Kun muistojen kupla puhkeaa

Kasarilasten muistojen kupla puhkeaa, kun luoti halkoo tiensä suomalaisen maaseudun poikki Savonlinnan Kellarpellosta Helsingin Punavuoreen. Päiviensä päähän tulevat sekä masentunut lvi-asentaja että onnellinen lapsuus. KOM-teatterin uutuusnäytelmä Pasi Was Here piirtää merkkejä rajulla tavalla sekä graffitiseinään että mieleen.

Kuvassa: Juho Milonoff
Valokuva: Tanja Ahola

Muistatko Tao Taon ja Maija Mehiläisen? Ikävöitkö lapsuuden leppeitä lauantai-iltoja, jolloin saunapuhtaina katseltiin Napakymppiä? Entä kaipaatko mielikuvitusleikkejä muoviponeilla tai hernepussisotaa? Olet ilmiselvästi sukupolvea, jonka sydänalaa 1980-luku edelleen väkevästi korventaa. 

Nuoret teatterintekijät, ohjaaja Lauri Maijala ja käsikirjoittaja Veikko Nuutinen, ovat itsekin 80-luvun lapsia, ja sen huomaa. KOM-teatterin lavalla komeilee vakuuttava valikoima aikansa kulttiesineitä kasarilasten – ja heidän vanhempiensa – ihastukseksi. Janne Vasaman lavastus leikittelee oivaltavasti nukkumalähiön pienoismallilla. Pasin kotiin kurkitaan isoista ikkunaluukuista, saunassakin käydään ihan estoitta ja ilkosillaan. Ajankuva on uskottava. Ydinperheen keittiössä pannari paistuu meheväksi, ja lumiukkoanimaation tunnusmusiikki hiljentää idyllin tähtitaivaan alla. Siksi on sääli, että esitys paikoittain vesittyy pieruhuumorilla ja väkisinnakuilulla.

Näyttelijäkaarti Robert Enckell, Johannes Holopainen, Vilma Melasniemi ja Juho Milonoff tekee lavalla hengästyttävän tarkkaa työtä. Nuori näyttelijätuttavuus Johannes Holopainen Pasina on liikuttava, nuoruuden vimmalla kohti heräävää seksuaalisuuttaan heittäytyvä ja samalla epävarmuutensa piinaama poikanen. Mutta myös paras kaveri Hemmo (Juho Milonoff) on ahdistunut ja potee erilaisuuttaan. Turnajaiskepiksi kutsuttu luokan rasavillityttö (Vilma Melasniemi) pohtii, onko selkäsauna pahempi kuin henkinen nöyryytys. Nuorista, nyt jo aikuisista, jokainen on joutunut ympäristössään kiusatuksi, joko ilkeän opettajan silmätikuksi tai suvaitsemattomuuden uhriksi.

Elämää pikkukaupungin laitamilla reilut kolme vuosikymmentä leimasi tavallisuus. Homous oli kauhistus ja kohtaamattomuus normi. Onkin helppo nähdä, että itsemurhan olisi voinut tehdä kaveruksista kuka tahansa. Kun yhteisen menneisyyden muistikuvat törmäävät, on silti inhimillistä pyrkiä vaalimaan tunteita herättävää historiaa. Pian kehittyy pikkunäppärä idea: tavallisuuden voisi museoida, sillä kaikkihan me olemme nobodyja! Konseptin menestys olisi taattu, sen voisi vaikka demota Slushissa.

Käsikirjoittaja Nuutisen omasta lapsuudesta epäilemättä paljon ammentava teksti ruokkii nostalgiannälkäisiä. Mutta onko mikään nyt muuttunut? Itsemurhien ehkäisyllä on saatu hyviä tuloksia 1990-luvulta lähtien, vaikka edelleen Suomessa itsemurhakuolleisuus on erityisen suuri nuorten, alle 35-vuotiaiden miesten keskuudessa. Alkoholivalistus puree, ja masennus on mielenterveyden häiriö, jota voidaan hoitaa. Toivoaksemme uusien sukupolvien lapsuusmuistot eivät aiheuta häpeää.

Hemmo-poika pikku älykkönä siteeraa kouluaineessaan Albert Camus´n toteamusta elämän absurdiudesta: järjettömyyttä pitää syleillä. Näin toimii ristiriitaisuudessaan myös teatteri, joka itkettää ja naurattaa yhtä aikaa.

Veikko Nuutinen: Pasi Was Here
KOM-teatteri

ROOLEISSA: Robert Enckell, Johannes Holopainen, Vilma Melasniemi ja Juho Milonoff
TEKSTI: Veikko Nuutinen
TEKSTIN SOVITUS: Lauri Maijala ja työryhmä
OHJAUS: Lauri Maijala
LAVASTUS: Janne Vasama
MASKEERAUS: Leila Mäkynen
PUKUSUUNNITTELU: Niina Pasanen
VALOSUUNNITTELU: Anniina Veijalainen
ÄÄNISUUNNITTELU: Jani Rapo