sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Elämää murtumakohdissa



Kirjailija Marko Tapion (oik. Tapper, 1924 - 1973) pääteosta Arktinen hysteria on pidetty vastineena Väinö Linnan Pohjantähti-trilogialle ja Tuntemattomalle sotilaalle. Nyt tämän suomalaisuuden synteesiksi kiteytyvän modernin klassikon voi kokea näyttämösovituksena Kansallisteatterin Pienellä näyttämöllä. 
Kuvassa Timo Torikka, Timo Tuominen, Annika Poijärvi, Heikki Pitkänen ja Marja Salo. Kuva: Sakari Viita.

Tapion neliosaiseksi suunnitellusta teossarjasta ehti vuosina 1967 ja 1968 ilmestyä vain kaksi osaa ennen kirjailijan kuolemaa. Juha-Pekka Hotisen ja Atro Kahiluodon dramatisoimassa näytelmässä on hyödynnetty lisäksi Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistosta löytyneitä, entuudestaan tuntemattomia Tapion luonnoksia teoksen kolmannesta ja neljännestä osasta.

Arktinen hysteria valottaa Björkharryjen suvun sosiaalista nousua 70 vuoden ajan läpi sotien aina 1960-luvulle saakka. Jo ensimmäinen näyttämökuva tiivistää monitahoisen asetelman: henkilöt tuovat itsensä esiin, alttiiksi tapahtumille, kukin kumartaa illan yleisölle hiljaisesti ja arvoituksellisesti. Valinnat elämänpolun risteyksissä ja murtumakohdissa voivat viedä moniin suuntiin.

Ensimmäinen, rytminen performanssi alkaa, kun Harry Björkharryn (Timo Tuominen) voimalaitoksella lakkoillaan. Kuva on ekspressionistisen vahva, fyysinen mielenilmaus, ämpärit tekevät soitinten virkaa. Tapahtumat etenevät fyysisesti ja tyylitellyn katkelmallisesti. Voimalaitosjohtajan piittaamaton suhde työläisiin laajenee yhteiskunnalliseksi ongelmaksi, pato uhkaa murtua ja vesivuoto saa kalat liikkeelle. Tunnelma muodostaa kubistisia näkymiä, kunnes ollaankin vuodessa 1918 ja laukaukset rikkovat jännityksen. Kukkiva tuomenoksa taustakuvana korostaa ristiriitoja sekä ajassa että mielissä.

Kaikki mikä on tapahtunut, on koko ajan läsnä, sanoo kertojana tarinaa kuljettava Björkharry. Ja kun Harryn isä Viki (Taisto Reimaluoto) pyörittää kahvimyllyä kuin posetiivari ja laulaa 60-luvun hitiksi noussutta napolilaista kansanlaulua O sole mioa, on näky yhtä aikaa hellyttävä ja nöyryyttävä.
 
Sukutarinan vahvat miehet ovat Tuomisen ja Reimaluodon esittämät isä ja poika, ja heidän keskinäinen suhteensa tarinan ydin. Koska yleinen on usein myös yksityistä, lopulta sukupolvien tragediaa käydäänkin läpi miesten tekojen kautta. Toki mukaan kietoutuvat myös naiset, Harryn äiti (Tarja Heinula) ja se toinen nainen. Pankinjohtajaksi päätyneen isän ohje pojalleen Harrylle on: älä pelkää mitään. Suorasukaista puhetta kuunnellut myllärisuvun poika Harry on silti isien pahojen tekojen riivaama ja potee syyllisyyttä.

Mutta miten tarina sitten loppuu, sitä ei tiedä näyttelijäkaartikaan. Tapion kirjailijahahmo nousee lavalle ja vaihtoehtoja pohditaan. Miten käy voimalaitoksen? Tapahtuuko onnettomuus? Ketä voisi syyttää, ketä vihata? Vai onko kyse lopultakin rakkaudesta? Näinkö hyinen mielenlaatumme heiluu kahden vaiheilla kuin hauki jääkylmässä vedessä? Arktinen hysteriamme voi olla sekä voimavara että kirous.

Marko Tapio: Arktinen hysteria
Kansallisteatterin Pieni näyttämö
 
ROOLEISSA Tarja Heinula, Petri Liski, Heikki Pitkänen, Annika Poijärvi, Taisto Reimaluoto, Marja Salo, Timo Torikka ja Timo Tuominen
OHJAUS Atro Kahiluoto
DRAMATISOINTI Juha-Pekka Hotinen ja Atro Kahiluoto
DRAMATURGI Aina Bergroth
LAVASTUS, PROJISOINTI- JA PUKUSUUNNITTELU Reija Hirvikoski
VALOSUUNNITTELU Ville Virtanen
ÄÄNISUUNNITTELU Juhani Liimatainen
NAAMIOINNIN SUUNNITTELU Tuire Kerälä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti