Hauskaa katkeraan loppuun saakka

 

Kuvassa Matti Ristinen, Liisa Mustonen. Kuva Marko Mäkinen.

Parisuhdekomediat ovat teatterilavoilla suosittuja, niin myös Teatteri Jurkassa nyt ensi-iltansa saanut Avoin liitto. 

Nobelisti Dario Fon (1926-2016) yhdessä puolisonsa Franca Ramen kanssa 1980-luvulla kirjoittamaa farssia on esitetty Suomessakin tiuhaan viime vuosina.

Jurkan versiossa pariskuntana esiintyvät Matti Ristinen ja Liisa Mustonen, joka on myös ohjannut näytelmän. Mutta ihan tavallisen kepeästä avioliittohulluttelusta ei Mustosen ohjauksessa ole kyse. Pienen huoneteatterin ulottuvuudet ottavat hyvin vastaan kipakan dialogin säkenet, ja tilanne on arkisuudessaan teeskentelemätön. Hupaisuudestaan huolimatta näkymä huoneeseen puistattaa.

Kun aviopari rakastaa ja vihaa toisiaan niin, että molemmat kilpailevat valheiden, uhkailun ja itsemurhalla kiristyksen mittareilla, on tosiaankin aika ottaa aikalisä ja kokeilla vaikkapa avointa liittoa. Nopeasti käy ilmi, että naisen ja miehen aseet taistelussa ovat erilaiset. Mies kannattaa avoimuutta ja suoraa toimintaa, niin kauan kuin ne kuuluvat hänelle. Naisen valtteina ovat sujuvat puheet ja nopea tilanneanalyysi. Alakynteen jäävä mies taantuu veteläksi pikkupojaksi, josta älykäs nainen nopeasti ottaa henkisen pihtiotteen. Mutta mitä näytelmän nainen oikeasti haluaa? Ei ainakaan äidin roolia.  

Jurkan Avoin liitto on täysverinen farssi, josta ei puutu edes paljaita pyllyjä tai pieruhuumoria. Mutta avoimuudellakin näyttää olevan rajansa. Traaginen loppu on todennäköinen, jos sodankäynnissä ei osata kulkea sovittelun kultaista keskitietä.

Käsikirjoitus: Dario Fo ja Franca Rame
Ohjaus: Liisa Mustonen
Suomennos: Aira Buffa

Näyttämöllä: Liisa Mustonen ja Matti Ristinen

Kun käärme tulee kylään

Kissani Jugoslavia Kansallisteatterin Willensaunassa kertoo Kosovon albaanien tarinaa Pajtim Statovcin palkitun esikoisteoksen mukaan. Kotoutumisen haasteet ovat Balkanin sotaa Suomeen paenneen perheen ongelmista vain pieni osa. Toiseuden ja ulkopuolisuuden ahdistus kuorruttuu henkilökohtaisen elämän painolastilla. 

Ville Tiihonen ja Toni Harjajärvi. Kuva Tommi Mattila.

Kissani Jugoslavia -näytelmässä kipu vetää syvän viillon halki vuosikymmenten. Näkökulmia syihin ja seurauksiin raottavat perheen äiti Emine (Sari Puumalainen) ja poika Bekim (Toni Harjajärvi), joiden erilaisia maailmoja katsojille tarjoillaan pyörivän näyttämön molemmin puolin. 

Avautuu huimia näköaloja Josip Broz Titon Jugoslaviaan 1980-luvulla. Emine varttuu aikuiseksi vain taipuakseen miehen tahtoon. Perhe revitään juuriltaan ja poika kasvaa oudossa kylmässä maassa etsien identiteettiään. Elämää Suomessa hallitsevat pelko ja häpeä.

Johanna Freundlichin ohjaama ja Eva Buchwaldin dramatisoima esitys on runsas ja aistillinen. On monenlaisia hajuja, märän villan tuoksua ja jalkahikeä, erikoisia lyömäsoittimia, ruusunpunaisia häävalmisteluja ja eksoottista laulumusiikkia. Monella aikatasolla liikkuva tarina leikittelee maagisilla kuvilla ja eläimistöstä on helppo löytää symboliikkaa. Kun Bekim hankkii kotiinsa lemmikin, kuningasboan, hän peilaa käärmeeseen minuuspohdintaansa. Homobaarista löytyvä huikea kissa (Ville Tiihonen) johdattaa nöyryytysten kautta kohti hyväksyntää.

