tiistai 10. lokakuuta 2017

Kun suomalainen puusta putosi


Kuva Stefan Bremer
Ei siitä niin kauan ole, kun suomalaiset tupsahtivat savupirteistään sivilisaation pariin. Pirkko Saision Koivu ja tähti -näytelmässä koko tarina on saatu puristettua kolmeen tuntiin. 

Kansallisteatterin Suomi100-juhlanäytelmässä suomalaisuuden ilot ja kirot, kliseet ja naurettavuudet lipuvat esiin pikakelauksella suuren näyttämön pyöriessä. Katkelmanomaiset tuokiokuvat kuroutuvat yhteen vauhdikkaasti ja muodostavat näkymiä niin metsän syvyyksiin kuin sieltä edemmäs aina poliittiseen selkkaukseen ja kansainvälisiin suhteisiimme. Jos Suomen yllä leijui Leninin haamu, nyt meitä määrittää Bryssel. Ennakkoluulot ja surkuhupaiset asenteemme näyttäytyvät ironian kelmeässä valossa.

Topeliuksen Koivu ja tähti on tarina koti-ikävästä ja matkasta kotiin, ja Saisio on sanonut kirjoittaneensa sille jatkoa. Lavalle marssiva kumma joukkiokin on matkalla, mutta hullunkurinen ryhmä näyttää melankolisen kansanluonteemme toisen puolen. Veli ja sisar palaavat kotimökkiinsä korven keskelle, rakentavat elintasoaan ja vaurastuvat vuosikymmenten osaksi keskiluokkaa. Ja kun piilopirtistä on muutettu pääkaupunkiin Pitkänsillan pohjoispuolelle, tulee kotimökistä kesänviettopaikka, jonka pihalla vietetään rapujuhlia ja nautitaan hilpeinä gorgonzolaa.

Ruotsalaisvallan vuodet ja venäläisten hirmuteot ovat yhä kipeitä muistoja, mutta niitä lääkitään uudenlaisella kansainvälistymisellä. Aasialaisvieraalle opetetaan hauskoja yksityiskohtia suomalaisuudesta: näin meillä syötiin pettuleipää ja juotiin kokkelipiimää. Metsäretkellä turistit kohtaavat vaarallisia eläimiä, jopa jääkarhuksi naamioituneen teatterikriitikon, joka puolustaa alkuperäiskansojen oikeuksia. Ja mukaan mahtuu vielä sotia, Leninin patsas, yksi rintamakarkurikin sekä metsän henkiä ja puhuvia puita.

Epäselväksi jää, tunteeko nykysuomalainen enää kotimetsäänsä ja mitä hän siellä pelkää. Vai osaako pelätäkään. Ja kun jokirannan vaitelias lautturi kutsuu kyytiin, on seurue heti valmiina risteilylle. Varmaa on vain, että kun Pohjantähti loistaa, vie seuramatka varmasti perille.

Suomen Kansallisteatteri: Koivu ja tähti

ROOLEISSA Katariina Kaitue, Mari Lehtonen, Petri Manninen, Riku Nieminen, Harri Nousiainen, Karin Pacius, Jukka-Pekka Palo, Heikki Pitkänen, Jukka Puotila, Elsa Saisio, Sonja Salminen, Paula Siimes ja Tiina Weckström
OHJAUS Laura Jäntti
LAVASTUS Kati Lukka
PUKUSUUNNITTELU Tarja Simone
MUSIIKKI Markus Fagerudd
VALOSUUNNITTELU Morten Reinan
ÄÄNISUUNNITTELU Raine Ahonen ja Esko Mattila
NAAMIOINNIN SUUNNITTELU Jari Kettunen
OHJAAJAN ASSISTENTTI Helena Vierikko


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti