Siskot osaavat rokata

Kuvassa Heidi Herala, Jaana Saarinen, Aino Seppo ja Eija Vilpas.
Kuva Harri Hinkka

Helsingin Kaupunginteatterin Arena-näyttämölle virtaa väkeä ihan tavallisena syyskuun tiistaina.

Viihteelliseen ohjelmistoon, musikaaleihin ja komedioihin erikoistunut näyttämö tarjoaa kertakäyttöhuvia raskasta kamaridraamaa karttavien iloksi. 

Nyt vuorossa on käsikirjoittaja, dramaturgi Helena Anttosen kirjoittama farssi, jonka tähtinä loistavat suomalaisen viihteen konkarikomediennet Heidi Herala, Jaana Saarinen, Aino Seppo ja Eija Vilpas.

Pullo cavaa ja aurinkoa on kevyt ja helposti nautittava komedia, joka yleisön arvioidusta keski-iästä päätellen on myös tarkasti osunut kohteeseensa. Katsomon täyttävät varttuneen iän naisseurueet löytävät nopeasti jutun juonen, naurunpyrskähdyksiä ei kauaa tarvitse odotella. On helppo samaistua ikääntyvän näyttelijänelikon touhuihin ja arkitotuuksiin.

Tarinan ytimessä on talo Portugalissa, ja naisilla on visio viettää aurinkoisessa kylässä taiteellisia eläkepäiviä. Naiset, vaikka ovatkin vanhoja ystäviä, ovat kaikki omanlaisiaan tyyppejä, joiden luonteenlaatua ja ajatuksenkulkua tuetaan hienovaraisesti onnistuneella puvustuksella. Teräviksi karikatyyreiksi hiottujen siskojen yhteisiin taidematkoihin liittyy tietysti myös erimielisyyksiä ja yhteentörmäyksiä. Vanhuuspäivien viettoon hankitun talon rahoituksesta syntyykin soppa, jota selvitellään koko näytelmän ajan. Kunnon farssin tavoin mukana on paljon äänekästä puhetta, ilveilyä, väärinymmärryksiä - ja miehiä.

Anttosen näyttämölle punoma juoni on kepeä eikä vaadi ponnisteluja. Syvyysvaikutelmaa on lisätty viittauksilla ystävysten menneisyyden traumoihin. On lapsettomuutta, leskeyttä, abortti ja yksinhuoltajuutta. Myös tarpeellista itseironiaa löytyy. Kun naiset puhuvat hautajaisistaan, toivoo Yvonne tuhkansa ripoteltavan Stockan rullaportaisiin, tavaratalo kun on ihan paras paikka.

Yhtä kaikki, mitä ikinä tapahtuukaan, siskot osaavat pitää yhtä ja nauttia elämästä – kuohujuoman kera tai ilman. Siinäkin on monelle opettelemista. Lopputuloksena on kupliva impressio nykyeläkeläisten elämänhaaveista, joka sukkelasti haihtuu syystuuleen.

Pullocavaa ja aurinkoa
Helsingin kaupunginteatterin Arena-näyttämö

ROOLEISSA Heidi Herala, Jaana Saarinen, Aino Seppo, Eija Vilpas, Maija Lang, 
Sanna-June Hyde, Sauli Suonpää.

Käsikirjoitus Helena Anttonen
Ohjaus Milko Lehto
Lavastus Katariina Kirjavainen
Pukusuunnittelu Sanna Levo

Euroopan leirinuotioilla

Kuva Tuomo Manninen

Hyljeksityt romanit ovat vaeltaneet Euroopassa jo satoja vuosia ja joutuneet vainotuiksi. Vaeltava joukko on samalla jättänyt vahvan jälkensä eurooppalaiseen kulttuuriin, musiikkiin ja tanssiin. 

Kun kirjava sakki nyt kulkee Transilvaniasta Ranskan Galliaan, nousee matka-arkuista esiin kokonainen sirkus, yllätyksiä, nokkeluuksia ja satiirisia viittauksia nyky-Euroopan tilanteeseen. Musta Saara -näytelmän historiallinen maaperä on muhevaa.

Pirkko Saision Suomen Kansallisteatterille kirjoittama musiikkinäytelmä Musta Saara on näyttämötaiteellinen kaivo, jossa ei ole pohjaa, yltäkylläinen ja ehtymätön burleski, joka kurottelee yli maantieteellisten ulottuvuuksiensa. Romanimusiikki soi ja leirinuotion tunnelma imaisee taikapiiriinsä heti esiripun noustessa.

Jussi Tuurnan oivallinen musiikki, osaavat laulajat ja upeat muusikot täydentävät cabaret-tunnelman. Illan annista muodostuu täyspitkä viihdekattaus, joka toimii kuten yhteiskunnallisen taiteen kuuluukin, piikikkäänä, humoristisena ja ironisena. Tässä on sulateltavaa pitkäksi aikaa. Faktojen tarkistelun apuna toimii ansiokkaasti toimitettu käsiohjelma, johon omat osionsa ovat kirjoittaneet mm. Heikki Aittokoski ja Jani Saxell.

