torstai 14. huhtikuuta 2022

Noitia ja kylänväkeä Matildassa

Hanna-Riikka Rajaniemi ja Mika Virtanen.

Noitavainot heräävät henkiin Mathildedalin näytelmäkerhon esityksessä Musta Jaana. Jore Penttisen kirjoittama näytelmä kertoo Teijon Isoholman saaressa asustaneen noidan tarinan. 

Noitavainot olivat suurimmillaan Suomessa 1600-luvulla. Noituus oli rikkomus Jumalaa vastaan ja syntiä, josta joutui tuomiolle. Teijon alueen historiaa valottava näytelmä kiinnostaa toki kyläläisiä mutta myös laajemminkin. Vaikka tapahtumien todenperäisyyttä ei ole voitu varmistaa, on tarinalla aito viitekehys. 

Käsikirjoittaja Jore Penttisen yli kymmenen vuotta sitten ruukkikylään perustama näytelmäkerho on valmistanut komediallisen epookkinäytelmän, jonka roolihahmot kannattelevat draamaa perinteisen uljaasti. Eletään voimakastahtoisen Ruotsin kuningatar Kristiinan hallintokautta. Hovin sotamiehet ovat tomeria mutta tomppeleita, ja parivaljakkona tuovat lavalle tarvittavaa hilpeyttä. Kreivi Bernhard (Mika Virtanen) ja tuleva morsionsa Kreeta (loistavasti laulava Hanna-Riikka Rajaniemi) kuljettavat sivujuonena hempeää rakkaustarinaa. Itse päähenkilö Jaana (vakuuttavasti näyttelevä Aira Sundqvist) taas on tietäjän ja mystisen visionäärin perikuva, jonka puoleen moni toiveikkaana kääntyy sairauksissa ja rakkaushuolissa, vaikka noituutta ei hyväksyisikään. 

Taustalla häärivät mieshahmot, pastori, syyttäjä ja valtioneuvos, tuovat tarinaan uskottavuutta, mutta rakastettavin on kuitenkin mummohahmo Kaijsa (Ritva Blomqvist). Kylän juoruämmän ja kaikkitietävän matamin ominaisuudet yhdistyvät hänessä yleisöä lempeästi ohjailevaksi kertojaksi. 

Esityksen harjoittaminen ja rakentaminen harrastajavoimin on aina iso ponnistus lavasteita ja musiikkivalintoja myöten. Korona-aika on vielä lisännyt esteitä matkan varrelle. Siksi on erityisen kunnioitettavaa, että projekti on nyt valmis ja nähtävissä. Vanhan työväentalon viehättävät puitteet antavat kokemukselle omanlaisen tunnelman. Väliajalla puffetissa käy puheensorina, ja reipas nauru raikaa tuttavien kohdatessa. 

Mikis Jaakkola ja Juha-Pekka Seppälä

Entä tuomittiinko Musta Jaana Turun hovioikeudessa noituudesta? Se jää vielä arvailujen varaan, sillä käsiohjelman mukaan tuon ajan oikeuden pöytäkirjat tuhoutuivat Turun palossa syyskuussa 1827.

Mathildedalin näytelmäkerho: Musta Jaana

Kantaesitys Matilda-talolla 13.4.2022
Esitykset 24.4.2022 saakka.


torstai 7. huhtikuuta 2022

Lintuja dystopian puutarhassa

Kuvassa Leena Uotila, Marja Myllylä, Karin Pacius ja
Terhi Panula. 
Kuva Mitro Härkönen

Kuinka virkistävää! Brittiläisen Caryl Churchillin (s. 1938) kaksi pienoisnäytelmää Suomen Kansallisteatterin Suurella näyttämöllä tarjoavat yhtä aikaa rakastettavan ja fantastisen mielikuvitusmatkan nykydraaman olemukseen. 

Illan aloittaa Surma (Kill, 2019), joka on kuin prologi tulevalle. Hannu-Pekka Björkman istuu jumalhahmon tavoin korkeuksissa valtaistuimellaan. Hän selostaa sukutarinaa, jossa vähitellen ilmenee outoja sävyjä. On itsemurhia, äidinsurmia ja muita verikostoja, ikään kuin se olisi normaalia kaikissa perheissä. 

Lavan yllä vyöryvä teksti yltyy itseään toistavaksi pyörteeksi, joka kauhistuksen sijaan aiheuttaa naurahduksia ja asetelma kääntyy päälaelleen. Mitä antiikin tarut meille tänään merkitsevät, mitä oikeastaan veriteoilla halutaan kertoa? Pöydän ääressä istuvan pikkutytön puuhailu kulhon yli ja lattialle valuvan mustikkakeiton parissa korostaa tilanteen makaaberiutta. On helppo huomata, että se mitä näemme tai kuulemme, on vain häivähdys totuudesta, jos sellaista onkaan. 

Tyttönen poistuu ja kävelee siluettina näyttämön poikki, ja pian lavalle palaa hahmo, joka onkin aikuinen nainen, rouva Naskali (Leena Uotila). Sanantuoja (Escaped alone, 2016) jatkaa illan ohjelmaa aurinkoisessa puutarhassa. Näennäisestä kepeydestään huolimatta ikääntyvien naisten teekutsuilla on absurdi tunnelma. Rouvat juttelevat lapsista ja lastenlapsista, shoppailusta, tv-sarjoista, mutta puhuvat toistensa ohi, lauseita keskeytetään ja ne vilisevät raamatullisia viittauksia. Rouva Naskalin dystooppinen julistus tuo sanan maailmasta, jota muut eivät näe. 

Churchillin tekstissä ja Minna Leinon hienovireisesti ohjaamissa surrealistisissa kuvissa arkaainen perintö kohtaa tieteistulevaisuuden. Se jättää mietteliääksi. Naisten hullunkurisille vuodatuksille voi toki nauraa; yksi pelkää kuollakseen kissaa, toinen häiriintyy lintujen ääntelyistä, eikä kolmikon touhussa näytä olevan kovinkaan paljon järkeä. Mutta mitä jää sanomatta, kun pelot valtaavat mielen ja elämän realiteetit lipuvat ohi puutarha-aidan toisella puolella? 

Näennäisen seesteinen kolmikko edustaa näkökulmasta riippuen naapuruston eläkeläistätejä tai mytologian raivottaria. Karismaattiset näyttelijät ja hurmaava visualisointi tekevät oudosta puutarhahetkestä yhtä aikaa ylvään ja vaikuttavan. Siitä voi nauttia sellaisenaan tai sitten halutessaan kirjoittaa tarinaan omat loppusanat. 

Suomen Kansallisteatteri: Surma ja Sanantuoja

Rooleissa:
Surma: Hannu-Pekka Björkman sekä Lilja Helenius / Saima Koivisto
Sanantuoja: Marja Myllylä, Karin Pacius, Terhi Panula ja Leena Uotila

Ohjaus Minna Leino
Suomennos Minna Leino ja Eva Buchwald
Lavastus Kati Lukka
Pukusuunnittelu Noora Salmi
Valosuunnittelu Kalle Ropponen
Videosuunnittelu Kati Lukka ja Kalle Ropponen
Äänisuunnittelu Johanna Storm
Naamioinnin suunnittelu Minttu Minkkinen
Produktiodramaturgi Jukka-Pekka Pajunen
Dramaturgi Eva Buchwald
Laulun sovitus ja harjoittaminen Mari Kätkä 


sunnuntai 3. huhtikuuta 2022

Mitä eläimet meille opettavat


Kuvassa Ella Pyhältö. Kuva Mitro Härkönen.
Kun talutat hevosta, niin huomaat että se taluttaakin sinua. Näin puhelee inkerinsuomalainen Maria Jalava, jonka usko ihmisyyteen on koetuksella. 

Petroskoilaisen vankisellin lattialta käynnistyvä näytelmä Marian tunnustus – muistokirjoitus hevoselle on rankka, mutta ei kuitenkaan synkkä. 

Teatteri Avoimien Ovien johtaja Hanna Kirjavainen on kirjoittanut ja ohjannut teatterinsa näyttämölle lujasti uskonsa puolesta taistelleen naisen elämäntarinan. Dokumentaarisesta taustasta nousee esiin moneen suuntaan kurkottava yleishumaani ja lohdullinen sanoma, jolle tämän päivän tapahtumat Euroopassa antavat vankkaa kaikupohjaa. 

Maria Jalavan tarina Stalinin ajan vainoissa on järkyttävä, kuten monen muunkin inkerinsuomalaisen. Kohtaloihin kuuluivat pakkolunastukset, väestönsiirrot, etniset puhdistukset, työleirit ja perheiden hajoamiset. Pietarin lähellä Kelton kylässä syntynyt Maria leimataan kulakiksi ja lähetetään Siperiaan. Hänen miehensä tapetaan ja kaksi lapsista kuolee. Suhde Jumalaan on koetuksella, mutta kantaa läpi julmienkin vaiheiden. Hän ei suostu luopumaan luterilaisesta uskostaan, ja järjestää matkansa aikana hartaustilaisuuksia kohtalotovereilleen. 

Loistava Ella Pyhältö on Marian roolissa lavalla koko esityksen ajan ja kannattelee tarinaa väkevästi. Laulu- ja jouhikkoperinteen taitaja, äänitaiteilija Outi Pulkkinen hänen parinaan on ilmeikäs monissa taustarooleissaan. Loitsut ja runolaulut hänen esittäminään antavat näytelmälle tarpeellisia, herkkiä ja hiljaisia suvantokohtia. 

Näytelmä kehottaa meitä tarkastelemaan hyvyyttä ympärillämme, kuuntelemaan eläimiä muurahaisista karhuihin. Mytologiset vivahteet laajentavat tarinallista avaruutta, ne ohjaavat ja opastavat pyhän äärelle. Ytimessä on mielen ja kielen yhteys, ja Marian mielessä Jumalasta puhuminen onnistuu vain luonnon ja eläinten kielellä. Se on se usko, jota tunnustan, hän sanoo. Lopun anteeksianto avaa valoisampia näkymiä tulevaan: hevonen ohjaa ihmistä, kun sitä kuuntelee. Ja aina voi pyytää anteeksi, varsinkin eläimiltä. 

Lisää Maria Kajavan elämästä voi lukea Eeva Mesiäisen kirjoittamasta elämäkerrasta Maria Kajavan pitkä taival (Karas-sana 1990).

Teatteri Avoimet Ovet: Marian tunnustus – muistokirjoitus hevoselle

Käsikirjoitus ja ohjaus Hanna Kirjavainen
Rooleissa Ella Pyhältö, Outi Pulkkinen
Äänirooleissa Taisto Reimaluoto, Juha Pulli, Eija Varima, Hilja Kinnunen
Skenografia Ia Ensterä
Videosuunnittelu ja toteutus Ia Ensterä, Jere Kolehmainen
Valosuunnittelu Jere Kolehmainen
Äänisuunnittelu Juuso Voltti, Outi Pulkkinen
Pukujen ja rekvisiitan toteutus Anne Svensk


sunnuntai 13. maaliskuuta 2022

Kuviteltua todellisuutta

Johannes Holopainen, kuva: Marko Mäkinen
Emmanuel Carrère kirjoitti ikonisen satiirinsa 80-luvulla ja teki Viiksistä elokuvankin muutama vuosikymmen myöhemmin. Tämän päivän Viikset Teatteri Jurkassa osoittaa eksistentiaalisen kriisin todeksi myös kännykkäaikana. 

Monologi alkaa, kun mies ajaa viiksensä, mutta kukaan ei huomaa muutosta. Kun vaikkapa sadussa Keisarin uudet vaatteet naureskellaan päähenkilön turhamaisuudelle, joutuu viiksetön mies itse kohtaamaan identiteettinsä ja mielensä äärirajat.

Johannes Holopaisen esittämä päähenkilö on välillä valtamerilaivan keinuvassa kyydissä ja sitten seisoo kivikkoisella rannalla yhtä aikaa keskellä tyhjyyttä ja aivan liki yleisöään. Teatteri Jurkassa huoneteatterin rajallista tilaa osataan aina hyödyntää oivaltavasti. Ääni- ja valosuunnittelu ovat tässäkin esityksessä tärkeässä osassa.

Essi Rossin dramatisointi ja ohjaus on samalla kiinni ajassa ja pakenee sitä. Älypuhelin, tuo käteen kiinni kasvanut elämämme jatke, on hauskalla tavalla elämäntapahtumien anturina. Se on roolihenkilö siinä missä isäntänsä, vastahenkilö vuorosanoineen, tietä synkkyydessä osoittava valonlähde ja hoitaa välillä partakoneen virkaakin. 

Pieniä huumorinpilkahduksiakin siis on, mutta ne eivät – onneksi – ota ylivaltaa, vaan tahdittavat kertomusta oivalla tavalla. Mielen ja maailmojen hajoamiselle annetaan roimasti tilaa ja aikaa, mindfulnesshengittelyä myöten. 

Lopun näyttämökuvassa sisäänpäin kääntynyt mies on riisunut yltään kaiken turhan. Hän on metsästäjä-keräilijä ja ikiaikainen ihmishahmo, jonka elämä kerrotaan yleisölle kuin filminauhalla. Ihmiskunnan vuosituhannet ovat kuviteltuakin todellisuutta ihmeellisempää historiaa. 

Ohjaaja Essi Rossi, näyttelijä Johannes Holopainen ja äänisuunnittelija Pauli Riikonen ovat aiemmin valmistaneet teoksen Sotilaspoika (2015–), ja Viikset jatkaa kolmikon kokeilevaa yhteistyötä. 

Teatteri Jurkka: Viikset

Kirjoittanut: Emmanuel Carrère
Suomennos: Kristina Haataja
Ohjannut ja dramatisoinut: Essi Rossi
Skenografia: Tinja Salmi
Pukusuunnittelu ja -toteutus: Liisa Pesonen
Äänisuunnittelu: Pauli Riikonen
Valosuunnittelu: Saku Kaukiainen

Näyttämöllä: Johannes Holopainen