 |
| Foto Gabriela Liivamägi |
Suomenkielisellä tekstityksellä varustettuja esityksiä voi hyvin suositella myös viroa taitamattomille.
Ugala Teatterin Emadepaev (Äitienpäivä) sopi hyvin naistenpäivän iltaohjelmaksi, vaikka nimi vähän johtaakin harhaan. Äitiys on kaikille äideille - niin lavalla kuin katsomossa - jokapäiväinen ja pysyvä kunniatehtävä, jonka elämänmittainen ydinlanka vain vahvistuu sen jälkeen, kun napanuora on kerran katkaistu. Tämä tulee toki selväksi viimeistään isoäitien äitiysmuisteluissa.
Äitiyden laatikoita järjestellään lavalla oivaltavasti, ja niistä löytyy kysymyksiä kaikkiin ikäkausiin. Mikä on lapsen oikea aika mennä nukkumaan tai teinin tulla kotiin? Voiko äiti syödä suklaata lapselta salaa, voiko juoda lasin viiniä? Ovatko valkoiset valheet sallittuja? Koska ollaan perillä? Naisten tarpeet ja tunteet sekä vanhemmuuteen liittyvät kliseet ja stereotypiat revitään tehokkaasti esiin raskausajasta alkaen. Odotusajan pelot ja sukulaisten utelut, ruuhkavuosien paniikkiaamut hukassa olevine tavaroineen, kiukunpuuskat, umpiväsymys, epätoivoiset iltapesutilanteet ja ainainen kiire ovat tunnistettavia ja naurattavat ainakin niitä, joilta nuo vaiheet on jo jääneet taakse.
Ohjaaja Liis Aedmaan mukaan valtaosa näytelmäkirjallisuudesta katsoo maailmaa valkoisen keski-ikäisen miehen kriisien kautta. Hän onkin halunnut tuoda teatterilavalle naisen näkökulman. Mutta tasa-arvoa peräänkuuluttavassa maailmassa olisi sija myös sellaisen vanhemmuuden näyttämötulkinnoille, joissa rakennetaan äitiyttä ja isyyttä yhteistuumin. Isät on tiukasti rajattu pois tästä äitienpäivän vietosta. Vain näkymättömät sankari-isät saavat kiittäviä mainintoja tarhan tädiltä: ”kuinka ihana mies teillä, toi viime viikollakin lapsen ajoissa hoitoon”.
Viro-viikkojen teatteria Espoon Kaupunginteatterin Louhisalissa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti