keskiviikko 15. marraskuuta 2023

Kaksi kaverusta, irkkumusaa ja lehmänlantaa

Mika Nuojua ja Martti Suosalo.
Kuva Tapio Vanhatalo
Voi pojat, minkä teitte! Kiviä taskussa on Suomen pisimpään yhtäjaksoisesti esitetty näytelmä. Näyttelijät Martti Suosalo ja Mika Nuojua ovat temmeltäneet esittämiensä hahmojen kanssa jo vuodesta 2002. Ja kaveruksiltahan se sujuu.

 Itse asiassa veikkosten kielet käyvät niin liukkaasti ja huumorilla, että spontaaneja pyrskähdyksiä tulee tuon tuostakin. Sitä on valloittavaa katsella. Siinä ollaan ikään kuin katsojien kanssa samalla puolella, ilakoidaan yhdessä. 

Kiviä taskussa (Stones in His Pockets) on Marie Jonesin vuonna 1996 Dublinissa kirjoittama tragikomedia pienestä Irlannin maaseutukaupungista. Kylässä kuvataan elokuvaa, ja mukaan on pestattu paikkakuntalaisia avustajiksi. Erilaisia hullunkurisia hahmoja on lukuisia – tarkemmin sanottuna 15 – ja Suosalo ja Nuojua esittävät heitä kaikkia. Ja millä taituruudella se tehdään! He vaihtavat roolia yleisön silmien edessä housunpunttia kiskomalla, hattua kääntämällä, puhetapaa ja hiuspehkoa muuttamalla. Näytelmän synkempi juonne tiivistyy sen nimeen; samaan aikaan nuori mies hukuttaa itsensä – ja kivet olivat hänen taskussaan painoina. 

Hulvattoman henkilögallerian tyypit haastavat niin Perniön murretta kuin savoakin. Vastapainoksi välillä hiljennytään muistelemaan joukosta poistunutta kunnon kaveria. Ehkä irlantilainen ja suomalainen mielenmaisema ovat toisiaan lähellä, jonkinlaista naurua kyynelten läpi. Vedet silmissä kuitenkin mennään tässä surkuhupaisessa tarinassa, jossa kaksikko haaveilee omastakin elokuvasta ja erityisesti lehmistä siinä. Suosalo ja Nuojua intoutuvat jopa irkkumusan vietäväksi. Riverdance-kohtaus onkin virtuoosimainen. 

Häpeäkseni tunnustan, että tämä oli ensimmäinen kerta, kun näin näytelmän. Tiedän, että suurimmat fanit käyvät nautiskelemassa mestarien suorituksesta vuosittain. Näyttelijät ovat vuosikymmenten aikana kasvaneet ja vanhentuneet, mutta juuri siksi yhteispeli on niin luontevaa ja pakotonta. Toivotan esitykselle edelleen monia suosiollisia vuosia! 

Kiviä taskussa Helsingin Kaupunginteatterin Arena-näyttämö
Rooleissa Martti Suosalo ja Mika Nuojua

Suomennos Henri Kapulainen
Ohjaus Pentti Kotkaniemi
Koreografia Tuovi Rantanen
Lavastus ja puvut Jyrki Seppä
Valot Teppo Saarinen
Ääni Ari-Pekka Saarikko

lauantai 11. marraskuuta 2023

Menin kahvilaan ja päädyin teatteriin – eli kuinka kliseet kannattelevat meitä

Näkymä Willensauna-kahvilasta. Kuva Kirsi Helstelä
Vihdoinkin! Kolmen vuoden urakka on ohi, ja Heikki ja Kaija Sirenin suunnittelema vuonna 1954 valmistunut Kansallisteatterin Pieni näyttämö on peruskorjattu. Kolme vuotta! Sehän on kliseisesti pisaran mitta meressä, jos ajattelee vaikkapa maailmakaikkeutta tai edes yhtä vuosisataa. Illan esityksessä Europeana on luvassa katsaus 1900-lukuun, helppo juttu. Mutta ensin kohotetaan lasilliset.

Teatteritalon katutasoon avatun kahvila Willensaunan ikkunoista avautuu näkymä Kaisaniemen puistoon. Valoisa tila on sisustettu 50-luvun tyyliin, kuinkas muuten! Paavo Tynellin valaisimet luovat tunnelmaa, ja huonekalut on ostettu käytettyinä tai valmistettu teatterin lavastamossa. Sohva on aiemmin palvellut Nukkekoti-esityksen lavasteena. Ihanaa!

 

Maan ensimmäinen teatteriravintola avattiin tässä 1950-luvulla, ja siitä tuli sittemmin näyttämö. Nyt tila on palautettu alkuperäiseen käyttöönsä, kuinka mahtavaa! Koko Kansallisteatterin kortteli on asemakaavassa suojeltu, ja remontti toteutettiin toki yhteistyössä Museoviraston kanssa. Ja samalla kun perustuksia vahvistettiin ja esitys- ja talotekniikkaa uusittiin, saatiin työturvallisuutta, tilojen käytettävyyttä, äänieristystä ja akustiikkaa paremmaksi. Itsestään selvää, ja mahdollista!

 

Vesiallas teatterin sisäänkäynnin edessä on tyhjillään, ja innostun jopa kuvittelemaan paikalle sitä kylpylää, josta Willensauna on saanut nimensä. Vuonna 1864 valmistunut Wilhelmsbadin kylpylä rautatieaseman vieressä oli aikansa arvostetuimpia hotelleja. Kylpylän vesi johdettiin suoraan puiston lammikosta, huh. No ei nyt sentään!

Mutta nyt väliseinä teatterin aulaan aukeaa, ja yläkerran tyylikäs lämpiö kutsuu. Kun soljumme siitä katsomoon paikoillemme, on kuin virtaviivainen tila jatkuisi näyttämölle saakka. Vastassa on puhtaan harmoninen huone, jollaisia tyypillisesti ovat nykytaiteen museot. Tunnen olevani tervetullut tähän kokonaistaideteokseen, jonka sisään astuin jo alaovella.

Kliseet ovat hauskoja, niissä on huumoria (kun osaa ne sellaisina ottaa), jos kohta ärsyttävyyttäkin. Latteat tavat ja ajatukset juurruttavat meidät ympäristöömme ja yhteiskuntaan, toisiimme, luovat kollektiivista todellisuutta ja muistia. Lavalla seisovien museo-oppaiden totinen ryhmä edustaa historiankirjoitusta, yksi muistaa Euroopan 1900-luvun kiihkeänä ja traagisena, toinen listaa dadaismin, fasismin, kommunismin ja postmodernismin, joku huomauttaa kodinkoneista, rintaliiveistä ja keskitysleirien kauhuista. 

Faktoja on lukemattomia, ja niistä tulee koomisia ja absurdeja, kuten kaatuneen amerikkalaisen sotilaan keskipituus Normandian maihinnousussa: kuinka monen kilometrin jono heistä olisi muodostunut päälaet jalkapohjia vasten peräkkäin ladottuina?

Kuva Kalle Ropponen


Minna Leinon ohjaus perustuu Patrik Ouředníkin teokseen Europeana. 20. vuosisadan lyhyt historia, ja totuuskuoro tekee parhaansa osoittaakseen meille paikkamme jatkumossa. 


Kunhan ihmiset ottaisivat virheistä opikseen, ei tulisi sotia, tauteja, tulvia, maanjäristyksiä, nälänhätiä ja totalitaarisia järjestelmiä. ”Mutta monet eivät olleet kuulleetkaan tästä teoriasta, vaan jatkoivat muina miehinä historian tekemistä”, teos päättyy. Sekin taitaa olla aikamoinen klisee.




Europeana Suomen Kansallisteatteri

Suomen kantaesitys Pienellä näyttämöllä 9.11.2023


LAVALLA Kristiina Halttu, Aksa Korttila, Markku Maalismaa, Mitra Matouf, Marja Myllylä, Heikki Pitkänen, Antti Pääkkönen, Marja Salo

Ohjaus ja dramatisointi Minna Leino
Alkuperäisteos: Patrik Ouředník: Europeana. 20. vuosisadan lyhyt historia (Siltala, 2022).
Alkuperäisteoksen suomennos Eero Balk
Dramaturgit Elli Salo, Jukka-Pekka Pajunen
Lavastus- ja valosuunnittelu Kalle Ropponen
Pukusuunnittelu Sari Suominen
Äänisuunnittelu Johanna Storm
Laulujen sovitus ja harjoittaminen Mari Kätkä
Naamioinnin suunnittelu Jari Kettunen

torstai 2. marraskuuta 2023

Someajan musikaalitähdet yllättävät

 

Kuva: Otto-Ville Väätäinen

Broadway-musikaali Rakas Evan Hansen on someajan tuotanto, jossa pääosassa ovat nuoret. Aiheen ja esiintyjäjoukon huomioon ottaen yleisö Helsingin Kaupunginteatterissa on silti varsin keski-ikäistä. Mikäs siinä, aikamme ilmiöt koskettavat meitä kaikkia. Niinpä ensin vähän muistelua menneiltä vuosilta. 

Jos on aiemmin saanut nauttia Helsingin Kaupunginteatterin tuotannoista ja tunnelmasta, tietää mitä hyvää on luvassa. Professori Timo Penttilän Töölönlahden maisemaan suunnittelema kulttuurirakennus avattiin 1967, ja se on jo käyntikohteena upea. Se valtaisa naistenhuone, jossa voi jopa istuskella sohvalla! 

Omat varhaisimmat muistoni ajoittuvat 70-luvun taitteeseen, jolloin en ollut ihan teini vielä, mutta tarpeeksi vanha ihastuakseni komeaan operettiprinssi Stig Fransmaniin. Ja laulu Rikas mies jos oisin leppoisan maitomies Tevjen eli Uljas Kandolinin esittämänä musikaalissa Viulunsoittaja katolla jäi korvamadoksi ikiajoiksi. 

Musikaalin Rakas Evan Hansen tarina sijoittuu amerikkalaiseen koulumaailmaan, ja lähtötilanne on synkkä. Pääosassa on epävarma ja yksinäinen poika, lähipiirissä toinen poika tekee itsemurhan. Ihmeellinen sekaannus johtaa valheiden vyyhtiin, josta on vaikea pyristellä pois, ja siihen kietoutuvat myös koululaisten perheet. 

Nuorten itsetuhoisuus on musikaalille yllättävä aihe. Useimmiten odotamme musiikkinäytelmiltä viihdettä ja kimalletta sekä valtavia lavasteita ja näyttäviä kuorokohtauksia. Tässä suhteessa Rakas Evan Hansen kulkee vastavirtaan. Aikamme rankkaa ongelmatiikkaa keventää kuitenkin näytelmän humoristinen ote. Ja suuria tunteitakin riittää.

Lavastus on toteutettu modernin tyylikkäästi ja videoprojisoinneissa nähdään peukutuksia, emojeita ja hymiöitä. Onneksi myös se tärkein – musiikki – svengaa. Lavan takaosassa työskentelevää kahdeksan taitavan muusikon orkesteria on ilo seurata. Nuorten näyttelijöiden laulu kaikuu ja koskettaa sekä soolo-osuuksissa että yhteisnumeroissa.

Evan Hansenin tarina on kasvukertomus, joka kaartuu kauniiseen loppuun. Ihmisellä on perustava tarve kuulua joukkoon, ja me aikuiset voimme huolehtia siitä, että nuoremme juurtuvat ympäröivään yhteisöön.


Rakas Evan Hansen Helsingin Kaupunginteatteri

Rooleissa Julius Suominen, Nina Tapio, Riikka Riikonen, Niki Rautén, Sanna Majuri, Antti Timonen, Samuli Pajunen, Lumi Aunio.

Käsikirjoitus Steven Levenson
Musiikki ja laulujen sanat Benj Pasek ja Justin Paul
Suomennos Reita Lounatvuori ja Hanna Kaila
Ohjaus Kari Arffman
Koreografia Antti Lahti
Kapellimestari Eeva Kontu
Lavastus Antti Mattila
Puvut Elina Kolehmainen
Naamiointi Jaana Nykänen
Valo- ja videosuunnittelu William Iles ja Toni Haaranen
Äänisuunnittelu Jaakko Virmavirta 


sunnuntai 22. lokakuuta 2023

Teatteri Jurkassa harjoitellaan elämää ja siitä tulee näytelmä


 Kuvassa: Ella Mettänen ja Tommi Eronen
Kuva: Marko Mäkinen
Kun kaksi teatterimaaperään tukevasti juurtunutta helsinkiläisteatteria tuottaa yhteisen näytelmän, se kertoo – mistäpä muustakaan – kuin teatterista ja elämästä. 

Lauri Vennosen kirjoittama ja Lauri Maijalan ohjaama Elämän ensikertalaisia – eli ikoni ja assistentti nostaa Emmi ja Vappu Jurkan luomassa huoneteatterissa railakkaasti katon korkealle. Sekä esitys että tila näyttäytyvät kokoaan isompina. 

Tarinan metatasot käyvät selväksi heti alkurepliikeistä: katsomme näytelmää, jossa kirjoitetaan näytelmää. Riipaiseva luomisen tuska saa aikaan vastakaikua ja naurunpyrskähdyksiä ensi-iltayleisössä, jossa arvatenkin on paljon alan ammattilaisia. Loppua kohden tunnelma synkistyy ja elämän rajallisuus iskee vasten kasvoja. 

Aloitteleva näytelmäkirjailija Jaakko (Tommi Eronen) palvoo ikonista ohjaaja Teresaa (Ella Mettänen) ja pääsee idolinsa assariksi. Asetelma keikahtaa, kun käy ilmi, että Teresa on vakavasti sairas ja itse asiassa jo kuollut. Jaakko pyrkii vimmaisesti urallaan eteenpäin, mutta törmää ahdistukseensa. Monella meistä on halu tehdä jotain merkittävää ja saada arvostusta, olla joku, mutta useimmiten vaatimukset ovat oman pään sisällä.

Maijalan ohjauksessa on vuorotellen rauhallisia suvantokohtia ja karnevalistista menoa, sirkustakin. Eräänlaista taikuuden tuntua luo myös Jurkassa aina oivaltava tilan käyttö, valot ja äänitehosteet venyttävät kokemusta tälläkin kerralla yli fyysisten rajojen. Huikeinta teatteria luovat kuitenkin hieno näyttelijäpari. Erosen energisen letkeä olemus on vaikuttava, ja Mettäsen saattoi oikeasti luulla kuukahtavan lattialle jonkinlaisen kohtauksen saaneena. 

Näytelmässä henkilö voi kuolla monta kertaa, mutta elämää ei voi ottaa uusiksi. Sen suhteen olemme kaikki ensikertalaisia. 

Teatteri Jurkka: Elämän ensikertalaisia 
Jurkan 70-vuotisjuhlanäytelmä toteutetaan Jurkan ja KOM-teatterin yhteistyönä
 
Kirjoittanut: Lauri Vennonen 
Ohjaus: Lauri Maijala 
Näyttämöllä: Tommi Eronen ja Ella Mettänen
Lavastus- ja pukusuunnittelu: Lauri Maijala
Valosuunnittelu: Saku Kaukiainen
Äänisuunnittelu: Jani Rapo
Ohjaajan assistentti: Tiiu Poikonen 

sunnuntai 15. lokakuuta 2023

Red Nose Companyn A. Kivi on nerokkuutta potenssiin 2

Kuvassa Tuukka Vasama (vas.), Niko Kumpuvaara,
Timo Ruuskanen. Kuva  Cata Portin
Kansalliskirjailijamme Aleksis Kivi saa Red Nose Companyn sympaattisten punanenien Miken (Tuukka Vasama) ja Zinin (Timo Ruuskanen) käsittelyssä reippaan kasvojenkohotuksen.

Kansallisteatterin ja Red Nose Companyn yhteistuotannossa kirjailijanerokkuus ja klovnerian taito lennättävät esityksen uudelle tasolle. Kiven persoona, elämä ja teokset kääritään pakettiin kunnioittavasti ja sydämellisesti.


Mielikuvamme Aleksis Kivestä on usein jäykkä ja kärsivä, sellaisena Wäinö Aaltosen Kansallisteatterin edustalle veistämä pronssipatsaskin kirjailijan kuvaa. Mutta Kivi kirjoitti mittavan tuotantonsa pari-kolmekymppisenä, ja oli kuollessaan vasta 38-vuotias. Suuren näyttämön vauhdikas esitys rinnastaa hänet oman aikamme nuoriin lahjakkuuksiin, ja saa miettimään 1800-luvun taiteilijan kohtaloa ja meidän aikamme apurahaviidakossa seikkailevien kirjailijoiden ammatin hankaluuksia.

Klovnikaksikon esittämä Aleksis on älykäs, monipuolinen persoona ja loistava sanankäyttäjä, joka sinnikkäästi luo kirjailijan uraa saamastaan murskakritiikistä huolimatta. Kiven elämänkaari, ajankuva ja nälkätaiteilijan vaikeudet käyvät kulttuurihistorian kertauskurssina kaiken ikäisille. Veljekset hyppivät Taaborinvuorella, Kalevalan säkeet tuntuvat taas trendikkäiltä. Nimiä tiputellaan Cygnaeuksesta Jean-Pierre Kuselaan ja Eino Leinosta Jouko Turkkaan. Näytelmä juhlii estottomasti suomalaista kulttuuria, mutta kääntää katseen samalla vahvasti kohti Eurooppaa; Bizet´n Carmen syntyi vain viisi vuotta 7 veljeksen jälkeen. 

Ruuskasen ja Vasaman yhteispeli toimii saumattomasti, ja huumori kantaa kohtausten ja vuosisatojen välillä. Kamariorkesteri Avantin jousikvartetti haitaristi Niko Kumpuvaaran johdolla täydentää herkullisen kokonaisuuden. Esitystä voi riemulla suositella kaikille, erityisesti niille, joiden kouluaikainen Kivi-tietämys on jumittunut pakkopullaksi kurkkuun. Elämä on iloleikki!

Red Nose Company: Aleksis Kivi Suomen Kansallisteatterin suurella näyttämöllä

Näyttämöllä Timo Ruuskanen, Tuukka Vasama, Niko Kumpuvaara, Eriikka Maalismaa, Terhi Paldanius, Tommi Asplund, Olga Reskalenko, Santtu Podzniakov, Joasia Cieślak

Teksti ja dramaturgia Eva Buchwald, Timo Ruuskanen, Linda Wallgren ja Tuukka Vasama. Ohjaus Timo Ruuskanen, Linda Wallgren ja Tuukka Vasama.

Harmonikka, musiikin johto Niko Kumpuvaara, musiikin sovitus Marzi Nyman, Niko Kumpuvaara, lavastus ja pukusuunnittelu Tarja Simone, valosuunnittelu Ville Virtanen 

 

torstai 5. lokakuuta 2023

Q-teatterissa puhutaan olemassaolon mysteeristä

Kuvassa: Elina Knihtilä, Tommi Korpela ja Pirjo Lonka
Kuva: Pate Pesonius

Ihanaa ja kamalaa, sopivaa ja hankalaa, hapanta ja makeaa, ihan superia! Q-teatterin Joitakin keskusteluja merkityksestä̈ on loistonäyttelijöiden lavarunotykitystä ja kiihkeää yritystä paikantaa itsensä puhuen maailmassa, joka on täynnä puhetta. Mutta mistä puhutaan? Ehkä aidasta ja seipäästä tai ei oikeastaan mistään, mutta juuri siksi tähän odotustilan hämminkiin sisältyy koko ihmisten välinen yhteys.  

Akse Petterssonin neljäs ohjaus Q-teatterille jatkaa hänen teoksistaan tuttua tapaa törmäyttää toisiinsa nauru ja melankolia. Näyttelijäkolmikko Elina Knihtilä, Tommi Korpela ja Pirjo Lonka odottelee kuvauspaikalla vuoroaan. 

Aika kuluu, ja tila täyttyy epävarmuuden puheesta. Paikalle hiipii epäilys siitä, että omaa tähtihetkeä ei ihan heti tule, eikä kukaan tiedä mitä seuraavaksi tapahtuu. Tilanteen absurdiutta lisää tanssija-koreografi Jyrki Karttunen, joka ilmestyy huoneeseen milloin missäkin asussa. Fyysisen ulottuvuuden paino tuo esitykseen tarpeellista kontrastia ja heijastuspintaa, samoin muusikko Ringa Mannerin tyyni ja puhumaton olemus.

Yksi vuorollaan kokee jonkinlaisen eksistentiaalisen kriisin. Kuka minä olen, ja miksi olen täällä? Kuka tuo toinen sitten on? Entä miten muut näkevät minut? Tiuhaan vaihtuvat puvut ja peruukit riemastuttavat yleisöä ja kierrokset kiihtyvät. Lähestytään kunnon Slapstick-komediaa, mutta ohjaaja Akse Petterssonin katseessa on suloisen haikea nyrjähtäneisyyden tuntu, joka saa katsojankin etsimään merkityksiä. Vaarana onkin, että ihmisparka alkaa nähdä signaaleja ja ennusmerkkejä sielläkin, missä niitä ei ole.

