Kari Heiskanen ja Merja Larivaara. Kuva Sami Mannerheimo |
Ei ole harvinaista, että aikuiset lapset löytävät kuolleen vanhempansa jäämistöstä salaisuuksia. Silloin menneisyys näyttäytyy uudessa valossa.
Helsingin kaupunginteatterin Hiljaiset sillat kerii tarinansa auki kahden sukupolven vuoropuhelussa, jossa hiljalleen päästään ytimeen, vapauden ja vastuun kysymyksiin.
Clint Eastwoodin Robert James Wallerin 90-luvun bestsellerin pohjalta vuonna 1995 ohjaama Hiljaiset sillat -elokuva on romanttinen nykyklassikko, jonka peri-inhimilliseen sanomaan ovat Suomessakin useat teatterit luottaneet.
Kahdessa aikatasossa liikkuva kerronta peilaa kahden sukupolven ihmissuhteita. Ratkaisu on oiva, se välttää liian imelyyden. Suhde piirtyy rauhaisassa dialogissa, jossa luotetaan teatterin perusvoimaan.
Kotirouva Francescan (Merja Larivaara) ja valokuvaaja Robertin (Kari Heiskanen) neljän päivän mittainen rakkaus nyrjäyttää Iowan maaseudulla elävän perheenäidin elämän peruuttamattomalla tavalla. Tilanne on vaikea ja siksi juuri ihanan kutkuttava, sillä avioliiton turvallinen arki voi olla tylsää ja lannistavaa. Perinteisten roolien alta löytyy ihmisen kiihkeä tarve olla toisen kanssa, sitä kohtihan on kuljettu koko tähänastinen matka. Puhutaan paljon haaveista, suhteista, yksinäisyydestä, muutoksesta ja valinnoista.
Mutta minkälainen äiti oikeastaan oli? Aikuiset lapset kieltäytyvät ymmärtämästä tilannetta, joka pojan korviin muistuttaa Hertta-sarjan kliseistä tarinaa. Jotain silti äidin kirjeessä hehkuvasta menneisyydestä kolahtaa, ja nuoret aikuiset peilaavat siihen omia ihmissuhteitaan. Näytelmän keskiössä on eittämättä rakkaus, miten se muuttaa elämää ja vaikuttaa myös seuraavien sukupolvien valintoihin. Luopuessaan rakkaudestaan Francesca ja Robert saivat säilyttää sen muistoissaan muuttumattomana.
Helsingin kaupunginteatteri: Hiljaiset sillat
Rooleissa Merja Larivaara, Kari Heiskanen, Elina Hietala ja Mikko Virtanen.
Lavastus Antti Mattila ja Liisa Mustonen.
Puvut Elina Vättö, naamiointi Tuula Kuittinen, valosuunnittelu Kari Leppälä, äänisuunnittelija Eradj Nazimov.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti