Syyllisyyden rankka jatkumo

Leena Pöysti, Satu Silvo, Carl-Kristian Rundman. Kuva Yehia Eweis.

Tänä vuonna vietetään legendaarisen ruotsalaisen elokuvaohjaajan, kirjailijan ja teatteriohjaajan Ingmar Bergmanin syntymän 100-vuotisjuhlavuotta. 

Juhlintaan osallistuu myös Espoon kaupunginteatteri. Sen näyttämölle Pasi Lampela on dramatisoinut ja ohjannut Bergmanin vuonna 1978 valmistuneen kamarielokuvan Syyssonaatti, jonka tähtinä loistivat Ingrid Bergman ja Liv Ullmann.

Lampela on näkijä, joka ohjauksissaan usein tarkastelee ihmissuhteiden dramatiikkaa. Hienovireinen Syyssonaatti tarjoaa tähän nyt selkeät ainekset. Tapahtumat sijoittuvat pappilaan, ja ytimessä äidin ja tyttären vaikea suhde. Äiti Charlotte (Satu Silvo) on uralleen omistautunut, menestynyt konserttipianisti, Eva (Leena Pöysti) rakkautta ja äidin läsnäoloa vaille jäänyt tytär, joka aikuisena hoivaa sairasta, myös lapsena laiminlyötyä sisartaan Helenaa (Ulla Raitio). Evan mies (Carl-Kristian Rundman) vetäytyy sivustakatsojaksi ja onnettomien tapahtumien seurailijaksi.

Asetelma näyttämöllä on kuin taisteluareenalla, ja naisten yhteenotto on väistämätön. Vuoteet pitkänomaisen näyttämön molemmissa päissä ja flyygeli keskilattialla, tarinan keskiössä rakentavat hiljaista jännitettä. Ei kuitenkaan voi välttyä tarkastelemasta näyttämöä myös alttarina: tyttären sinivioletin asun voi nähdä katumuksen ja syntien tunnustamisen merkkinä. Äidin kirkkaan vihreä illallismekko taas korostaa arkista toivoa ja kasvua.

Yöllisestä välienselvittelystä kehittyy tarinan ydin, armoton draama, jossa revitään rikki syyllisyydet ja häpeät, perheen menneisyys ja dynamiikka, niin äidin kuin lastenkin kasvuhistoriat. Samalla valtasuhteet keikahtavat. Silvo tulkitsee karismaattisen maailmannaisen roolinsa uljaasti, hän on yhtä aikaa avuton, koominen ja kopea. Tytär, joka on aina pelännyt tuottavansa äidilleen pettymyksen, kantaakin nyt vastuuta eheytymisestä.

Psykoanalyytikko Pirkko Siltala on käyttänyt termiä taakkasiirtymä. Sillä tarkoitetaan traumoja, joita ihminen sysää syrjään ja tiedostamatta siirtää eteenpäin. Jos traumaattisia kokemuksia ei käsitellä, ne jatkavat kulkuaan uusille sukupolville. Bergman, pappisperheen lapsi, kuvaa usein töissään vaikeaa suhdetta vanhempiinsa. Mutta mukana on myös armoa ja toiveikkuutta. Lopulta käsissämme on ikuinen aihe: anteeksiantaminen ja toisen ihmisen hyväksyminen. Kun yleisö poistuu, sulaa syyllisyyden raskas vyöry sateen ropinaan ja Chopinin preludiin.

Syyssonaatti Espoon Kaupunginteatteri

Rooleissa Satu Silvo, Leena Pöysti, Carl-Kristian Rundman

Käsikirjoitus Ingmar Bergman
Suomennos Jukka-Pekka Pajunen
Dramatisointi ja ohjaus Pasi Lampela
Lavastus Markus Tsokkinen
Pukusuunnittelu Heidi-Erika Tsokkinen
Valosuunnittelu Max Wikström
Äänisuunnittelu Tommi Koskinen
Maskeerauksen suunnittelu Kaarina Kokkonen