Traagisten elämäntarinoiden juoksussa taiteillaan sentimentaalisuuden muurin harjalla, mutta onneksi vältytään putoamasta sudenkuoppaan. Roolisuoritukset ovat kauttaaltaan hienovireisiä ja tarkkoja. Toni Harjajärvi debytoi Kansallisteatterissa Bekimin roolissa herkän ilmeikkäästi. Ville Tiihonen osoittaa taas huiman muuntautumiskykynsä ja Sari Puumalainen muuntuu hehkeästä neidosta alistuneeksi perheenäidiksi. Esityksen synkin hahmo lienee kuitenkin perheen isä Bajram (Petri Liski), jonka hahmo on jylhä ja etäinen, elämäänsä pettynyt mies. Kysymys ”mitä sinä haluat elämältä?” on hänelle liian vaikea vastattavaksi, on helpompaa kuvitella mitä haluaa kuolemaltaan.

Pajtim Statovci: Kissani Jugoslavia

Suomen Kansallisteatteri, Willensauna

Rooleissa: Toni Harjajärvi, Petri Liski, Sari Puumalainen ja Ville Tiihonen

Ohjaus Johanna Freundlich

Dramatisointi Eva Buchwald

Lavastus Katri Rentto

Pukusuunnittelu Emilia Eriksson

Valosuunnittelu Kalle Ropponen

Äänisuunnittelu Antti Puumalainen

Naamioinnin suunnittelu Petra Kuntsi

Siskokset ikuisessa lumisateessa

Ohjaaja Paavo Westerberg on toden totta päivittänyt klassikon! Westerbergin toinen Tšehov-tulkinta Suomen Kansallisteatteriin on draamakirjallisuuden suurimpiin kuuluva Kolme sisarta. Myös modernin version uumenista paistaa aidon tšehovilainen mielenmaisema ja nurkissa viipyilevä alakulo. 

Kuva Tuomo Manninen.

Kolme sisarta alkaa kuin lastennäytelmä, kun kolme kissaa naukuen kurkkii yleisöä esiripun välistä. Niin kissakuoron kuin kaiken siitä käynnistyvänkin voi nähdä symbolisena. 

Teos vyöryy kohti katsojaa, joka joutuu hakemaan kiintopistettä vauhdilla pyörivän lavakarusellin tapahtumista, äänistä, livevideon lähikuvista. Puhetta riittää, ja lumipyry tuiskuaa boheemin näyttämökuvan ylle. Olohuoneen nurkassa valvoo televisio, joka näyttää jatkuvaa juoksukilpailua ja hiihtomaratonia. Elämän oravanpyörä ja loputon ahdistus?

Mutta Westerbergin sisaret eivät ole ahdistuneita, he ovat vain saamattomia ja jumissa ajatustensa kanssa. Samanlaisissa valkoisissa takeissaan he edustavat klassisia hyveitä, rakkautta, tulevaisuudenuskoa, työn tekemisen merkityksellisyyttä. Nuorten naisten elämä on juuttunut pieneen varuskuntakaupunkiin ja polkee isän kuoleman jälkeen paikallaan. Haaveissa siintää myyttinen ja paratiisimainen Moskova, jonne pitäisi päästä takaisin, jotta uusi elämä pääsisi käyntiin. Tilannetta zoomaillaan monesta perspektiivistä ja kuvitteellisten tulevaisuudenkiikareiden kautta. Mutta muutto vain viivästyy ja muut tekijät tulevat väliin, niin kuin elämässä yleensä.  

Kun kyky tehdä ratkaisuja ja välttämättömiä päätöksiä on kadonnut, katoaa olemisesta mielekkyys. Arkinen Olga (Elena Leeve), dramaattinen Maša  (Emmi Parviainen) ja idealistinen Irina (Marja Salo) välittävät kukin roolihahmonsa omalla temperamentilla tuon sietämättömän keveyden. Venäläisen yläluokan toimettomuuteen lyö säröä vahvatahtoinen ja paheksuttu veljen vaimo Natašha (Anna-Maija Tuokko), joka ainoana kantaa kirkkaanväristä mekkoa ja kipinöi paljeteissaan.  Onnen odottelun ja haaveiden hellimisen katkaisee ulkoinen kriisi; punaisena vellova tulipalo, joka rikkoo niin ikkunalaseja kuin ihmissuhteita. Markus Tsokkisen huikea lavastus ja Sanna Salmenkallion äänisuunnittelu luovat tehokkaita impressioita.

Hurjan kolmetuntisen lopuksi sisarukset ovat edelleen tiellään jonnekin, ehkä Eldoradoon, ehkä Moskovaan. On tehtävä työtä, on elettävä. He kiipeävät kohti portaita ja valokajoa mielessään vain yksi kysymys: kunpa vain tietäisimme miksi kärsimme.

