Häpeämatkalla Savoon

Karu näyttämökuva ja mustavalkoisena lainehtiva viljapelto arveluttavat: ollaankos tässä Suomi-Filmin alkutaipaleella? Melkein ollaankin, sillä Tampereen Teatterissa esitetään Johannes Linnankosken (1869-1913) vuonna 1908 julkaistun romaanin näyttämösovitusta. 

Mustanpuhuvat kyläläiset liikkuvat tiiviinä joukkona ja veisaavat Siionin virsiä. Ankaria ilmeitä ja totista asetelmaa ei sovi tuomita, sillä juuri se on Mikko Roihan Pakolaiset-ohjauksen parasta antia. 

Näytelmän vahva ja ilmaisuvoimainen liikekieli selittyy myös yhteistyöllä Tanssiteatteri Minimin kanssa. Teknoviritteinen, nykivä komppi tahdittaa tarinaa, graafiset karikatyyrihahmot, Pekko Käpin raaka jouhikkosoundi sekä videoprojisointien taidokas hyödyntäminen nostavat kylmiä väreitä ja lupaavat paljon.

Hämäläisperheessä on tapahtunut onneton hairahdus, tytär Manta (Riikka Puumalainen) on naitettu vanhalle leskimies Uutelalle (Heikki Kinnunen) taloudellisen hyödyn toivossa. Manta on kuitenkin raskaana toiselle miehelle. Häpeä on valtava, ja nyt valmistaudutaan pakomatkalle Savoon. Kukaan ei halua lähteä, mutta kärsimys pakottaa pois omilta mailta. Moe Mustafan luoma hieno kuvakerronta kuljettaa impressioita kirkkosalista raiteilla lonksuvalle junamatkalle.

Hämäläiset ihmisparat ovat paossa paitsi kotiseutuaan myös itseään, he ovat ikävänsä ja kärsimyksensä vankeja. Nippu Hämeen Sanomia ehtii kotiin jouluksi kuin taivaan lahja. Mutta ainakin 1900-luvun alussa miehen kunnia lienee ollut naisen tunteita tärkeämpi, sillä Mantan kohtaloksi jää kärsiä mykkänä. Järjestetty avioliitto ja aviottoman lapsen odotus jäävät käsittelemättä, vaikka Riikka Puumalainen tulkitsee naisen sisäisiä kokemuksia koskettavilla tanssisooloilla. Jään myös kaipaamaan viittauksia nykypäivän maahanmuuttoon ja pakolaisuuteen, jotka olisivat punoneet muutoin varsin yksinkertaiseen kudelmaan monitahoisuutta. Ajankohtaista tarttumapintaa löytyy.

Kaikki ovat syntisiä ja rakkaudesta sairaita, laulaa Pekko Käppi villinä kuin shamaani, ja Uutela armahtaa hänet pettäneet kuolinvuoteelllaan. Pakoon tuomitut eivät kuitenkaan saa rauhaa, sillä häpeän jatkumo on usein ylisukupolvinen.

Johannes Linnankoski: Pakolaiset
Tampereen Teatteri

Dramatisointi, ohjaus ja lavastussuunnittelu Mikko Roiha
Videosuunnittelu, graafinen suunnittelu ja valokuvat Moe Mustafa
Pukusuunnittelu Heli Roininen
Musiikki Pekko Käppi
Koreografia Riikka Puumalainen
Valosuunnittelu Raimo Salmi
Äänisuunnittelu Hannu Hauta-aho

ROOLEISSA Heikki Kinnunen, Eeva Hakulinen, Esko Roine, Ritva Jalonen, Martti Manninen, Antti Tiensuu, Pia Piltz, Elisa Piispanen, Pekko Käppi.

Avioelämää piikkimatolla

Ruotsalainen elokuvantekijä ja teatteriohjaaja Ingmar Bergman (1918 – 2007) oli viisi kertaa naimisissa. Wikipedia tietää kertoa, että televisiodraaman Kohtauksia eräästä avioliitosta suosion vuoksi Bergman joutui muuttamaan puhelinnumeronsa salaiseksi, koska ihmiset yrittivät saada häneltä avioliittoneuvontaa.

Kuvassa Kristiina Halttu ja Esa-Matti Long. Kuva Tuomo Manninen.

Avioerot eivät vielä näytelmän Kohtauksia eräästä avioliitosta ilmestymisen aikaan 1973 olleet aivan jokapäiväisiä. Niin myös Marianne (Kristiina Halttu) ja Johan (Esa-Matti Long) keskustelevat näytelmän alussa parisuhteensa ongelmista hillitysti ja sivistyneesti. Selvää kuitenkin on, että pinnan alla kytee.

Marianne on kiltti ja säyseä, mutta seksi puolison kanssa ei enää maistu. Johan on kyllästynyt kontrolloituun ja aikataulutettuun arkeen, johon kuuluvat iloinen seurustelu ystäväpariskuntien kanssa ja sunnuntaipäivälliset vanhempien luona. Turhautuminen tavallisen sisäsiistiin avioelämään nostattaa kierroksia. Vuosien pettymykset putkahtelevat esiin kivistävinä kriiseinä kuin piikkimaton piikit. Kun tunnelma näyttämöllä kiristyy hitaan hienovaraisesti, piirtyvät Mariannen ja Johanin omat ääriviivat vahvemmiksi.

Alun perin kuusiosaiseksi televisiosarjaksi tehty teos nähdään nyt Kansallisteatterin Omapohjassa Bergmanin omana näyttämösovituksena. Sen ohjaa Michael Baran, jonka edellinen Bergman-ohjaus Kansallisteatterissa oli Persona (2014). Nyt Baran yhdessä näytelmän lavastuksen ja puvustuksen suunnitelleen Tarja Simonen kanssa kutsuu yleisön todistajiksi avioparin olohuoneeseen.

Katsojat seuraavat keski-ikäisen pariskunnan lähestyvää avioeroa kuuden kohtauksen kautta. Huoneessa syödään salaattia, nukutaan, puetaan ja riisutaan. Puhetta on hurjasti, ja jossain vaiheessa tilanne riistäytyy väkivaltaiseksikin. Mutta edes eron jälkeen eivät toisiinsa liimautuneet puolisot pääse vapaiksi. Haluavatko he sitä? Lopun harmoniasointua tavoitteleva kuva jättääkin katsojalle vapauden päättää, mihin suuntaan elämä jatkuu.

Suomen Kansallisteatteri
Ingman Bergman: Kohtauksia eräästä avioliitosta

Rooleissa Kristiina Halttu ja Esa-Matti Long

Ohjaus ja suomennos Michael Baran
Lavastus ja pukusuunnittelu Tarja Simone
Valosuunnittelu Ville Toikka
Naamioinnin suunnittelu Anna Pelkonen