Tanssii kaihtimien kanssa

Me kaikki tunnemme nämä tyypit. On ansioitunut jokapaikannuuskija, joka herkeämättä vahtii ovisilmää, on tarmokkaasti hääräävä talonmies, seiniä pitkin hiippaileva pelokas nörtti ja bileperhoseksi kuoriutuva sinkku. 

Rappukäytävään ilmestyy heippalappuja kuin syksyn lehtiä, ja pihatalkoissa meno äityy kipakaksi. Kaihtimia kiskotaan ylös ja alas. 

Mutta kuten vanha kansa jo tiesi: ”Talo elää tavallaan, vieraat kulkee ajallaan”. Koti ei ole vain rakennus, vaan paikka, jossa elämme ja kasvamme. Kohtaamiset kovin vierailta ja omituisilta tuntuvien naapureiden kanssa voivat antaa uusia kokemuksia ja näkökulmia. Siksi lennokkuudelle on hyvä antaa tilaa.

Fyysiseen teatteriin ja klovneriaan erikoistunut nykysirkusryhmä Kallo Collective ja tanssiteatteri Sivuun Ensemble ovat luoneet pienoismaailman nimeltä Naapuri, jota esitetään Uuden sirkuksen keskus Circossa 4.11. saakka. Naapuruston lempeissä tuulissa leijuvat ilma-akrobaatit saavat hymyn huulille ja piston sydänalaan. Armeliaan minimalistisessa miljöössä jokaisella ilmeellä on merkitystä. Että näin vaivatonta on roikkua yleisön yllä ja säkenöidä, niin kuin vain oopperadiivaksi mielivä kerrostalokyttääjä osaa. Ja että porukan kainostelija saa yllättävää itsevarmuutta, kun pihalla käteen annetaan jylhää mörinää suoltava lehtipuhallin.

Esitys lennättää ilmoille niin kullankiiltävät vaahteranlehdet kuin elämän kaihoisan kepeyden. Pian joku soittaa ovikelloa, onko kaikki kunnossa, onko naapuri hengissä? Reilussa tunnissa vilkahtavat mieleen lempeys, kateus, ilo, epäilys. Lopulta me täällä tanssimme joko kaihtimet ylhäällä tai alas vedettyinä, joillakin ne jäävät keskivaiheille.
 

Circo: Naapuri 

Tanssiteatteri Sivuun Ensemble ja Kallo Collective
Koreografia ja ohjaus: Ninni Perko
Esiintyjät: Inga Björn, Krista-Julia Arppo, Kaisa Niemi ja Jukka Tarvainen

Musiikki ja äänisuunnittelu: Jarmo Saari
Äänen miksaus: Paavo Malmberg
Lavastus ja puvustukset: Mirkka Nyrhinen
Valon suunnittelu: Jaakko Sirainen
Koreografin assistentti: Jenni Kallo
Tieteellinen neuvonantaja: sosiaaliantropologi Pekka Tuominen
Dramaturginen tuki: Riikka Laakso
Tuottajat:  Juliane Mikkonen ja Sari Lakso 

Kuva Darina Rodionova

Kun hulluus tulee iholle

Kuva Jussi Ulkuniemi   

Otetaan vähän uhkaavaa tunnetta, hakkaavaa rytmiä, toistuvaa liikettä, spiraalia, poikkeamia. Vähän enemmän liikettä, äänten pauhaavaa vyöryä, askelkuvioita, hulluutta. Hikeä, vähän lisää hulluutta.

Suvi Kemppaisen ja työryhmän From A Great Height paisuu mittoihinsa kiihtyvän mielettömyyden vimmalla. Näynomainen nykytanssiesitys paljastaa maailmamme hillittömät markkinat, ja kutsuu yleisönsä mukaan kierteeseen. 

Lähes sanaton esitys luottaa ääneen ja liikkeeseen. Katosta roikkuvat kymmenet urkupillit todistavat radallaan kulkevan kansan vaellusta. Walter Sallisen musiikki on vihjailevaa, ohjailevaa, se syöksyy tilaan ja kaappaa otteeseensa. Tanssijoiden liike on määrätietoista, lavan reunalta toiselle marssivaa, hakkaavaa askellusta. Miten me ihmiset toteutamme tehtäväämme, riennämme toimiimme päättäväisinä ja tarmolla. Mutta olemmeko omien halujemme toteuttajia? Kuka meitä ohjaa?

Liikkeessä on yhtä aikaa jotain sokean alkukantaista ja barbaarista ja sittenkin seremoniaalista. Urkupillien ujellus soi tuulessa, ja ihmiset puhuvat omissa nurkissaan omille yleisöilleen – kyllähän puhetta maailmaan mahtuu – niin ettei sanoista saa selvää. Ja tarvitseeko? On kuin seuraisi liturgiaa, jotain yhteistä pyhää maailmassa, jossa työskentelevät saarnaajat, kivenhakkaajat, maanmittarit, parantajat. Jokainen suorittaa omaa kutsumustaan. 

Teos viidelle tanssijalle ja monikanavaiselle kaiutinjärjestelmälle on hulluuden peilikuva, ruumiillisuuden ylistys ja arvoitus, joka avaa näkymiä alitajuntaan. Mitä on olla osana alituista liikettä, virittäytyä globaaliin muutokseen, rappioon ja tuhoon? Mitä me lopulta palvomme, järkeä vai hulluutta? Ehkä tulevaisuudenkuva on armollisempi, kun sen kokee yhdessä. Ainakin putoaminen on armollisempaa ja hiki lempeämpää.

KANTAESITYS Zodiakissa (Kaapelitehdas Tallberginkatu 1B)

Suvi Kemppainen ja työryhmä: From a Great Height
Koreografi, ohjaaja, dramaturgia, tekstin dramatisointi: Suvi Kemppainen
Säveltäjä, äänisuunnittelija: Walter Sallinen
Dramaturgia, teksti: Klaus Maunuksela
Esiintyjät: Vilma Mankonen, Marlon Moilanen, Corinne Mustonen, Kauri Sorvari, Eevi Tolvanen
Valo- ja tilasuunnittelu: Mikko Kaukonen
Pukusuunnittelija: Hanne Jurmu 

Lippu Saatu Zodiakilta – kiitos! 

Kiven muotoinen jälki

Kuvassa Minna Suuronen, Alex Anton ja
Robin Svartström. Kuva: Mitro Härkönen.

Kivi voi seistä paikoillaan tuhansia vuosia, mutta yhteiskunta – me ihmiset – siinä ympärillä vaihdamme asentoa moneen kertaan. Ryhmäteatterin näytelmä Rosettan kivi – Muista minut ikuisesti! kertoo muuttuvista näkökulmista ja mielenliikkeistä, kun ihminen tarkastelee kulttuurista perimäänsä.

Rosettan kivi löydettiin vuonna 1799 Egyptissä Niilin suistosta Rashidin eli Rosettan satamakaupungista. Kiven löysivät Egyptin sotaretkellään Napoleonin sotilaat, mutta brittien voitettua sodan kivi tuotiin Englantiin ja asetettiin British Museumiin. Kenen omaisuutta tämä järkäle siis on, kuka omistaa kulttuurin?

Yli 2000 vuotta sitten kivipaateen hakatut Ptolemaioksen säädökset ovat pitkään kiehtoneet tutkijoita, mutta kisa hieroglyfien tulkinnasta kiihtyi erityisesti 1800-luvulla. Tarinaa kerrotaan katkelmallisuuden ja kahden aikatason taktiikalla, ja toinen painopisteistä on juuri 1800-luvun alkupuolella. Silloin seurataan Champollionin (Alex Anton) vimmaista halua ratkaista tekstien arvoitus. Kun sitten 2020-luvulla vietetään Rosettan kiven ratkaisun 200-vuotisjuhlaa, osataan jo kiistellä kulttuurisesta omimisesta.

Näytelmän alkupuolella johdatellaan kronologiaa ja kerrataan historiaa videoprojisointien ja aikakauden hienojen musiikkipoimintojen avulla. Nykyaikaan tullessa teemaksi nousee kulttuurin ja kunnian omistamisen kiinnostava problematiikka. Moni meistä haluaa jättää jäljen maailmaan. Kuka saa teoistaan tunnustuksen, muotokuvan tai näköispatsaan, kenet muistetaan ja miten? Ainakin antiikintutkijat haluavat kaivertaa omat nimensä historiankirjoihin.

Valkoisiin peitteisiin kiedotussa museosalissa suomalainen tulkki ja professori Kaino (Santtu Karvonen) sekä näyttelyn valvoja, entinen anestesialääkäri Safiiya (Minna Suuronen) pohtivat egoa, kolonialismia, kunnioitusta ja katsetta. Kenen katseesta on kyse, ja kenellä on valtaa? Kahden syrjään joutuneen ihmisen välisissä keskusteluissa sävy on ymmärtävä ja lämmin, molemmilla on taustallaan traumoja, joista avautua.

Esitys käy hyvin orientin oppitunnista, ja ainakin historian ystävät löytävät tarinasta kivenmurusia, joihin tarttua. Osittain faktoja heitellään liiankin vauhdikkaasti, mutta tukea saa mukaan kotiin huolella tehdystä käsiohjelmasta.

Ryhmäteatteri: Rosettan kivi – Muista minut ikuisesti!
Näytelmän kirjoittaja Elina Snicker
Tekstidramaturgit Mimmi Ahonen ja Heini Junkkaala
Ohjaus Saana Lavaste
Ohjaajan assistentti Moe Mustafa
Rooleissa Santtu Karvonen, Minna Suuronen, Robin Svartström, Alex Anton, Laura Eklund Nhaga
Lavastus- ja pukusuunnittelu Anna Sinkkonen
Esityksen teemakappaleen sävellys Sanna Salmenkallio ja Ali Saad
Valo- ja videosuunnittelu Ville Mäkelä
Äänisuunnittelu Jussi Kärkkäinen
Maskeeraussuunnittelu Toni Ahonen
Lavastajan assistentti ja tarpeistovastaava Linda Maria 

Lippu saatu - kiitos, Ryhmäteatteri!