Vaikka näytelmässä haparoidaan kielellisen sekasorron maastossa, on sillä juureva pohjansa. Kun mitään ei sitten tapahdukaan, voidaan pakata kamppeet ja häipyä. Olemassaolon kaaos purkautuu arkiseen, ihan mukavaan, lähtemisen kuvaan.


Q-teatteri:
Joitakin keskusteluja merkityksestä̈
teksti ja ohjaus: Akse Pettersson

ROOLEISSA: Elina Knihtilä, Tommi Korpela, Pirjo Lonka, Ringa Manner ja Jyrki Karttunen
valosuunnittelu: Anna Pöllänen
äänisuunnittelu: Turkka Inkilä
laulujen sävellys: Ringa Manner
tanssi: Jyrki Karttunen
maskeeraussuunnittelu: Riikka Virtanen
lavastus ja pukusuunnittelu: Anna Sinkkonen



tiistai 12. syyskuuta 2023

Kuoppia elämän tiellä

Kuvassa Ilkka Heiskanen, Ella Pyhältö, Satu Lankinen.
Kuva: Mitro Härkönen.

Tie on pitkä ja kuoppainen, eikä ohjaaja Hanna Kirjavaisen näytelmäsovitus mutkia väistele. Ei tarvitsekaan. Kulttielokuva La Strada on nyt tyylikkäästi tuotu Teatteri Avointen Ovien näyttämölle. 

Federico Fellinin elokuva on surullisen haikea, riemukkaan elämäniloinen, hankalia tunteita ja murheita täynnä. Yhtä lumoava on näyttämöversio. Jokaisella on paikkansa tiellä, jolla kuljetaan kohti tuntematonta tulevaisuutta.

Kiertävän sirkuksen karskin voimamies-Zampanon rooliin asettuu luonnikkaasti Jussi-palkittu Ilkka Heiskanen, hänen arkaa ja pelokasta apulaistaan Gelsominaa esittää yhtä aikaa herkästi ja väkevästi Ella Pyhältö. Kaksikon seuraan liittyy huikea akrobaatti Il Matto, ukrainalaissyntyinen breakdancen mestari Roman Hibalov, jonka tanssinumerot saivat ihailevat ja runsaat aplodit. 

Kolmikon kiertolaiselämän kuvaukseen tarttuu väistämättä ajatuksen murusia tämän päivän kulkureiden matkasta, heimojen hajoamisista, ekokriisistä ja kotinsa jättävien tuskasta. Ilo elämästä on otettava sieltä mistä se löytyy, pienen huilun yksinkertaisesta sävelestä tai hassuista tanssiaskelista. Sirkuslaisten vaellus käy läpi haikeannostalgisten 50-luvun mustavalkokuvien ja piipahtaa myös matkapuhelinten maailmassa. Ajattoman tematiikan höysteenä on matkan varrella monessa roolissa näyttelevän muusikko Satu Lankisen harmonikan upea sointi ja Nino Rotan klassinen elokuvan tunnusmelodia. 

Kirjavainen on ensimmäisenä Suomessa saanut Fellinin perikunnalta luvan sovittaa La Strada näyttämölle. Toteutus liikuttaa. Se antaa katsojalle mahdollisuuden tutkia omaa tietään ajassa, jossa lähimmäisenrakkauden tunnistaminen ja kokeminen on entistä tärkeämpää. Tarinan yhteiskunnallisuus puhuttelee läpi kyynelten ja tuo lavalle syvän inhimillisen katsauksen ongelmien kurittamaan nyky-Eurooppaan.

La Strada Teatteri Avoimet Ovet
Sovitus ja ohjaus Hanna Kirjavainen 

Rooleissa Ilkka Heiskanen, Ella Pyhältö ja Roman ”Tino” Hibalov
Videolavastus Joona Pettersson 
Musiikki Satu Lankinen
Äänisuunnittelu Juha Tuisku
Valosuunnittelu Jere Kolehmainen
Puvustus Anne Svensk