Ison kuvan ulkopuolella

 

Kuvaaja Mitro Härkönen

Aallot vyöryvät syliin jo alkumetreillä, meren keinuva liike saa voimaan pahoin. Pahoin voivat myös roolihenkilöt Willensaunan lavalla: valokuvaaja-isä Seamus (Seppo Pääkkönen) ja kaksossisarukset Hannes (Tero Koponen) ja Riikka (Pirjo Määttä). 

Alkamassa on Okko Leon tummin sävyin valotettu näytelmä Pimeä huone.

Alkuasetelma on kärkevä kolmiodraama, jonka rajoja venyttävät tahoillaan myös poissaolevat perheenjäsenet. Sisarusten äiti on kuollut ja saanut tyttären lopettamaan valokuvaamisen. Pojan kunnianhimo ja halu pärjätä isän suvereeniutta ja mielivaltaa vastaan on puolestaan vienyt hänet sotakuvaajaksi Libyaan, mutta suhde omaan poikaan on etäinen ja kipeä. Hannes on rajannut perheen pois omasta elämästään, ja isän ja pojan hankala suhde periytyy sukupolvien yli.

Näyttämölle hahmottuva kuva on rakeinen, aukkoinen ja täynnä kipeitä kohtia, mutta todenoloinen. Valokuvaaja Seamus viittaa tunnettuun irlantilaiseen kuvajournalistiin, World Press Photo -palkittuun Seamus Muhphyyn, joka on vuosikymmenten ajan kuvannut Lähi-Idässä, Afganistanissa ja Palestiinassa. Ja se kaikkein tärkein kuva, jota katsojille ei esityksessä näytetä, on pakolaiskriisin tunnukseksi muodostunut otos kuolleesta, rantaan huuhtoutuneesta pikkupojasta.

Miten paljon todellisuutta voi manipuloida? Onko kuva, jonka otollista hetkeä kuvaaja on odottanut vuorokausia, lavastettu? Mitä pimeässä voi nähdä, mitä on kuvan takana? Voiko aidoksi sanoa kuvaa, jonka ulkopuolelle häiritsevät realiteetit on rajattu vain vaikuttavan komposition vuoksi? Onko kuvan tarkoitus hätkähdyttää, liikuttaa vai kertoa totuus?

Camera obscura eli neulansilmäkamera vaikutti 1500-luvulla käsitykseen havaintojen todellisuudesta. Maailma ja katsoja olivatkin toisistaan erillisiä, eikä tarkkailija enää samaistunut tarkkailtavaan kohteeseen.

Pimeässä huoneessa puhutaan paljon rinnakkain ja limittäin, ei toisille. Juuri niinhän asiat usein menevät perheissä, joissa on paljon sanomatonta ja käsittelemätöntä. Mutta ulkopuolisen silmin voi valoon nousta se, mitä ei lähellä ei nähdä. Todellinen, autenttinen kuva piirtyy vain ajan kanssa ja kasvun kautta. Näytelmän puolitoistatuntinen ei ehkä riitä kasvukokemukseen, mutta ajattelemista se tarjoilee runsaasti.

ROOLEISSA Tero Koponen, Pirjo Määttä ja Seppo Pääkkönen

OHJAUS Aleksis Meaney
LAVASTUS Pyry Hyttinen ja Aleksis Meaney
PUKUSUUNNITTELU Auli Turtiainen
VALO- JA VIDEOSUUNNITTELU Pyry Hyttinen
ÄÄNISUUNNITTELU Mikki Noroila
NAAMIOINNIN SUUNNITTELU Petra Kuntsi