 |
| Kuva Stefan Bremer |
Toimittaja Kaarlo Antero Vatasen asiat ovat huonosti, ihmissuhteet hiertävät ja työ turhauttaa. Hän loikkaa oravanpyörästä ja saa matkakumppanikseen jäniksen. Alkaa kohelluksen ja kommellusten täyttämä reissu maakuntien markkinoille ja puolukkametsiin, missä suomalaismies löytää itsensä ja onnensa.
Ohjaaja Kristian Smeds on juuri kiinnitetty Kansallisteatteriin ohjaajaksi sekä kansainvälisten suhteiden koordinoijaksi ajalle 2024–2030. Hän aloittaa kautensa hulluttelemalla Arto Paasilinnan vuonna 1975 ilmestyneellä klassikkokomedialla Jäniksen vuosi.
Alku onkin rempseä. Harvoin nähdään Suurella näyttämöllä näin ite-taiteen hengessä luotua ilottelua. Smeds kertookin tavoitelleensa kesäteatterilavojen hupailua, eräänlaista kesämökkiteatteria, jossa ilo ja leikki saavat ansaitun arvon. Juhlat alkavat heti yleisön soljuessa paikoilleen ja mekkala kiihtyy. Myös yleisöä yllytetään heilumaan ja laulamaan mukana. Ja pian ollaan nimismiehen puheilla, Lapin erämailla ja saunan lauteilla.
Jos 70-lukulaista tarinaa leimasi Kekkosen aikakausi, on uuteen sovitukseen tuotu ajankohtaisia elementtejä aina Samsung-kännyköistä uuteen, tyylikkääseen presidenttipariin.
Marja Salo porkkanaa purevana jäniksenä lunastaa ansiokkaasti seremoniamestarin roolin. Huomaan miettiväni, kuinka rankkaa mahtaa jäniksen hatun alla olla, rehvakkuus ja äänekkyys varmasti koettelevat sekä mieltä että äänenkäyttöä.
Pikkuinen jänis ja Tommi Korpelan näyttelemä Vatanen muodostavat parivaljakon, joka on sekä sopivan erilainen että yllättävän vilpitön. Hulvattomia ovat muutkin näyttelijät, jotka antavat palaa estoitta. Jos alun sekamelska vaivaannuttaa, niin sävyt ja tunnelma kyllä synkkenevät loppua kohden. Se tuntuu tarpeelliselta ihan balanssinkin vuoksi, ja hengitys saa tasaantua. Videokuvan käyttö reaaliajassa ja lähiotokset ovat hienoja teknisiä tyylikeinoja.
Kun Vatanen poistuu teatterin pääovista Rautatientorille ulkoilmaan kameran seuratessa, on hän jo maailmaan valmis ja vapautunut Suomi-mies. Sekä lavastus että esityksessä kuultava musiikki tallentavat aikakauden sävyjä. Lastenanimaatiosta tuttu leppoisasti vihelletty tunnusmelodia jää korvamatona soimaan ja saa uskomaan leikin voimaan.
Suomen Kansallisteatteri
Paasilinna -Smeds Jäniksen vuosi
Työryhmä:
Ohjaus Kristian Smeds
Lavastussuunnittelu Kati Lukka
Pukusuunnittelu Auli Turtiainen
Valo- ja videosuunnittelu Ville Seppänen
Äänisuunnittelu Hanna Rajakangas
Naamioinnin suunnittelu Minttu Minkkinen
Ohjaajan assistentti Marta Aliide Jakovski
Pikkuinen jänis ja Tommi Korpelan näyttelemä Vatanen muodostavat parivaljakon, joka on sekä sopivan erilainen että yllättävän vilpitön. Hulvattomia ovat muutkin näyttelijät, jotka antavat palaa estoitta. Jos alun sekamelska vaivaannuttaa, niin sävyt ja tunnelma kyllä synkkenevät loppua kohden. Se tuntuu tarpeelliselta ihan balanssinkin vuoksi, ja hengitys saa tasaantua. Videokuvan käyttö reaaliajassa ja lähiotokset ovat hienoja teknisiä tyylikeinoja.
Kun Vatanen poistuu teatterin pääovista Rautatientorille ulkoilmaan kameran seuratessa, on hän jo maailmaan valmis ja vapautunut Suomi-mies. Sekä lavastus että esityksessä kuultava musiikki tallentavat aikakauden sävyjä. Lastenanimaatiosta tuttu leppoisasti vihelletty tunnusmelodia jää korvamatona soimaan ja saa uskomaan leikin voimaan.
Suomen Kansallisteatteri
Paasilinna -Smeds Jäniksen vuosi
Työryhmä:
Ohjaus Kristian Smeds
Lavastussuunnittelu Kati Lukka
Pukusuunnittelu Auli Turtiainen
Valo- ja videosuunnittelu Ville Seppänen
Äänisuunnittelu Hanna Rajakangas
Naamioinnin suunnittelu Minttu Minkkinen
Ohjaajan assistentti Marta Aliide Jakovski
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti