tiistai 31. elokuuta 2021

Lajityypillistä käyttäytymistä

Nyt on tarjolla uudenlaista, vivahteikasta ja moniulotteista teatteria, joka ravistelee totuttuja luontokäsityksiämme. Näytelmäkirjailija Pipsa Longan Fyra dagar av närhet (Neljän päivän läheisyys) Viirus-teatterissa avaa katsojille ekosysteemin, jossa ihminen ei olekaan näyttämön valtias, vaan laji muiden joukossa. 

Lonka on myös aiemmissa näytelmissään tarkastellut ihmisen suhdetta luontoon ja ympäristöön. Vuonna 2018 Viiruksessa nähtiin Longan näytelmä Toinen luonto

Nyt asetelma on kutkuttava: pitkä ja verkkaisesti etenevä, toteava kerronta tunkeutuu rantalomalaisten hotellihuoneisiin ja saa olon tuntumaan kiusalliselta. Ihminen katsoo maisemaa, heittää kiviä veteen, nukkuu, leikkaa kynsiä tai juo olutta. Lokit pyydystävät kaloja, lentävät ja kirkuvat. Välillä lintu tulee sisään avoimesta ikkunasta, maistelee sipsipussista pudonneita herkkuja ja lattialle tipahtaneita pähkinöitä, siis ihan samaa kuin me ihmisetkin.

Koko seinän kattava videokuva vyöryttää yleisön ylle aavan meren aallot, rannat ja linnut. Kaukana seinien ja verhojen takana liikuskelevat hahmot etääntyvät ja rinnastuvat toisiinsa. Tämä on oikeaa tositv:tä, humorististakin.

Jos kuva ensin tuntuu omituiselta, se alkaakin pian kiinnostaa ja huomaa pohtivansa mitä oikeastaan tapahtuu. Vai tapahtuuko mitään? Esitys on yhtä mieletön ja hullu kuin elämämme, olemisen mielivaltaisuus hiipii mieleen. Intensiteetti kuitenkin kasvaa tapahtumien edetessä, ja oivallukset syntyvät paljolti huimien musiikillisten mielikuvien kautta. Upea musiikki on säveltäjä Markus Fageruddin ja sen esittäjät, Wegelius Kamarijousten muusikot, tekevät hienon työn näyttämön laidalla. Kokonaisuudessa korostuu kokeellisen teoksen monikanavaisuus. 

Kun me ihmiset katsomossa tirkistelemme lajien kummallista käyttäytymistä myös lokit tarkastelevat meitä nisäkkäitä. Rinnastus saa huipennuksensa näytelmän viimeisessä kuorokohtauksessa, jossa lauletaan vahva kantaatti – kuinkas muuten kuin lokkien kielellä kriaah, ke ke ke klaiiija kej-akej-a-kej krreeääh. Teksti on litteroitu lintuoppaiden ääntämisohjeista. 

Minimalistinen kerronta tekee teoksesta nautinnollisen proosarunon, jossa joka sanaa ei tarvitse ymmärtää. Ruotsin kieltä arasteleva teatterinystäväkin pärjää hyvin, kun lataa puhelimeensa helppokäyttöisen tekstitysapplikaation. 


Fyra dagar av närhet, kantaesitys Viirus-teatterissa 19.2. 2021, uusinta ensi-ilta 18.8. 2021.

Käsikirjoitus Pipsa Lonka
Käännös Sofia Aminoff
Ohjaus Susanna Airaksinen
Näyttämöllä Maria Ahlroth, Martin Bahne, Lidia Bäck, Iida Kuningas, Oskar Pöysti ja Jessica Raita

Sävellys Markus Fagerudd
Lavastus ja pukusuunnittelu Vilma Mattila
Valo- ja videosuunnittelu Teemu Nurmelin
Tekninen äänisuunnittelu Glen Loit
Ohjaajan assistentti Kiia Laine

Musiikin esittää Wegelius Kammarstråkar
Viulu Annemarie Åström / Pia Sundroos
Alttoviulu Kristina Grönqvist / Mauri Kuokkanen
Sello Anna Westerlund / Joanna Hanhikoski / Elina Mattila

Kuva Ernest Protasiewicz

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti