Teatteri Jurkassa harjoitellaan elämää ja siitä tulee näytelmä

 Kuvassa: Ella Mettänen ja Tommi Eronen
Kuva: Marko Mäkinen

Kun kaksi teatterimaaperään tukevasti juurtunutta helsinkiläisteatteria tuottaa yhteisen näytelmän, se kertoo – mistäpä muustakaan – kuin teatterista ja elämästä. 

Lauri Vennosen kirjoittama ja Lauri Maijalan ohjaama Elämän ensikertalaisia – eli ikoni ja assistentti nostaa Emmi ja Vappu Jurkan luomassa huoneteatterissa railakkaasti katon korkealle. Sekä esitys että tila näyttäytyvät kokoaan isompina. 

Tarinan metatasot käyvät selväksi heti alkurepliikeistä: katsomme näytelmää, jossa kirjoitetaan näytelmää. Riipaiseva luomisen tuska saa aikaan vastakaikua ja naurunpyrskähdyksiä ensi-iltayleisössä, jossa arvatenkin on paljon alan ammattilaisia. Loppua kohden tunnelma synkistyy ja elämän rajallisuus iskee vasten kasvoja. 

Aloitteleva näytelmäkirjailija Jaakko (Tommi Eronen) palvoo ikonista ohjaaja Teresaa (Ella Mettänen) ja pääsee idolinsa assariksi. Asetelma keikahtaa, kun käy ilmi, että Teresa on vakavasti sairas ja itse asiassa jo kuollut. Jaakko pyrkii vimmaisesti urallaan eteenpäin, mutta törmää ahdistukseensa. Monella meistä on halu tehdä jotain merkittävää ja saada arvostusta, olla joku, mutta useimmiten vaatimukset ovat oman pään sisällä.

Maijalan ohjauksessa on vuorotellen rauhallisia suvantokohtia ja karnevalistista menoa, sirkustakin. Eräänlaista taikuuden tuntua luo myös Jurkassa aina oivaltava tilan käyttö, valot ja äänitehosteet venyttävät kokemusta tälläkin kerralla yli fyysisten rajojen. Huikeinta teatteria luovat kuitenkin hieno näyttelijäpari. Erosen energisen letkeä olemus on vaikuttava, ja Mettäsen saattoi oikeasti luulla kuukahtavan lattialle jonkinlaisen kohtauksen saaneena. 

Näytelmässä henkilö voi kuolla monta kertaa, mutta elämää ei voi ottaa uusiksi. Sen suhteen olemme kaikki ensikertalaisia. 

Teatteri Jurkka: Elämän ensikertalaisia 

Jurkan 70-vuotisjuhlanäytelmä toteutetaan Jurkan ja KOM-teatterin yhteistyönä
 

Kirjoittanut: Lauri Vennonen 

Ohjaus: Lauri Maijala 

Näyttämöllä: Tommi Eronen ja Ella Mettänen
Lavastus- ja pukusuunnittelu: Lauri Maijala
Valosuunnittelu: Saku Kaukiainen
Äänisuunnittelu: Jani Rapo
Ohjaajan assistentti: Tiiu Poikonen 

Red Nose Companyn A. Kivi on nerokkuutta potenssiin 2

Kuvassa Tuukka Vasama (vas.), Niko Kumpuvaara,
Timo Ruuskanen. Kuva  Cata Portin

Kansalliskirjailijamme Aleksis Kivi saa Red Nose Companyn sympaattisten punanenien Miken (Tuukka Vasama) ja Zinin (Timo Ruuskanen) käsittelyssä reippaan kasvojenkohotuksen.

Kansallisteatterin ja Red Nose Companyn yhteistuotannossa kirjailijanerokkuus ja klovnerian taito lennättävät esityksen uudelle tasolle. Kiven persoona, elämä ja teokset kääritään pakettiin kunnioittavasti ja sydämellisesti.

Mielikuvamme Aleksis Kivestä on usein jäykkä ja kärsivä, sellaisena Wäinö Aaltosen Kansallisteatterin edustalle veistämä pronssipatsaskin kirjailijan kuvaa. Mutta Kivi kirjoitti mittavan tuotantonsa pari-kolmekymppisenä, ja oli kuollessaan vasta 38-vuotias. Suuren näyttämön vauhdikas esitys rinnastaa hänet oman aikamme nuoriin lahjakkuuksiin, ja saa miettimään 1800-luvun taiteilijan kohtaloa ja meidän aikamme apurahaviidakossa seikkailevien kirjailijoiden ammatin hankaluuksia.

Klovnikaksikon esittämä Aleksis on älykäs, monipuolinen persoona ja loistava sanankäyttäjä, joka sinnikkäästi luo kirjailijan uraa saamastaan murskakritiikistä huolimatta. Kiven elämänkaari, ajankuva ja nälkätaiteilijan vaikeudet käyvät kulttuurihistorian kertauskurssina kaiken ikäisille. Veljekset hyppivät Taaborinvuorella, Kalevalan säkeet tuntuvat taas trendikkäiltä. Nimiä tiputellaan Cygnaeuksesta Jean-Pierre Kuselaan ja Eino Leinosta Jouko Turkkaan. Näytelmä juhlii estottomasti suomalaista kulttuuria, mutta kääntää katseen samalla vahvasti kohti Eurooppaa; Bizet´n Carmen syntyi vain viisi vuotta 7 veljeksen jälkeen. 

Ruuskasen ja Vasaman yhteispeli toimii saumattomasti, ja huumori kantaa kohtausten ja vuosisatojen välillä. Kamariorkesteri Avantin jousikvartetti haitaristi Niko Kumpuvaaran johdolla täydentää herkullisen kokonaisuuden. Esitystä voi riemulla suositella kaikille, erityisesti niille, joiden kouluaikainen Kivi-tietämys on jumittunut pakkopullaksi kurkkuun. Elämä on iloleikki!

Red Nose Company: Aleksis Kivi Suomen Kansallisteatterin suurella näyttämöllä

Näyttämöllä Timo Ruuskanen, Tuukka Vasama, Niko Kumpuvaara, Eriikka Maalismaa, Terhi Paldanius, Tommi Asplund, Olga Reskalenko, Santtu Podzniakov, Joasia Cieślak

Teksti ja dramaturgia Eva Buchwald, Timo Ruuskanen, Linda Wallgren ja Tuukka Vasama. Ohjaus Timo Ruuskanen, Linda Wallgren ja Tuukka Vasama.

Harmonikka, musiikin johto Niko Kumpuvaara, musiikin sovitus Marzi Nyman, Niko Kumpuvaara, lavastus ja pukusuunnittelu Tarja Simone, valosuunnittelu Ville Virtanen 

 

Q-teatterissa puhutaan olemassaolon mysteeristä

Kuvassa: Elina Knihtilä, Tommi Korpela ja Pirjo Lonka
Kuva: Pate Pesonius

Ihanaa ja kamalaa, sopivaa ja hankalaa, hapanta ja makeaa, ihan superia! Q-teatterin Joitakin keskusteluja merkityksestä̈ on loistonäyttelijöiden lavarunotykitystä ja kiihkeää yritystä paikantaa itsensä puhuen maailmassa, joka on täynnä puhetta. Mutta mistä puhutaan? Ehkä aidasta ja seipäästä tai ei oikeastaan mistään, mutta juuri siksi tähän odotustilan hämminkiin sisältyy koko ihmisten välinen yhteys.  

Akse Petterssonin neljäs ohjaus Q-teatterille jatkaa hänen teoksistaan tuttua tapaa törmäyttää toisiinsa nauru ja melankolia. Näyttelijäkolmikko Elina Knihtilä, Tommi Korpela ja Pirjo Lonka odottelee kuvauspaikalla vuoroaan. 

Aika kuluu, ja tila täyttyy epävarmuuden puheesta. Paikalle hiipii epäilys siitä, että omaa tähtihetkeä ei ihan heti tule, eikä kukaan tiedä mitä seuraavaksi tapahtuu. Tilanteen absurdiutta lisää tanssija-koreografi Jyrki Karttunen, joka ilmestyy huoneeseen milloin missäkin asussa. Fyysisen ulottuvuuden paino tuo esitykseen tarpeellista kontrastia ja heijastuspintaa, samoin muusikko Ringa Mannerin tyyni ja puhumaton olemus.

Yksi vuorollaan kokee jonkinlaisen eksistentiaalisen kriisin. Kuka minä olen, ja miksi olen täällä? Kuka tuo toinen sitten on? Entä miten muut näkevät minut? Tiuhaan vaihtuvat puvut ja peruukit riemastuttavat yleisöä ja kierrokset kiihtyvät. Lähestytään kunnon Slapstick-komediaa, mutta ohjaaja Akse Petterssonin katseessa on suloisen haikea nyrjähtäneisyyden tuntu, joka saa katsojankin etsimään merkityksiä. Vaarana onkin, että ihmisparka alkaa nähdä signaaleja ja ennusmerkkejä sielläkin, missä niitä ei ole.

Vaikka näytelmässä haparoidaan kielellisen sekasorron maastossa, on sillä juureva pohjansa. Kun mitään ei sitten tapahdukaan, voidaan pakata kamppeet ja häipyä. Olemassaolon kaaos purkautuu arkiseen, ihan mukavaan, lähtemisen kuvaan.

Q-teatteri: Joitakin keskusteluja merkityksestä̈
teksti ja ohjaus: Akse Pettersson

ROOLEISSA: Elina Knihtilä, Tommi Korpela, Pirjo Lonka, Ringa Manner ja Jyrki Karttunen
valosuunnittelu: Anna Pöllänen
äänisuunnittelu: Turkka Inkilä
laulujen sävellys: Ringa Manner
tanssi: Jyrki Karttunen
maskeeraussuunnittelu: Riikka Virtanen
lavastus ja pukusuunnittelu: Anna Sinkkonen