Anton Tšehov: Kolme sisarta
Suomen Kansallisteatterin Suuri näyttämö

Ohjaus ja sovitus Paavo Westerberg

Lavastus Markus Tsokkinen

Pukusuunnittelu Anna Sinkkonen

Valosuunnittelu Pietu Pietiäinen

Musiikki ja äänisuunnittelu Sanna Salmenkallio

Videosuunnittelu Ville Seppänen

Naamioinnin suunnittelu Laura Sgureva

Dramaturgi Eva Buchwald

Ohjaajan assistentti Joel Härkönen

ROOLEISSA Elena Leeve, Samuli Niittymäki, Terhi Panula, Emmi Parviainen, Eero Ritala, Esko Salminen, Marja Salo, Tuomas Tulikorpi, Anna-Maija Tuokko, Olavi Uusivirta ja Jussi Vatanen.

Sadun vastustamaton lumous

Vahva, vauhdikas ja viehättävällä tavalla vanhanaikainenkin Disney-musikaali Kaunotar ja hirviö (Kaunitar ja koletis) ihastuttaa nyt Tarton Vanemuine-teatterissa ruotsalaisen ohjaajakonkari Georg Malviuksen ohjaamana. Vuonna 1994 ensi-iltansa saanut, piirroselokuvaan perustuva musikaali on voittanut konseptina useita palkintoja.

Koko perheen elämykseksi mainittu Broadway-hitti sopii toki monille, mutta alle kouluikäisille meno voi olla liian hurjaa. Joitakin perheen pienimpiä talutettiin pois katsomosta pian alkutahtien jälkeen. Ei niin, etteivätkö nykylapset olisi tottuneet piirroselokuvien tempoon. Ison orkesterin volyymi ja eloon heräävien animaatiohahmojen koreus vain voivat olla liikaa.

Vanhempi väki, jota katsomossa oli runsaasti, näytti kyllä nauttivan. Alan Menkenin melodinen musiikki valloittaa, visuaaliset efektit ja kertomuksen lempeä huumori antavat maustetta. Tarinan teemoissa korostuvat nuoren naisen kasvu ja erilaisuuden sietämisen välttämättömyys. Samalla herkästä maalaistytöstä kasvaa moderni ja rohkea nuori nainen. Ollaan musikaaliviihteen ytimessä.

Monipuolisuus on Viron vanhimman vironkielisen ammattiteatterin valtti, ja Vanemuisen lavoilla esitetään niin oopperaa, draamaa kuin balettiakin. 700-paikkainen suuri näyttämö ei mitoiltaan ole teattereiden suurimpia, mutta pärjää ulottuvuuksiltaan isojen rinnalla. Kaunotar ja hirviö -musikaalissa oivallisella valosuunnittelulla on saatu lisää tilaa ja vaikuttavuutta sekä ylös että syvyyksiin.

Näyttävät tanssikohtaukset ovat Kaunotar ja hirviö -esityksen huippuhetkiä, ja syvänpunaisen päivälliskohtauksen sävyissä lähestytään Punaisen Myllyn revyyiloittelua. Tanssimassa ovat niin teepannu, kuppi, kynttelikkö kuin kellokin. Juuri lavastus ja loistavan kekseliäät puvut synnyttävät aidon sadun lumouksen. Hyvä voittaa ja satu saa onnellisen lopun, liikutukseltakaan ei voi välttyä. Rakastaa voi lopulta vain omasta vapaasta tahdostaan.


Musiikki ALAN MENKEN
Sanat HOWARD ASHMAN & TIM RICE
Libretto LINDA WOOLVERTON
Alkuperäistuotanto DISNEY THEATRICAL PRODUCTIONS

Ohjaus Georg Malvius (Ruotsi)
Musiikin johto Martin Sildos
Koreografia Adrienne Ǻbjörn (Ruotsi)
Lavastus Iir Hermeliin
Valaistus Palle Palmé (Ruotsi)
Puvustus Mare Raidma

ROOLEISSA Saara Kadak (Rakvere Teater) / Kärt Anton, Kalle Sepp (ETA revüüteater ”Starlight Cabaret”) /René Soom (RO Estonia), Aivar Tommingas / Lauri Liiv, Silver Laas / Juss Haasma, Mihkel Tikerpalu (Nukuteater) / Oliver Timmusk, Andres Mähar / Simo Breede, Merle Jalakas / Ele Millistfer, Anett Viinalass / Nele-Liis Vaiksoo, Norman Salumäe / Saamuel Pilpak, Karmen Puis / Kristina Vähi, Risto Orav. Vanemuisen oopperakuoro, balettiryhmä ja sinfoniaorkesteri.