maanantai 28. elokuuta 2017

Myrskyn merkit vain pilkahtavat

Kuvassa Laura Alajääski ja Aaro Wichmann. Kuva Tapio Vanhatalo

Uusi kotimainen musikaali juhlistaa sekä Suomen 100-vuotisjuhlia että Helsingin Kaupunginteatterin 50 vuotta täyttävää teatteritaloa, joka pitkän peruskorjauksen jälkeen on nyt kuoriutunut kääreistään.

Avajaisspektaakkeliksi on valittu Anni Blomqvistin Myrskyluodon Maija, jonka moni suomalainen muistaa 1970-luvun tv-sarjasta ja ennen kaikkea Lasse Mårtensonin siihen säveltämästä musiikista.

Ainekset tunteiden myrskyyn ovat siis olemassa, mutta laineet jäävät laimeiksi. Vahvan naisen kohtaloa ja rankkaa elämäntarinaa tulkitseva Laura Alajääski on Maijana kyllä uskottava, samoin Aaro Wichmann hänen Janne-aviomiehenään, mutta jotain jää puuttumaan.

Liki kolmituntiseen esitykseen ei sittenkään mahdu sellaisia vivahteita, joita saaristolaisyhteisön elämässä 1800-luvun loppupuolen vuosikymmeninä on koettu ja joista Blomqvistin viisiosaisessa romaanisarjassa kerrotaan. Ankarat elinolosuhteet, Maijan kokemat vastoinkäymiset, suru, kuolema, meren armottomuus ja kova työ saariston karun luonnon keskellä vain hetkittäin pilkahtelevat suuren näyttämön lavalla.

Näyttämökuva tyylittelee vaatimattomilla kalastajamökkien seinillä ja ylös-alas hinautuvilla paperisilla pilvillä. Samalla lavalle tuodaan monitahoista symboliikkaa herättelevä outojen henkiolentojen joukko, joka paikoin toimii myös kertojaäänenä. Kokonaisuus piirtyy sekavaksi sarjakuvaksi, joka nykien liikkuu eteenpäin pyörönäyttämön tahdissa. Uusitun teatterin näyttämötekniset mahdollisuudet jäävät vielä piiloon.

Valtavan näyttämön merelliset ulottuvuudet hyödynnetään oikeastaan parhaiten silloin, kun vähiten yritetään. Yksinkertaisen pelkistetty liehuva kangas tai valoilla luotu veden välke vangitsevat kohtaukset intensiivisesti, ja tummat ihmishahmot kehystävät tilaa.

Iloisimmin säväyttävät rooleissaan luontevat ja eläytyvät lapsinäyttelijät, jotka osaavat myös laulaa. Mårtensonin tarttuva musiikki antaakin esitykselle hyvät eväät kansansuosioon. Bonuksena ripaus mahtipontisuutta, niin kuin musiikkinäytelmän luonteeseen kuuluu.


Myrskyluodon Maija.
Kantaesitys Helsingin kaupunginteatterin suurella näyttämöllä.

Anni Blomqvistin romaanisarjan pohjalta dramatisoinut Seppo Parkkinen. Musiikki Lasse Mårtenson, laulujen sanat Maija Vilkkumaa, ohjaus Kari Rentola, musiikin sovitus Arttu Takalo, kapellimestari Eeva Kontu, koreografia Jyrki Karttunen, lavastus Katariina Kirjavainen, puvut Riitta Anttonen-Palo, valot William Iles, ääni Sakari Kiiski.

Rooleissa mm. Laura Alajääski, Aaro Wichmann, Eero Saarinen, Leenamari Unho, Anna-Maija Jalkanen, Sami Paasila, Marjut Toivanen, Tiina Peltonen, Matti Rasila, Antti Timonen, Kari Mattila, Jyrki Kasper, Mikko Paloniemi, Raili Raitala, Jukka Nylund, Mikko Vihma, Kai Lähdesmäki ja Leena Rapola.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti