Julmaa leikkiä keveissä kantimissa

Marja Salo ja Paavo Kinnunen. Kuva Cata Portin

Valkoiset verhot liehuvat Vallilan kansallisteatterin näyttämöllä, ja luvassa on historian lehtien havinaa. Laura Ruohosen uutuusnäytelmä Sultanaatti sukeltaa 1500-luvulle Osmanien valtakunnan hoviin ja löytää sieltä ihmiskunnan perisyntejä.

Ilmavat kankaiset pyörteet luovat illuusioita ja valojen ja värien leikki niiden pinnalla muuttavat näkymiä yhtä vikkelästi kuin nainen. Ovelasti hän vain keittää kahvia, hetkessä kaikki suunnitelmat menevät uusiksi. Kauhean sulttaani Suleiman I Suuren (1520–1566) aikana osmanit nousivat mahtavaksi hallitsijakansaksi, mutta hänen lempivaimonsa, entinen orja Roxelana aloitti naisten sultanaatiksi kutsutun aikakauden, jolloin naisten valta hovissa korostui. Kaiken takana on nainen, sanotaan vitsikkäästi edelleen.

Ruohonen tuo näyttämölle paljon sarkasmia, väkivaltaa ja vertakin, laulun sanoissa toistuvat sota ja sen mukanaan viemät lapset, veljet ja puolisot. Erityisesti sukupuolta tarkastellaan; mitä saa ja voi tehdä. Brutaalit tavat ja länsimaisen perikadon kritiikki esitetään tyylikkään leikkisästi, ja pian nainen voi olla kuten muutkin ihmiset. Kaiken keskellä roikkuu hirttoköysi, jota tarvittiinkin esimerkiksi silloin, kun sulttaani murhautti veljensä.

Ihmiskunnan historia pysyy koossa näyttämöllä, vaikka rankoilla aiheilla leikitellään. Ehkä karnevalistinen aikuisten satu onkin juuri oikea tapa tehdä näkyväksi vallankäytön absurdeja rakenteita. Supi sulttaani (Paavo Kinnunen) on vaimonsa (Marja Salo) pauloissa ja yhdessä suunnitellaan mittavia uudistuksia. Kaavaillaan verohelpotuksia, luonnostellaan pomminkestäviä siltoja, kouluja ja sairaaloita. Etsitään parhaita käytäntöjä, kuten millä tahansa työpaikalla tänä päivänä. Viime aikojen sotaisat tapahtumat vilahtavat mielessä usein.

Terävät viittaukset lähihistoriaan ja nyky-yhteiskunnan kipukohtiin saavat miettimään, mitä ihmiskunta on oppinut. Kun sulttaania neuvotaan ensiksi rakentamaan pyramidi, voi senkin helposti nähdä metaforana. Näytelmän villi meno kuitenkin tyyntyy loppua kohden, ehkä Supi jo ennustaa tulevan loppunsa. Sulttaanin viimeiset sanat ja vastaus kysymykseen ”mikä on tärkeintä elämässä?” on ”Hyvyys”. Vastaus voi olla haalea, mutta se on totta.

Suomen Kansallisteatteri: Sultanaatti 

Rooleissa: Marja Salo, Paavo Kinnunen, Markku Maalismaa, Jani Karvinen, Henna Sormunen, Saima Haapasalo.

Ohjaus Laura Ruohonen
Tekstin dramaturgia Pipsa Lonka
Lavastussuunnittelu Kaisu Koponen
Pukusuunnittelu Auli Turtiainen
Musiikki Riikka Talvitie
Valosuunnittelu Ville Toikka
Videosuunnittelu Timo Teräväinen
Äänisuunnittelu Jani Peltola
Naamioinnin suunnittelu Jari Kettunen
Laulun harjoittaminen Mari Kätkä

Brechtiä jokanaiselle – ja muillekin

Kuva Tanja Ahola

Jo näytelmän nimi sisältää viekkaan ajatusleikin: tätäkö kaikki naiset haluavat? Musiikkiteatteri Kapsäkin Brechtiä jokanaiselle nostaa parrasvaloihin niin Brechtin naissuhteet kuin naiset neron varjossa.

Saksalainen näytelmäkirjailija, runoilija ja teatteriohjaaja Bertolt Brecht (1898-1956) oli ennakkoluuloton idealisti, joka teki tunnetuksi eeppisen teatterin käsitteen. Siinä ei pyritä illuusioon, vaan herätellään katsojien kriittistä ajattelua. 

Eräänlaista dokumentarismia siis.

Kirjailija, käsikirjoittaja Sirpa Kähkösen Brecht-tulkinnassa ihailtu suurmies jää naistensa keskelle kuin maskotiksi. Ihan hellyttävä hän roolissaan onkin! Aikoinaan jokainen naisista sai oman siivunsa Bertistä, Bidistä, Papista, mutta silti joutui tyytymään sivuosaan. Yhteistyökumppanit, sihteeri, kääntäjä, puhtaaksikirjoittaja, oikolukija jäivät maailmanhistoriassa ilman mainintaa. Nyt asetelma on virkistävällä tavalla toinen, ja lavalla kaikki saavat tuoda esiin oman näkemyksensä ja tarinansa.

Kapsäkin pienelle näyttämölle mahtuukin aika liuta kulttuuripersoonia. Eletään 40-luvun alkua, silloin Brecht (Johannes Korpijaakko) on paennut kotimaastaan Hitlerin noustua valtaan ja odottaa Suomessa viisumia Yhdysvaltoihin. Mukana ovat vaimo Helene Weigel (Petriikka Pohjanheimo) ja perheen assistentti ja Brechtin sihteeri-rakastajatar Grete Steffin (Katariina Lantto). Lapset Stefan ja Barbara kulkevat kainalossa kätevästi puutarhatonttuina. 

Kertojan roolin on saanut Grete, joka sekä sivullisena tarkkailee tapahtumia että haitarilla säestää kohtalon voimia.

Maanpakolaisten matka Helsinkiin on kulkenut Tanskan ja Ruotsin kautta, ja nyt Brecht tutustuu aikansa suomalaisvaikuttajiin. Lavalla nähdään niin Elvi Sinervo, Hella Wuolijoki, Elmer Diktonius kuin Väinö Tannerkin, ja paikalle saapuu myös näyttelijä Ruth Berlau, Brechtin Tanskan aikojen ihastus. Kaikki roolit näytellään kuuden hengen energialla ja vauhdikkaasti asuja vaihtaen.

Naiset ja maailmasota vaikuttivat Brechtiin vahvasti, ja Iitissä Marlebäckin kartanossa Hella Wuolijoen vieraana syntyi hänen kanssaan yhdessä kirjoitettu näytelmä Herra Puntila ja hänen renkinsä Matti. Kiinnostavasti näytelmä valottaa sekä henkilösuhteita että suomalaista kulttuurihistoriaa. Taustan videopätkät ja vanhat valokuvat ankkuroivat kertomuksen aikaan ja paikkaan, Töölöön, Hietalahteen ja Ruoholahteen. 

Ja kaiken höysteenä on pianoa soittavan Marko Puron pääosin säveltämä musiikki, joka ei melodioillaan muistele talvisotaa, vaan on rohkeasti nykymusiikkiteatterille tehtyä. Laulunumerot kohoavat vahvoina ja esityksen kabareemainen meno yltyy riehakkaaksi crescendojen myötä. 

Vihdoin 1941 päästään haaveiden äärelle, ja Brecht joukkoineen saa viisumin Yhdysvaltoihin. Mitä sitten tapahtuu, onkin jo toinen tarina.

Musiikkiteatteri Kapsäkki Brechtiä jokanaiselle

Rooleissa: Johannes Korpijaakko, Katariina Lantto, Petriikka Pohjanheimo,Marko Puro, Reetta Ristimäki ja Hanna Vahtikari 

Käsikirjoitus Sirpa Kähkönen
Ohjaus Taru Mäkelä
Konseptisuunnittelu Reetta Ristimäki
Sävellys ja sovitus  Marko Puro
Sävellys Selma Savolainen
Valo- ja videosuunnittelu Pietu Pietiäinen
Äänisuunnittelu – Max Marshall
Puku- ja lavastesuunnittelu – Riitta Röpelinen
Koreografinen konsultaatio – Ari Kauppila
Tuotanto – Greta Tuotanto ja Musiikkiteatteri Kapsäkki

Ryhmäteatterissa rämmitään tunteiden ja ihmissuhteiden kairalla

Kuva Mitro Härkönen

Työpaikkojen ongelmat ovat usein samoja, mutta ratkaisut aina erilaisia, sanoo työyhteisövalmentaja, joka on pestattu vetämään seurakunnan työntekijöiden kehittämispäivää. 

Lausahdus kuulostaa ihan viisaalta, mutta Ryhmäteatterin lavalla ja Lapin kairalla patikoivat kollegat ovat myös henkilökohtaisten haasteiden edessä. Anna Krogeruksen kirjoittama kantaesitys saa yleisön tarkastelemaan omia kriisejään naurunpyrskähdysten lomassa.

Monella meistä on kokemusta työporukan virkistyspäivistä, vetäytymisistä, tyhy-päivistä. Karunlahden seurakuntalaiset vitsailevat retkestä myös pyhiinvaelluksena. Kun toimistoympäristö vaihtuu tunturimaastoon äityvät kommentit kovaäänisiksi, ja paljon puhutaan ihan kirjaimellisesti ristiin. Painavan ristin kantajaksi päätyy Moilanen, joka kantaa rankkaa salaisuutta myös sisällään. 

Mikä sitten mättää? No kommunikaatio ja johtaminen ainakin, usein motivaatio on hiipunut ja kateuden, syyllisyyden ja pettymyksen tunteet hypähtelevät pintaan. Mukana ovat ajankohtaiset energiakysymykset ja säästöpaineetkin. Hankalan organisaation tunnusmerkit naurattavat kauempaa katsomosta nähtyinä. Mutta samalla tragikomedia onnistuu möyhentämään keski-ikäisten elämänvalintoja ja pistää ihmettelemään tulevaisuudennäkymiä. 

Työnohjaaja-parka ei saa porukkaa innostumaan kehitystehtävistä, ja pian retkipoluilla syyllistytään taas huhupuheisiin ja selän takana kuiskimiseen. Elämänmittaisella vaelluksella joutuu monesti kohtaamaan sekä vaihtelevia sääoloja että omia traumojaan. Onneksi iltanuotiolla lauletaan myös tuttuja virsiä ja nuorten veisuja, jotka keventävät askelta, kun matka taas jatkuu. 

Ryhmäteatteri: Vaellus Anna Krogerus, ohjaus Laura Jäntti. 

Rooleissa: Santtu Karvonen, Minna Suuronen, Robin Svartström, Lassi Alhorinne, Sari Mällinen ja Pihla Penttinen.

Lavastussuunnittelu Janne Siltavuori
Valosuunnittelu Ville Mäkelä
Äänisuunnittelu Jussi Kärkkäinen
Puku- ja tarpeistosuunnittelu Ninja Pasanen