Leikitään väkivaltaa

Näyttelijä Anna Paavilainen on tarttunut aiheeseen, joka on paitsi universaali ja vaiettu myös epäilemättä omakohtainen. Hän on käsikirjoittanut ja ohjannut osana Baltic Circle -teatterifestivaalia esitettävän Play Rape -monologin ja myös esittää sen yksin.

Mutta palataan hetkeksi Klockriketeaternin Diana-näyttämön lämpiöön. Sympaattinen teatteritila on sisäpihan kätköissä Helsingin Erottajalla. 

Kun ovet katsomoon avataan, ottaa Paavilainen yleisön vastaan sukkasillaan ja kättelee jokaisen tulijan sydämellisesti. Valojen jo himmetessä asetellaan permannolle patjoja istuinpaikoiksi niitä varten, jotka viime hetkillä saapuvat täyteen saliin. Taustalla soiva Mozartin pianokonsertto antaa aavistaa, että tulossa on kovaa kamaa.

Niin onkin, mutta Paavilainen esiintyy kuin puhuisi olohuoneessa ystävilleen. Itse asiassa hän leikittelee tilanteella ja viivyttää aloitusta odottaen, että ”biisissä tulisi sopiva kohta”. Vihdoin päästään asiaan: nyt olisi asiaa työsuojeluvaltuutetulle. Seksuaalinen häirintä ja leikkiraiskaukset on teatterissa jätetty huomiotta taiteen nimissä. Ilmiö on myös suomalaisen teatteritaiteen historiassa tuttu ja tunnettu.

Paavilainen päästää ääneen Verna Piponiuksen, joka työskenteli näyttelijänä ja teatteriohjaajana 1930- ja 40-luvuilla mm. Suomen Kansallisteatterissa. Piponius toimii Paavilaisen alter egona, ja ääni kertoo samalla oman aikamme naisnäyttelijöiden kokemuksista. Raiskauskohtauksia harjoitellaan viimeiseen saakka, koska ”kohtaus on miesroolin esittäjälle käänteentekevä ja tärkeä”. On mentävä vaaraa päin, tunteella. Mutta rooli ei saa jäädä päälle, sehän ei ole ammattimaista. Pahat vibat tulee huuhtoa suihkussa kuin hiki treenien jälkeen. Raiskauksia esitetään yhtä lailla epookkidraamassa kuin kepeissä komedioissa. Akti voidaan naamioida ja tyylitellä, kääntää metaforaksi, silloinhan se ei tunnu niin pahalta. Ja yleisöllä on hauskaa, onhan väkisinnainti ihan hauska aihe näyttämölle.

Myös Baltic Circle -yleisöllä on hauskaa Paavilaisen sarkasmia seuratessa. Jos eivät huonot fiilikset parane psykiatrin pakeilla, otetaan apuun alkoholi. Sherrypulloja availlaan ja mukit kiertävät katsomossakin. Ääni taustalla ehdottaa ratkaisuksi kostoa ja Paavilainen intoutuu ”raiskaamaan takaisin”. Ronskin fyysinen näyttelijäntyö ei helpota oloa ja Paavilainen jo tuskailee saamansa apurahan haaskausta. Mikä häpeä!

Reippaan feministinen esitys loppuu luontevasti ruotsalaisen kirjailijan Mara Leen manifestiin, jossa vaaditaan representaatioiden uudelleenkirjoittamista. Miksi miehen intohimo on sublimaatiota, mutta naisen intohimo mielipuolista? ”Voidaan lopetella tältä illalta”, Paavilainen päättää esityksensä, ja tarjoaa poistuvalle yleisölle vasta mikrossa paistamiaan popcorneja. Loistavaa, Paavilainen!

PLAY RAPE
Teksti, ohjaus, esiintyjä: ANNA PAAVILAINEN
Tukijana: SUOMEN KULTTUURIRAHASTO
Yhteistyössä: KLOCKRIKE TEATERN
Kieli: Suomi, englanninkieliset tekstitykset