lauantai 17. helmikuuta 2018

Syyllisyyden rankka jatkumo



Leena Pöysti, Satu Silvo, Carl-Kristian Rundman. Kuva Yehia Eweis.
Tänä vuonna vietetään legendaarisen ruotsalaisen elokuvaohjaajan, kirjailijan ja teatteriohjaajan Ingmar Bergmanin syntymän 100-vuotisjuhlavuotta. 

Juhlintaan osallistuu myös Espoon kaupunginteatteri. Sen näyttämölle Pasi Lampela on dramatisoinut ja ohjannut Bergmanin vuonna 1978 valmistuneen kamarielokuvan Syyssonaatti, jonka tähtinä loistivat Ingrid Bergman ja Liv Ullmann.

Lampela on näkijä, joka ohjauksissaan usein tarkastelee ihmissuhteiden dramatiikkaa. Hienovireinen Syyssonaatti tarjoaa tähän nyt selkeät ainekset. Tapahtumat sijoittuvat pappilaan, ja ytimessä äidin ja tyttären vaikea suhde. Äiti Charlotte (Satu Silvo) on uralleen omistautunut, menestynyt konserttipianisti, Eva (Leena Pöysti) rakkautta ja äidin läsnäoloa vaille jäänyt tytär, joka aikuisena hoivaa sairasta, myös lapsena laiminlyötyä sisartaan Helenaa (Ulla Raitio). Evan mies (Carl-Kristian Rundman) vetäytyy sivustakatsojaksi ja onnettomien tapahtumien seurailijaksi.

Asetelma näyttämöllä on kuin taisteluareenalla, ja naisten yhteenotto on väistämätön. Vuoteet pitkänomaisen näyttämön molemmissa päissä ja flyygeli keskilattialla, tarinan keskiössä rakentavat hiljaista jännitettä. Ei kuitenkaan voi välttyä tarkastelemasta näyttämöä myös alttarina: tyttären sinivioletin asun voi nähdä katumuksen ja syntien tunnustamisen merkkinä. Äidin kirkkaan vihreä illallismekko taas korostaa arkista toivoa ja kasvua.

Yöllisestä välienselvittelystä kehittyy tarinan ydin, armoton draama, jossa revitään rikki syyllisyydet ja häpeät, perheen menneisyys ja dynamiikka, niin äidin kuin lastenkin kasvuhistoriat. Samalla valtasuhteet keikahtavat. Silvo tulkitsee karismaattisen maailmannaisen roolinsa uljaasti, hän on yhtä aikaa avuton, koominen ja kopea. Tytär, joka on aina pelännyt tuottavansa äidilleen pettymyksen, kantaakin nyt vastuuta eheytymisestä.

Psykoanalyytikko Pirkko Siltala on käyttänyt termiä taakkasiirtymä. Sillä tarkoitetaan traumoja, joita ihminen sysää syrjään ja tiedostamatta siirtää eteenpäin. Jos traumaattisia kokemuksia ei käsitellä, ne jatkavat kulkuaan uusille sukupolville. Bergman, pappisperheen lapsi, kuvaa usein töissään vaikeaa suhdetta vanhempiinsa. Mutta mukana on myös armoa ja toiveikkuutta. Lopulta käsissämme on ikuinen aihe: anteeksiantaminen ja toisen ihmisen hyväksyminen. Kun yleisö poistuu, sulaa syyllisyyden raskas vyöry sateen ropinaan ja Chopinin preludiin.

Syyssonaatti Espoon Kaupunginteatteri

Rooleissa Satu Silvo, Leena Pöysti, Carl-Kristian Rundman

Käsikirjoitus Ingmar Bergman
Suomennos Jukka-Pekka Pajunen
Dramatisointi ja ohjaus Pasi Lampela
Lavastus Markus Tsokkinen
Pukusuunnittelu Heidi-Erika Tsokkinen
Valosuunnittelu Max Wikström
Äänisuunnittelu Tommi Koskinen
Maskeerauksen suunnittelu Kaarina Kokkonen



keskiviikko 14. helmikuuta 2018

Ulvotaan yhdessä


Maija Andersson ja Sauli Suonpää. Kuva Mitro Härkönen.
Teatteri Avoimet Ovet juhlistaa tänä vuonna 20-vuotisjuhlaansa ja Viron tasavalta 100-vuotisjuhlavuotta. Aino Kallaksen Sudenmorsian (1928) on osuva valinta tasavuosijuhliin ja kantaa ajassa vielä seuraavatkin vuosikymmenet. 

1600-luvun hiidenmaalainen balladi on yhtä aikaa sekä feministinen julistus, perinteinen kansansatu, fantasiatarina että universaali ja moderni äitiyden, naiseuden ja riivatun rakkauden kuvaus.

Sudenmorsiamen tarjoamista runsaista mahdollisuuksista on ohjaaja, dramaturgi Heini Tola sovittanut näyttämölle minimalistisen version. Kallaksen kiiteltyä, arkaaista kieltä on kuitenkin säilytetty, ja yllättäen se solahtaakin luontevasti sekä Aalon (Maija Andersson) ja Priidikin (Sauli Suonpää) suuhun että muusikko Suvi Isotalon lauluihin. Korpikuusien humina, kultainen pihka, silmät kuin suolähteet ja rahkasammaleen viheriäinen kosteus säilyvät ihmisessä satojen vuosien läpi, vaikka yhteiskunta muuttuu.

Teksti kuljettaa historiallisten kerrostumien taakse ilman räjähtäviä tehosteita. Ja kun mielikuvitus saa tilaa, niin näyttämöllä liikutaankin kaikilla aikatasoilla, kotipirtissä ja sumuisilla soilla, ulvotaan punkkarien tapaan, vaaditaan vapautta kissankokoisin graffittimaalauksin. Kun silmien edessä tapahtuu harkitusti ja vähän, saa jokainen lause, ele ja väri painokkaita merkityksiä. Punaiset yksityiskohdat, lapsen ensikengät, sudenajossa käytetty verenpunainen ruoska ja naisen vapautta liehuva verenvärinen kaulahuivi terästävät esityksen ilmaisuvoimaa. Isotalon sähäkkä sähkökitara ja yhden naisen orkesteri toimii sekä kertojana että kannattelee tapahtumien kulkua.

Aalon tarinaa on luettu Aino Kallaksen elämää vasten, mutta hulluutta hipova rakkaus Eino Leinoon ei ole ainoa Kallaksen kipupisteistä. Vain 76-sivuinen pienoisromaani on kokoaan suurempi, se oli aikanaan vahva kannanotto naisen emansipaatioon, vapauteen ja omaan kehoonsa ja myös moderni paluu luontoon. Luovalle naiselle pakottaminen vain äitiyden ja vaimon rooliin oli mahdottomuus, ja halusta saada olla oma itsensä huutaa tänäänkin moni. Koska ihminen on ihmiselle susi, on huudettava vielä kovempaa. 

Teatteri Avoimet Ovet
Sudenmorsian

Ohjaus, dramaturgia
Heini Tola
Rooleissa Maija Andesson, Suvi Isotalo, Sauli Suonpää
Musiikki Suvi Isotalo
Lavastus ja valot Raisa Kilpeläinen
Koreografiakonsultointi Jenni Nilolajeff


PS. Viime vuonna ilmestynyt Kallas-tutkija Silja Vuorikurun kirjoittama elämäkerta Aino Kallas – maailman sydämessä (SKS 2017) antaa kiinnostuneille lisävalaistusta myös Sudenmorsiamen syntyhetkiin. Toisenlaista, seesteisempää Hiidenmaa-kuvausta voi lukea Tõnu Õnnepalun Paratiisi-teoksesta (Kirjokansi 2017).


sunnuntai 26. marraskuuta 2017

Oikeuden ja rakkauden puolesta

Kuva Margus Ansu

Ranskalaisten Claude-Michel Schönbergin säveltämää ja Alan Boublilin sanoittamaa musikaalia Les Misérables on maailmalla esitetty täysille katsomoille jo yli kolmekymmentä vuotta. Suomessa tämä rakastettu esitys on nähty mm. Helsingin kaupunginteatterissa 1999 ja Tampereen Teatterissa 2013.

Nyt musikaalielämyksen tarjoilee Viron vanhin vironkielinen teatteri Teater Vanemuine Tartossa.

Ohjaaja Samuel Harjanne tuntee misérablensa läpikotaisin, onhan hän itsekin näytellyt musikaalissa mm. Tampereen teatterissa kapinalippua heiluttavan Enjolrasina ja jo sitä ennen lapsinäyttelijänä Helsingin kaupunginteatteriss Gavrochen roolin.

Teatteri Vanemuine toimi Tartossa arkkitehti Armas Lindgrenin 1906 suunnittelemassa rakennuksessa, joka kuitenkin tuhoutui 1944. Uusi, komea teatterirakennus valmistui 1967. Nyt syyskauden alussa remontin jälkeen avautuneella suurella näyttämöllä esiintyvät laulajat ovat laulajia ja äänentoisto huippuluokkaa. Kuiskauskin kuuluu parven viimeiselle riville. Tekstitys juoksee sekä englanniksi että suomeksi, ja suomen kieltä kuuluukin yleisössä paljon.

Huikean kauniiden, mahtipontistenkin, melodioiden parissa reilu kolmituntinen kuluu nopeasti. Tarinan kulku pysyy tiiviisti kasassa, sävelmät kulkevat herkästi limittäin ja kertovat ihmiskohtaloista. Yksi koskettavista hetkistä on, kun yhtä aikaa ristiriitaisista tunteistaan laulavat vankina vainottu Jean Valjaen (Mikk Saar), hänen ottotyttärensä Cosette (Maria Listra), Coseten rakastettu Marius (Kaarel Targo) ja Mariukseen epätoivoisesti rakastunut Eponine (Kärt Anton). Illan hienointa antia tarjoaa valosuunnittelija Petri Tuhkasen valomaalailu, joka leikkii varjoilla ja peittää ja paljastaa lavan tapahtumat. Lavasteet vaihtuvat pikavauhtia hetken pimeydessä.

Victor Hugon romaanissa Kurjat (1862) yhteiskunnan hylkäämät ja vähäosaiset kärsivät vääryyksistä ja epäoikeudenmukaisuuksista, mutta silti taistelevat, uhrautuvat ja rakastavat. Valitettavasti 1800-luvun Ranskan ja aikamme Euroopan ongelmat ja ihmiskohtalot eivät ole eri maailmoista, vaan kurjuudessaan samankaltaisia ja yhtä koskettavia. Liian moni joutuu laittamaan henkensä alttiiksi tavoitellessaan parempaa tulevaisuutta.

Vanemuisen Les Misérables on viroksi kääntynyt muotoon Hüljatud. Ohjaaja Harjanteen mukaan musikaali on erityisesti tarina inhimillisyydestä, empatiasta ja lähimmäisenrakkaudesta. Kykyä ja halua empatiaan tarvitaan, sillä tuoreen amerikkalaistutkimuksen mukaan suomalaiset ja virolaiset ovat maailman vähiten empaattisten kansakuntien kärkijoukoissa. Hüljatud voi lisätä ripauksen empatiaa ympäristöönsä, missä sitä kulloinkin esitetään.

Musikaali Hüljatud (Les Misérables)
Teater Vanemuine

Ohjaaja Samuel Harjanne, musiikin johto Martin Sildos, kapellimestari Taavi Kull, lavastus ja puvut Karmo Mende, koreografia Gunilla Olsson (Ruotsi) ja valaistus Petri Tuhkanen.

ROOLEISSA Koit Toome / Mikk Saar, Marko Matvere / Tamar Nugis, Ele Millistfer /Nele-Liis Vaiksoo, Maria Listra /Elizabeth Paavel, Kaarel Targo (Must Kast), Hedi Maaroos / Kärt Anton, Rasmus Kull / Imre Õunapuu (Rakvere teater), Kaire Vilgats / Helen Hansberg, Hannes Kaljujärv / Lauri Liiv, Mairo Libba /Hannes Hanimägi, Reneli Husu / Sofija Selivanova, Loore All / Katri Kade, German Gholami, Rolf Roosalu, Ruudo Vaher, Norman Salumäe, Matis Merilain, Mihkel Tikerpalu, Oliver Timmusk ja Egon Laanesoo.

Yhteistyössä Vanemuine oopperakuoro, sinfoniaorkesteri ja yhtye.