sunnuntai 18. syyskuuta 2016

Viihdyttävä keissi


Näyttämöllä Jani Karvinen, Timo Tuominen, Kari Ketonen ja Elena Spirina. Kuva Suomen Kansallisteatteri.

On tällainen keissi: suomalaisyrityksen kehittämä terveydenhuollon huipputuote, aivojen kuvantamislaite, pitäisi saada maailmanmarkkinoille. On sujuvasupliikkinen myyntimies ja paljon puhetta, myyntijargonia ja suprajohteita. On nopeatempoiset teekkarikaverukset, joita yhdistävät työt Otaniemen kylmälaboratoriossa, intomieli ja osakkuus yhteisessä firmassa. Siinä ainekset, joista näytelmäkirjailija Juha Jokela on keittänyt Kansallisteatterin Suurelle näyttämölle kelpo sopan.

Sumu alkaa kuin trilleri: enteellinen musiikki luo tunnelmaa, näyttämön takaseinälle heijastuvat silmissä vilisevät sähkökäyrät ja graafit. Lavan reunoilla höyryilee. Homma edistyy sukkelasti, kuten start-upeissa on tapana. Vientihanke saa arvokasta työntöapua ministeriöstä: Venäjälle, miksikäs ei? Teekkarijäynä kohottaa tunnelmaa, ja kaverusten toimistossa nautitaan fiktiivibisset.

Sumu on Jokelan toinen näytelmä Kansallisteatteriin. Ensimmäinen oli juhlanäytelmä Patriarkka, jossa ihmiset ruotivat suhteitaan sekä toisiinsa että yhteiskuntaan. Sumussa Jokela leikittelee samaan tapaan toden ja fiktion välimaastossa ja hyödyntää lähihistorian tapahtumia luoden näyttämökuvan, joka kietoo yleisön kollektiiviseen illuusioon. Venäjä-suhteemme on hankala ja monisäikeinen, kauppapolitiikka kipuilee pakotteiden kanssa, ja lähimenneisyyden haamuista nostetaan esille mm. suomettuminen ja Kekkosen aika. Suuren kuvan reunamille piirtyy tuoreita muistoja Ukrainan kriisistä, malesialaislentokoneen turmasta ja venäläisen oppositiopolitiikon murhasta. Sekaan heitetään vielä pelkoa, lahjontaa, sananvapautta, homofobiaa ja salakuuntelua – kaikki kliseitä ja siksi niin hauskoja.

Jos katsoja selviää alun tekstivyörytyksestä ja lakkaa miettimästä tarinan todentuntuisia viittauksia, on näytelmän seuraaminen viihdyttävää ja palkitsevaa. Aikalaiskuvaus on osuvaa ja nokkela, puhekielinen dialogi soljuu. Henkilöt löytävät karaktäärinsä, ja moni tunnistaa lavalta työyhteisön tyypit. Parhaiten Jokelan ohjauksessa hahmottuvatkin ihmisten väliset suhteet. Kirkasotsainen tutkija Taisto (Jani Karvinen) on periaatteen mies, tyhmänrohkea myyntitykki Jone (Kari Ketonen) porhaltaa pelotta suurissa saappaissaan. Ristiriitoja välttelevä toimitusjohtaja Olli (Timo Tuominen) ajautuu pois kompetenssialueeltaan ja ahdistuu. Viileimmin tilannetta tarkastelee Larissa (Elena Spirina), joka tukeutuu omalaatuiseen identiteettifilosofiaansa.

Vakavat tapahtumat sulautuvat keitokseen sattumiksi, ja luovat jännitteistä vastavoimaa huumorille, jota esityksessä taitavasti viljellään. On vaihteeksi virkistävää katsoa nykydraamaa, jossa ei ole suhdesotkuja tai paljaita pyllyjä. Jokelan komiikka tukeutuu toki sovinnaisuuksiin, mutta tyylillä. Yhteisille traumoille on turvallista nauraa.

