 |
| Kuvassa Tommi Korpela. Kuva Pate Pesonius. |
Siroa ja kepeää Antti Hietalan kirjoittamassa ja ohjaamassa näytelmässä edustavat vain sileät vaaleat pinnat ja kulissit. Valkealla parketilla liikkuvat näyttelijät ovat irtaantuneet todellisuudesta eikä katsojakaan aina tiedä miten tarina etenee – jos tarinaa onkaan. Kohtaukset kun leikkaantuvat äkisti, alkavat alusta, limittyvät ja toistuvat uudelleen eri muodossa. Repliikit katkeilevat ja valaistuksella vaihdetaan tunnelmaa. Teknisesti kaikki sujuu.
Mutta jos näytelmä yrittää herättää tunteita, se onnistuu vain vaivoin, niin kliinistä kaikki on. Alpokaan ei tunne mitään, hän elää pumpulissa, jossa on vain surua ja kevyttä mielihyvää. Työn, perheen ja yhteiskunnan ristiaallokossa luoviva nykyihminen haluaa myös tunne-elämänsä äärimmäisiä kokemuksia. Jos Q-Teatteriin ensi vuonna palaava Saara Turusen Tavallisuuden aave nosti tavallisuuden kunniapaikalle, nyt normaali ei tosiaankaan riitä.
Kevyttä mielihyvää kokevien ihmispolojen mukaan todellisuudessa ei tapahdu mitään uutta, elämä on vain toden toistuvaa projektiota. Samaa kehää pyöritään loputtomiin, kohtaukset kiihtyvät kohti rikollista toimintaa. Ja ihminen tekee rikoksen tunteakseen olevansa joku. Enteellinen laukaus kajahtaa kulissien takana.
Olemassaolon mielekkyyden tuskainen huhuilu uhkaa kuristaa esityksen hengettömäksi. Ihmissuhteet kärsivät, läheisiä kohdellaan huonosti. Hypnoosissa Alpo näkee outoja unia, vaimo Gitta (Minna Haapkylä) onkin Roope-veljen (Jussi Nikkilä) kanssa naimisissa ja hän itse heilastelee terapeuttinsa kanssa. Kohtauksia sekoittaa Oonan uhkaava mies Tuomo (Jani Volanen), joka tulee vieraaksi perheen illanviettoon. Riitahan siitäkin syntyy.
Näytelmä on kohtauksien sarja, juoneton tutkielma harhautuneesta ihmismielestä. Mitä jos olisin joku toinen, jos asiat olisivat toisin? Miten paljon me tiedämme toisistamme? Oliko meillä joku suhde tai tilaisuus? Oliko se vakavaa, Oona kysyy ja Alpo vastaa: Ei, se oli vain syy elää.
Alpon jäähyväispuhe pöytäseurueelle paljastaa syvimmät traumat ja lapsuuden menetykset. Esityksen loppu kietaistaan imelän vaaleanpunaiseen tanssikohtaukseen, jossa rakkaus sittenkin voittaa. Menee vähän överiksi mutta menköön, jos se jättää suuhun hiukkasen paremman maun.
Kevyttä mielihyvää Q-Teatteri
Teksti ja ohjaus: Antti Hietala
Rooleissa: Tommi Korpela, Minna Haapkylä, Jani Volanen, Jussi Nikkilä ja Pia Andersson
Lavastus ja valosuunnittelu: Jani-Matti Salo
Pukusuunnittelu: Pirjo Liiri-Majava
Äänisuunnittelu: Johanna Storm
Maskeeraussuunnittelu: Riikka Virtanen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti