Surun alkuaineet

KUVA: Marko Mäkinen

Miten käsitellä surua, joka äkkiarvaamatta hyökyaallon tavoin lyö säpäleiksi tavallisen arki-illan? Yhdysvaltalainen kirjailija Joan Didion turvautuu monologiteoksessaan Maagisen ajattelun aika sekä luonnontieteelliseen että maagiseen maailmanselitykseen.

 

Didionin omaelämäkerrallinen teos The Year of Magical Thinking (2005) toi kirjoittajalle National Book Awardin. Teoksen pohjalta kirjoitetun monologiesityksen on Teatteri Jurkkaan nyt suomentanut ja ohjannut Johanna Freudlich. Didionin hahmoon solahtaa näyttämöllä Kristiina Halkola.

Kirjailijan tapa tarttua kiinni käsittämättömään on epätoivoinen yritys järjestää luonnonlait uudestaan. Miehen äkkikuolema illallispöytään on jo järkytys, mutta jos se sattuu samaan aikaan, jolloin oma lapsi on sairaalahoidossa, on kuorma ylivoimainen. Mutta samalla Didion tietää, että hän ei ole ainoa. Vielä se tapahtuu teille, hän osoittaa sanansa yleisölle, ja Halkolan luonteva yksinpuhelu kantaa kertomusta.

Esseistin tarkkuudella Didion opettelee lääketieteelliset termit, tekee muistiinpanoja, kirjaa faktat ja analysoi elämäänsä. Tuli oli tärkeä, kuinka istuttiin takkatulen ääressä. Vuoroveden liike, sen huljuminen sisään luolaan ja ulos, on ollut elämässä läsnä siitä lähtien kun nyt jo aikuinen tytär tuli perheeseen. Ja kaikki ne sairaalat, joissa on oltu; kuinka teho-osaston ikkunoista aina näkyi joki, hän muistelee. Kertoja istuu ilmavankeveässä puutarhassa, vaalealla penkillä, valkoisissaan ja heittelee kirjaimia. Yksi toisensa jälkeen näyttämölle laskeutuvat paperiarkit muodostavat pyörteen, työn imun, johon voi helposti hukkua ja kadottaa järkensä.

Sillä vaikka ihminen on älykäs, epäilys hiipii mieleen hänen yrittäessään hallita kuolemaa. Jospa itsesäälin problematiikka tukeutuukin uskomuksiin ja rituaaleihin? Ehkä länsirannikolla tätä ei olisi tapahtunut, voisiko kuoleman peruuttaa aikavyöhykkeiden välitilassa?  Ihmeellisiä asioita on houkuttelevaa tulkita järjellä, mutta magia viettelee. Kirjailijalle se voi olla kirjaimellista nojautumista aristoteliseen dramaturgiaan. Iankaikkisesta iankaikkiseen, Didion kirjoittaa, ja tarkoittaa maa-elementtiä, geologiaa ja elämän pohjakalliota.

Tasapainoilu taikauskon ja rationaalisen ajattelun välillä on vain inhimillistä, ja kuoleman lopullisuuden me haluamme usein kieltää viimeiseen asti. Ristiriitojen täyttämää elämäämme voi kutsua myös puutarhanhoidoksi. Kun Halkola viimeisessä näyttämökuvassa tarttuu toimeen ja laittaa käteensä kukalliset puutarhakäsineet, on siihen helppo uskoa.

Teatteri Jurkka Maagisenajattelun aika

Teksti: Joan Didion

Roolissa: Kristiina Halkola

Ohjaus, lavastus: Johanna Freundlich

Valosuunnittelu: Jukka Kuuranne

Musiikki: Rene Ertomaa