perjantai 24. marraskuuta 2023

Suomalaiseen tapaan juhlista hautaan

 

Kuva Cata Portin

Elämässä on hyvät puolensa, ja juhlissa myös, eikä kaikkia niitä millään saada mahtumaan pariin-kolmeen tuntiin. Työpari Marina Meinander ja
Kirsi Porkka on kuitenkin yrittänyt parhaansa ja onnistunutkin melko hienosti.

Näytelmä Juhlat ‒ ja elämä siinä sivussa nivoo yhteen monille tunnistettavia hetkiä ja teemoja elon kaaoksesta. Kansallisteatterin esittelyssä näytelmää kuvataan komediaksi loputtomista ruuhkavuosista

Ruuhkaa ja touhua esityksessä onkin, ja sitä tuntuu olevan myös laajan perheyhteisön eläkeläisillä. 70 on uusi 50, niinhän kai nykyään sanotaan.

Niemisen-Koskisen suvun jäsenistä moni on insinööri, ja asioita lähestytään pragmaattisesti. Näin on aina ollut, nämä joulusukat ostin minä, syntymäpäiviä ja vappuja on aina juhlittu näin koko suvun voimin. Avioerot ja hautauksetkin hoidetaan sujuvasti ja tyylikkäästi. Katastrofin ainekset ovat silti ilmassa heti alkutahdeista.

Perhe on hyvä syy juhlia elämää, mutta herkkäviritteisissä juhlatilanteissa eri sukupolvien katsomukset helposti törmäilevät. 50-kymppinen perheenäiti on suorittaja ja marttyyri, joka ei koe saavansa kiitosta perheen eteen tehdystä työstä. Aviomies jättää ja ottaa rinnalleen uuden hehkeän kumppanin. Perheen uraohjus on ulkomailla asuva tytär, jonka kännykkää ei voi vaientaa edes grillimakkaraa odotellessa ja saunaa lämmitettäessä. Mukaan tarinaan mahtuvat myös ainakin avioton lapsi, työttömyys, uskottomuus ja ilmastokriisi. Aika paljon tavaraa yhdelle illalle.

Kun isoisän salattu nuoruudenrakkaus lentää paikalle tuhkauurnassa, ollaan makaaberin hupaelman äärellä. Onneksi porukassa on myös hautausurakoitsija. Ja sellaista elämä on, ylisukupolvista traumaa ja taakkasiirtymiä maailmassa, jossa yksilön pitäisi osata nauttia ainoasta elämästään ja samalla tuntea tuskaa ympäristön tilasta.

Näytelmän edetessä vauhti vain kiihtyy, ja rajuilma sytyttää mökkisaunan palamaan. Miten tuleekaan mieleen aleksiskivimäinen juhlatraditio ja seitsemän veljeksen kurja kohtalo Impivaarassa. Näytelmässä rankoille asioille voi onneksi nauraa. Laatuaikaa eivät aina ole ne juhlahetket, joita me yritämme väen väkisin itsellemme rakentaa. Vähemmällä koheltamisella voimme saada itsellemme juhlavamman elämänlaadun.


Juhlat ‒ ja elämä siinä sivussa

Ohjaus Marina Meinander ja Kirsi Porkka
Kantaesitys Suomen Kansallisteatterin Suurella näyttämöllä 23.11.2023

ROOLEISSA Juhana Hurme, Katariina Kaitue, Maria Kuusiluoma, Minka Kuustonen, Heikki Nousiainen, Sari Puumalainen, Emma Pälsynaho, Timo Tuominen, Leena Uotila, Juha Varis

Musiikki Riikka Talvitie
Lavastussuunnittelu Katri Rentto
Pukusuunnittelu Saija Siekkinen
Koreografia Johanna Elovaara
Valosuunnittelu Ville Toikka
Videosuunnittelu Pyry Hyttinen
Äänisuunnittelu Esa Mattila
Naamioinnin suunnittelu Tuija Hellas

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti