuulaiset kansantarut ja kalevalainen runomitta ovat inspiroineet taiteilijoita kautta aikain. Runoilija Eino Leinoa (1978–1926) kotipaikkakunnan legendat innoittivat kirjoittamaan runokokoelman Helkavirsiä, joka ilmestyi kahdessa osassa vuosina 1903 ja 1916.

Nyt helsinkiläis-kajaanilainen työryhmä, näyttelijä, lausuja Helka-Maria Kinnunen ja säveltäjä, muusikko Jari Rättyä ovat koonneet Helkavirsistä runomusiikkiesityksen Autuas elämän arpa. Pienimuotoinen, olohuone-esitykseksikin sopiva tuokio on yhtä aikaa intiimi ja vahva.

Kansanperinteestä kumpuavat tarinat puhuttelevat kuulijoita yllättäen ajankohtaisuudellaan, ja vahvat runotekstit kommentoivat myös oman aikamme levotonta maailmaa. Mikään kevyt hupailu ei tämä musiikkituokio ole, sillä kyse ihmisyyden peruskysymyksistä, vapaudesta, kuolemasta, vihollisista ja petturuudesta.

Kinnusen ja Rättyän duo soi ja taipuu notkeasti ja yltyy paikoin vimmaiseen vauhtiin. Sanat säksättävät ja kiihtyvät, menoa vauhdittaa arabialaisessa perinnemusiikissa käytetty tarinankertojien soitin oud-luuttu.

Mukana esityksessä ovat ensimmäisestä Helkavirsiä-sarjasta runot Räikkö Räähkä, Ylermi ja Tumma sekä toisesta sarjasta runo Halla.

Autuas elämän arpa sai ensi-iltansa Paltaniemen Eino Leino -kirjapäivillä kesällä 2018 ja on kiertänyt sen jälkeen myös eteläisessä Suomessa, toivottavasti useamminkin. Esitys on tehty yhteistyössä Kajaanin kaupunginteatterin ja Eino Leino -seuran kanssa.