Romanien vaellus kohti suojeluspyhimys Mustan Saaran kaupunkia Camargueta tarjoaa näytelmässä kehyskertomuksen, jossa seikkailevat myös sika (Jani Karvinen), tanssiva karhu (Erkki Saarela) ja tarinankertojana toimiva naiskolmikko (Sinikka Sokka, Ulla Tapaninen, Tiina Weckström). Juha Mujeen esittämä puoluejohtaja ja Katariina Kaitue hänen tyttärenään kietovat kudelmaan ristiriitojen seittiä, jonka todellinen vastine on lähihistoriaamme. Kuumailmapallon kyydistä nähdään tarkasti vanhan mantereen kipupisteet. Näin teatteri voi peilata yhteiskuntaa ja esittää sen uudessa valossa.

Kun ranskalainen oikeistopopulismi vertautuu kreivi Draculan magiaan, ei peilistä näy enää mitään. Sika on persoonaton ja tunteeton ja siksi sopiva ylimmäksi johtajaksi. Mutta kuka pelastaisi Euroopan? Kuten aina, pian voimalle syntyy vastavoima, ja kapinahenki koituu sian turmioksi. On vain toivottava, että mestattavaksi ei joutunut väärä messias.

Saision kyky yhdistellä historian kerrostumia ja poimia satiirin ainekset niin arjen komiikasta kuin päivän politiikasta tuottaa herkullisen keitoksen, joka haastaa, mutta myös ravitsee ja viihdyttää.

Suomen Kansallisteatteri Musta Saara

Ohjaus Laura Jäntti

Musiikki Jussi Tuurna

Lavastus Kati Lukka

Pukusuunnittelu Tarja Simone

Valosuunnittelu Morten Reinan

Äänisuunnittelu Jussi Matikainen

Saliäänisuunnittelu Sakari Kiiski

Koreografia Janne Marja-aho

Naamioinnin suunnittelu Jari Kettunen

Ohjaajan assistentti Helena Vierikko

ROOLEISSA Kristiina Halttu, Linda Hämäläinen, Katariina Kaitue, Panu Kangas, Jani Karvinen, Mikko Kauppila, Petri Knuuttila, Janne Marja-aho, Juha Muje, Ville Mäkinen, Harri Nousiainen, Annika Poijärvi, Erkki Saarela, Sinikka Sokka, Taru Still, Ulla Tapaninen, Timo Tuominen ja Tiina Weckström.

Norat hyppäävät ulos kaapista

Koskaan ei liene liian aikaista – tai myöhäistä – puhua alistamisesta, vallankäytöstä ja normeista vapautumisesta.

Kuvassa Rosanna Kemppi, Kreeta Salminen

Kuvaaja Marko Mäkinen.

Henrik Ibsen oli Nukkekoti-näytelmässään (1879) emansipaation asialla jo varhain, eikä ikiaikainen keskustelunaihe ole loppuun kaluttu vieläkään, päinvastoin. Oman näkökulmansa siihen tarjoavat nyt Teatteri Jurkan nukkekodista karkaavat Norat.

Alma Lehmuskallion raikkaassa ohjauksessa Noran hahmoja on kaksi. He asettuvat toistensa peiliksi, tunnistavat samoja raivon, vihan ja ihanan kevytmielisyyden tunteita. Nuoret Norat (Kreeta Salminen ja Rosanna Kemppi) saavat voimaa toisistaan ja kommentoivat piikikkäästi yhtä lailla viktoriaanisia avioliittonormeja kuin nykyäidin rooliin kohdistuvia vaatimuksia. He heittäytyvät suoranaiseen hulluuteen ja laittavat itsensä pidäkkeettömästi likoon, oksentavat ja ryömivät maton alla etsien sinne lakaistuja naisen tarpeita. Sieltä löytyvät niin ilo, itsetunto, itsenäisyys, päätöksenteko kuin seksuaalisuuskin.

Jurkan pieni teatterihuone on Norassa saatu vaikuttamaan kokoaan suuremmalta. Yleisö joutuu samalla kuin huomaamattaan sukeltamaan naisten yksityiseen elämänpiiriin. Salmisen ja Kempin avoin vuoropuhelu ja henkilökohtaiset elämänpohdinnat liikuttavat tapahtumien painopistettä tilassa. Näin kaksituntisen esityksen laajalle tunneskaalalle saadaan tarpeellista väljyyttä. 

Jos äitiyden kaava oli 1800-luvulla kapea, on se sitä vieläkin. Monen naisen valintoja ohjaavat yleiset normit ja sovinnaisuuskäsitykset. Asiasta on syytäkin puhua. Rankaksi ja rasittavaksikin asian käsittely äityy kuitenkin, kun taustanauhalta kuunnellaan kertomuksia uralleen ja vakaumukselleen omistautuneiden  äitien vaikeista ratkaisuista. Näyttelijät makoilevat patjalla, etsivät asentoa ja järkevää sanottavaa. Mutta joskus arki toki on pitkästyttävää, hankalaa ja epävarmaa, sukupuolesta riippumatta.  

Teatteri Jurkka Nora

Teksti: Marie Kajava, Henrik Ibsen ja työryhmä
Ohjaus: Alma Lehmuskallio
Näyttämöllä: Rosanna Kemppi ja Kreeta Salminen
Dramaturgia: Marie Kajava ja Alma Lehmuskallio
Äänisuunnittelu ja musiikki: Viljami Lehtonen
Skenografia: Veera-Maija Murtola
Valot: Viljami Lehtonen, Veera-Maija Murtola ja Saku Kaukiainen