Vilpitöntä iloa ja rehellistä naurua

Kuvassa Asta Sveholm ja Sami Lalou. Kuva: Stefan Bremer.

Miten mahtava kesäilta – kävin teatterissa! Astuminen elävän kulttuurin seuraan tuntui jo itsessään juhlalta. Mutta kun tarjolla oli klassista komediaa ja nautittavaa satiiria rennon rouheassa tilassa, jossa tunnelmaa sävyttivät boheemit kynttiläkruunut ja laskevan auringon säteet, olin myyty.

Vallilan Kansallisteatteri on uusi teatteritila urbaanissa teollisuusmiljöössä, VR:n entisellä konepaja-alueella. Kansallisteatterin peruskorjauksen aikana se korvaa Pienen näyttämön. Vajaasta kolmestasadasta katsojapaikasta käytössä oli tietysti vain pieni osa, mutta atmosfääri kohosi korkealle kohti vanhoja kattoikkunoita.

Tila on remontoitu esitystekniikan vaatimusten mukaan, mutta samalla käytetty paljon vanhaa ja kierrätettyä. Pienen näyttämön violetit tuolit ovat nyt katsomossa suorissa riveissä, vanhasta samettiesiripusta on loihdittu verhoja, valaisimia kaivettu esiin varastoista. Kun tiiliseinät vielä huokuvat teollista historiaa ei voi välttyä ajatukselta, että ehkä nyt ollaankin Berliinissä.

Kansallisteatterin tekninen tuottaja Jukka Vuokko kertoi teatterin aulatilaan kokoontuneille kuulijoille projektin monenlaisia vaiheita. Viimeksi kirpputorina toimineen hallin rakennusvaiheessa ei totisesti ole säästytty yllätyksiltä. Monet niistä liittyivät viranomaismääräyksiin ja rakennustekniikkaan, mutta myös koronapandemia on hankaloittanut tilannetta. Nyt ollaan jo voiton puolella. Väliaikaiseksi ajateltu teatteritila toimii paikalla ainakin vuoteen 2023, ja tulevaisuuden suhteen ollaan avoimia.

Syksyn teatterikauden aloitus Vallilan Kansallisteatterissa on näyttelijälegenda Vesa Vierikon ohjaus Jean-Baptiste Molièren (1622–1673) Saiturista. Kantava juoni on klassiselle komedialle tyypillinen: isä on rakastunut samaan naiseen kuin poika, ja nuoret rakastavaiset saavat toisensa vasta uskomattomien juonenkäänteiden jälkeen.

Vierikon tulkinta klassikosta on silkkaa saippuaoopperaa. Se leikittelee räiskyvillä karikatyyreillä, joille ei voi kuin nauraa. Tyyppigalleriassa näyttäytyvät ahneus, itsekkyys, typeryys, tekopyhyys, turhamaisuus ja kieroilu. Puvustuksella ja herkullisilla äänimaailmoilla esitykseen ujutetaan hienovaraisia vihjeitä, jotka sekoittavat aikakausia. Ylevä ja vipitön morsio Mariane (Marketta Tikkanen) kulkee villapipo päässä, ja varakas mutta yksinkertainen kitupiikki Harpagon (Markku Maalismaa) loikkii Adidas-sortseissa. Rakkaus ja raha ovat tämän päivän Suomessa yhtä kuranttia tavaraa kuin 1600-luvun Pariisissa. Ne löytyvät edelleen suurten tuhojen ja onnettomuuksien taustalta, joskus toki myös onnen.

Koomiset väärinymmärrykset kuljettavat yhden päivän näytelmää kohti iltaa. Vasta lopun yllättävät juonenkäänteet tuovat ratkaisuja jupakkaan, josta sukeutuukin onnellinen perhekokous. Niin kuin hyvissä saduissa aina, rakkaus voittaa. Mutta kysymys onkin: oppiiko itara vanhus tästä selkkauksesta mitään?

Molière: Saituri
Vallilan Kansallisteatteri

Rooleissa: Sami Lalou (TeaK), Markku Maalismaa, Karin Pacius, Jussi-Petteri Peräinen (Teak), Heikki Pitkänen, Antti Pääkkönen, Paula Siimes, Asta Sveholm (TeaK), Marketta Tikkanen ja Juha Varis

Ohjaus Vesa Vierikko

Suomennos Arto af Hällström

Dramaturgi Eva Buchwald

Lavastus ja pukusuunnittelu Tarja Simone

Valosuunnittelu Ville Toikka

Äänisuunnittelu Esa Mattila

Naamioinnin suunnittelu Petra Kuntsi

Näytelmä on Sami Laloun, Jussi-Petteri Peräisen ja Asta Sveholmin Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun (TeaK) näyttelijäntyön koulutusohjelman taiteellinen opinnäyte.