Sumu Suomen Kansallisteatteri

ROOLEISSA Katariina Kaitue, Jani Karvinen, Kari Ketonen, Karin Pacius, Jukka-Pekka Palo, Elena Spirina ja Timo Tuominen; videolla Ria Kataja

OHJAUS Juha Jokela
LAVASTUS Teppo Järvinen
PUKUSUUNNITTELU Tarja Simonen
VALOSUUNNITTELU Max Wikström
ÄÄNISUUNNITTELU Tommi Koskinen
VIDEOSUUNNITTELU Timo Teräväinen
NAAMIOINNIN SUUNNITTELU Pauliina Manninen
DRAMATURGI Minna Leino
OHJAAJAN ASSISTENTTI Martina Marti

keskiviikko 14. syyskuuta 2016

Suruunsa vyötetty tyttö



Näyttämöllä Petriikka Pohjanheimo, Karoliina Kudjoi, Helmi-Leena Nummela, Paavo Kerosuo, Jukka Pitkänen, Kai Bäckström. Kuva Mikko Mäntyniemi


Alussa kaikki on hyvin. Anna-Liisa (Helmi-Leena Nummela) on elämäniloinen tyttönen, Mikko (Kai Bäckström) komea, kitaraansa näppäilevä laulajapoika. He ovat ihastuneita elämään ja toisiinsa.

Kun hehkuva nuoripari tanssii näyttämöllä, yleisö jo aavistaa: tämä ei voi päättyä onnellisesti. Pian alkukohtauksen jälkeen murheen paino laskeutuukin saliin. Anna-Liisan vyötärölle kiristetään ahdistuksen musta vyö, joka pitää otteessaan liki loppuratkaisuun saakka.

Teatteri Avoimet Ovet jatkaa kunnianhimoista linjaansa Minna Canthin (1844–1897) teosten esittäjänä. Aiemmin teatterissa on nähty mm. Canthin novelleja pienoisnäytelminä ja Canthin syntymän 170-vuotisjuhlaesityksenä näytelmä Työmiehen vaimo. Teatterin taiteellinen johtaja Heini Tola sai Minna Canthin seuran kulttuuripalkinnon vuonna 2012. Nyt ohjaaja Tola joukkoineen tuo eteemme Canthin klassikkonäytelmän Anna-Liisa vuodelta 1895.

Canthin tragedian ytimessä on lapsenmurha, jonka Anna Liisa on tehnyt tunnekuohuissa synnytettyään talon rengin Mikon aviottoman lapsen. Tapausta on salattu vuosia, ja nyt Anna Liisa on aikeissa mennä talollisen Johanneksen (Paavo Kerosuo) kanssa naimisiin. Mutta Mikko palaa ja vaatii morsiantaan takaisin. Ellei muu auta, hän uhkaa paljastaa totuuden.

Nyky-yhteiskunta ja ympäristömme ovat toki toisenlaisia, kuin reippaat sata vuotta sitten. Mutta ihmisluonto ei juuri ole muuttunut. Ehkä siksi ohjaaja Tola on karsinut Anna-Liisasta kaiken turhan ja epäolennaisen. Ollaan ajattomassa ajassa, jossa häpeä, syyllisyys, moraali, vastuu, valhe ja vapaus näyttelevät kukin painokkaita roolejaan. Pelkistetty lavastus antaa suurille teemoille tarpeellista väljyyttä, ja katsojalle jää tilaa jäsennellä näkemäänsä. Sillä ristiriitoja näytelmästä löytyy, kun liikutaan yksilön ja yhteisön, vallan ja hyväksikäytön, sattumien ja valintojen kivikkoisessa maastossa. Kuka lopulta on pelkästään hyvä tai paha, esitys korostuneesti kysyy.

Avointen Ovien versio Anna-Liisasta ei sorru aikansa uskonnollisuuteen eikä selittelyyn, se on linjakasta draamaa, jota oivallinen musiikki ja näyttelijöiden puhutteleva liikekieli terästää. Henkilöt on puettu nykyajan vaatteisiin, äänitehosteiden rouskutus nakertaa itse kunkin omaatuntoa. Hurja tanssikohtaus Anna-Liisan kihlajaisjuhlissa muistuttaa riehakkaita firman bileitä. Ja kun Mikko istuu nojatuolissa valmiina puhumaan suunsa puhtaaksi, on kuva kuin suoraan television ajankohtaiskeskustelusta. Saadaanko tässä skuuppi?

Lopulta pimeyden partaalta selvinnyt Anna-Liisa selviää ja pukeutuu syntien sovitusta hehkuvaan vitivalkoiseen asuun. Vain totuus voi vapauttaa, vaikka se johtaisi vankeuteen.

Anna-Liisa
Teatteri Avoimet Ovet

Teksti Minna Canth
Dramaturgia ja ohjaus Heini Tola
Skenografia Veera-Maija Murtola
Musiikki Suvi Isotalo
Valosuunnittelu Antti Kujala
Koreografinen konsultaatio Marjo Kuusela
Rooleissa Kai Bäckström, Paavo Kerosuo, Karoliina Kudjoi, Helmi-Leena Nummela, Jukka Pitkänen, Petriikka Pohjanheimo.

Ennakkonäytäntö 13.9.2016