perjantai 7. lokakuuta 2022

150-vuotias Kansallisteatteri juhlii

Kuvassa Vesa Vierikko ja Kristiina Halttu.
Kuva Mitro Härkönen.
Historiankirjoja availlaan Suomen Kansallisteatterissa taas merkittävältä kohdalta. Esa Leskisen Ensimmäinen tasavalta luotaa itsenäisen Suomen hankalia alkuvaiheita, jotka väistämättä peilautuvat sotaisen aikamme ajankohtaisiin kysymyksiin. Onko Euroopassa opittu mitään? 

Juhlanäytelmän keskiössä on Vesa Vierikon esittämä Kaarlo Juho Ståhlberg (1865‒1952), joka maamme ensimmäisenä presidenttinä (1919–1925) parhaansa mukaan selvitteli mm. sisällissodan jälkimaininkeja, suojeluskuntakriisiä ja ristiriitoja kommunistien kanssa. 

Oikeusoppinut ja tasavaltaisen hallitusmuodon luoja, kansanvallan ja parlamentarismin rauhallinen tukipylväs ankkuroi maan liberaaliin demokratiaan, mutta on henkilönä jäänyt vaikuttavien tekojensa varjoon. Tähän pureutuu 150-vuotista taivaltaan juhlivan Kansallisteatterin näytelmä. 

Valtiomies Ståhlbergin elämänkulku ja Kansallisteatterin vaiheet risteävät näytelmässä kiinnostavalla tavalla. Suomen Kansallisteatteri perustettiin seitsemän vuotta Ståhlbergin syntymän jälkeen, ja Rautatientorin laidalla seisova uljas teatterirakennus valmistui vuonna 1902. Silloin Suomussalmelta lähtenyt Kaarlo Juho oli jo helsinkiläistynyt neljän lapsen isä ja senaatin siviilitoimituskunnan protokollasihteeri. Vuosien saatossa teatteri oli usein tapahtumapaikkana, tekstissä viitataan esimerkiksi Willensaunan näyttämöön, joka myöhemmin 1970-luvulla rakennettiin Suomen ensimmäisen teatteriravintolan paikalle.

Näytelmä vilisee menneiden vuosikymmenten poliitikkoja, ja kaikilla näyttelijöillä on useita rooleja. Aina ei vauhdissa tahdo pysyä mukana. Tekstitykset vähän kyllä auttavat, ja taustan dokumentaariset videokuvat jäsentävät tilanteita kiinnostavasti. Hallitusta ja sen ministereitä parjataan kovin tutun kuuloisesti: ”He eivät tajua tilannetta!” Kontrasti menneen ja nykyisyyden välillä nousee hauskasti esiin juuri lavalla liikkuvien videokuvaajien myötä. Eletään yhtä aikaa nykyisyyttä ja menneisyyttä, totta ja teatteria. 

Varsinaisen urakan tekee lavalla myös Jussi Tuurna. Hän on säveltänyt näytelmän musiikin ja myös soittaa sen ollen koko esityksen ajan näyttämöllä. Joukkokohtaukset, lavastus ja valot ovat Kansallisteatterin vakaata laatua, kuin luottaen pitkän historian mukanaan tuomaan kokemusvarantoon. Mitään uutta ja yllättävää ei yleisö saa nähtäväkseen, mutta aina ei kai tarvitakaan hätkähdyttäviä momentteja. 

Koskettavimmillaan fennomaani Ståhlberg on istuessaan vanhuudenkodissaan Kulosaaressa vaimonsa Esterin (Kristiina Halttu) kanssa. Kahden aikuisena avioituneen lesken yhteiselo oli sopuisaa, ja yhdessä he pyrkivät rakentamaan tulevaisuutta väkivaltaa välttäen. Esterin sanoin: ”Rakennetaan enemmän kuin revitään”. Se käy demokraattisessa yhteiskunnassa ohjenuoraksi edelleen. Onnea, Suomen Kansallisteatteri!

Suomen Kansallisteatteri Ensimmäinen tasavalta 
Ohjaus Esa Leskinen 

Rooleissa Kristiina Halttu, Eino Heiskanen, Katariina Kaitue, Esa-Matti Long, Taisto Oksanen, Jukka Puotila, Sari Puumalainen, Antti Pääkkönen, Helena Vierikko, Vesa Vierikko 

Lavastussuunnittelu Kati Lukka
Pukusuunnittelu Tarja Simone
Musiikki Jussi Tuurna
Taustoittava tutkija Aleksi Ahtola
Valosuunnittelu Ville Seppänen
Videosuunnittelu Joona Pettersson
Livevideosuunnittelu Ida Järvinen
Äänisuunnittelu Esa Mattila
Naamioinnin suunnittelu Petra Kuntsi
Videoiden arkistomateriaalin hankinta Paula Lehtonen
Ohjaajan assistentti Helena Vierikko

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti