![]() |
| Kuva Jussi Ulkuniemi |
Otetaan vähän uhkaavaa tunnetta, hakkaavaa rytmiä, toistuvaa liikettä, spiraalia, poikkeamia. Vähän enemmän liikettä, äänten pauhaavaa vyöryä, askelkuvioita, hulluutta. Hikeä, vähän lisää hulluutta.
Suvi Kemppaisen ja työryhmän From A Great Height paisuu mittoihinsa kiihtyvän mielettömyyden vimmalla. Näynomainen nykytanssiesitys paljastaa maailmamme hillittömät markkinat, ja kutsuu yleisönsä mukaan kierteeseen.
Lähes sanaton esitys luottaa ääneen ja liikkeeseen. Katosta roikkuvat kymmenet urkupillit todistavat radallaan kulkevan kansan vaellusta. Walter Sallisen musiikki on vihjailevaa, ohjailevaa, se syöksyy tilaan ja kaappaa otteeseensa. Tanssijoiden liike on määrätietoista, lavan reunalta toiselle marssivaa, hakkaavaa askellusta. Miten me ihmiset toteutamme tehtäväämme, riennämme toimiimme päättäväisinä ja tarmolla. Mutta olemmeko omien halujemme toteuttajia? Kuka meitä ohjaa?
Liikkeessä on yhtä aikaa jotain sokean alkukantaista ja barbaarista ja sittenkin seremoniaalista. Urkupillien ujellus soi tuulessa, ja ihmiset puhuvat omissa nurkissaan omille yleisöilleen – kyllähän puhetta maailmaan mahtuu – niin ettei sanoista saa selvää. Ja tarvitseeko? On kuin seuraisi liturgiaa, jotain yhteistä pyhää maailmassa, jossa työskentelevät saarnaajat, kivenhakkaajat, maanmittarit, parantajat. Jokainen suorittaa omaa kutsumustaan.

Teos viidelle tanssijalle ja monikanavaiselle kaiutinjärjestelmälle on hulluuden peilikuva, ruumiillisuuden ylistys ja arvoitus, joka avaa näkymiä alitajuntaan. Mitä on olla osana alituista liikettä, virittäytyä globaaliin muutokseen, rappioon ja tuhoon? Mitä me lopulta palvomme, järkeä vai hulluutta? Ehkä tulevaisuudenkuva on armollisempi, kun sen kokee yhdessä. Ainakin putoaminen on armollisempaa ja hiki lempeämpää.
KANTAESITYS Zodiakissa (Kaapelitehdas Tallberginkatu 1B)
Suvi Kemppainen ja työryhmä: From a Great Height
Koreografi, ohjaaja, dramaturgia, tekstin dramatisointi: Suvi Kemppainen
Säveltäjä, äänisuunnittelija: Walter Sallinen
Dramaturgia, teksti: Klaus Maunuksela
Esiintyjät: Vilma Mankonen, Marlon Moilanen, Corinne Mustonen, Kauri Sorvari, Eevi Tolvanen
Valo- ja tilasuunnittelu: Mikko Kaukonen
Pukusuunnittelija: Hanne Jurmu

Lippu Saatu Zodiakilta – kiitos!

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti