Puotila paljaana

Kuvassa Artturi Aalto, Jukka-Pekka Palo ja Jukka Puotila.

Kuva Tuomo Manninen.

Monitaitoinen näyttelijä Jukka Puotila juhlii pitkää uraansa Kansallisteatterin näyttämöllä Kuolema Venetsiassa -näytelmän päähenkilönä. Nobelisti Thomas Mannin (1875−1955) novelliin perustuvassa näytelmässä imitaattorina, koomikkona ja viihdetaiteilijanakin tunnetun Puotilan tukevana vastinparina lavalla on toinen pitkän linjan näyttelijä Jukka-Pekka Palo.

Vakavan ja synkkämielisen kirjailija Gustav von Aschenbachin roolihahmossa on intensiivistä hulluutta, joka ajaa hänet romahduksen partaalle. Kielletyn rakkauden kohteena on Lidon rannalla kulkeva nuori poika, jota Aschenbach ei kertaakaan edes puhuttele, mutta joka muodostuu hänelle pakkomielteeksi. Mannin novelli ilmestyi vuonna 1912, jolloin homoseksuaalisuus oli toki visusti pidettävä piilossa.

Hullaantuminen, syyllisyys, kauneuden ja nuoruuden kiihkeä etsiminen ja uhkaava rappio ovat vähäeleisen näytelmän liikevoimia. Tiimalasin kasaksi valuva hiekka mittaa jäljellä olevaa aikaa. Muutoin staattisessa lavastuksessa vähän vain puetaan ja riisutaan, vaihdetaan istuimia. Sellisti Artturi Aalto sävyttää sellollaan tunnelmaa. Verrattuna Luchino Viscontin novellista ohjaamaan upeaan elokuvaan vuodelta 1971 nojaa Michael Baranin dramatisointi sisäisiin jännitteisiin visuaalisten sijaan.

Saattaa olla, että Suurelle näyttämölle juhlaillaksi siirretyn näytelmän teho on Pienellä näyttämöllä tiheämpi. Mutta isollakin lavalla Puotila laittaa itsensä likoon, kirjaimellisesti, ja ryömii tuskissaan vesialtaassa venetsialaisten marmoripylväiden keskellä. Illan päätteeksi juhlakalu tulee iloisena onniteltavaksi kylpytakissa.

Suomen Kansallisteatteri Kuolema Venetsiassa

ROOLEISSA Jukka-Pekka Palo ja Jukka Puotila
MUUSIKKO Artturi Aalto

OHJAUS JA DRAMATISOINTI Michael Baran
SUOMENNOS Oili Suominen
LAVASTUS JA PUKUSUUNNITTELU Tarja Simone
VALO- JA VIDEOSUUNNITTELU Ville Toikka
ÄÄNISUUNNITTELU Kristian Ekholm
NAAMIOINNIN SUUNNITELU Jari Kettunen
OHJAAJAN ASSISTENTTI Amanda Palo

Rahasta vai rakkaudesta?

Kuvassa: Sanna June-Hyde, Vappu Nalbantoglu ja Tuukka Leppänen
Kuva © Mirka Kleemola

Kun Maria Gustaava Jotuni (1880-1943) kirjoitti Kultaista vasikkaansa maailmansodan tunnelmissa 1918, oli ranskalainen laulajatar Edit Piaf vasta kolmivuotias taapero. Vuonna 1960 Piaf teki tunnetuksi laulun Non, je ne regrette rien, jonka melodia nyt vahvasti kehystää näytelmää Helsingin Kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä. Aika uhmakas leikkaus vuosikymmenten läpi!

Mutta rahan ja rakkauden, miehen ja naisen suhteesta kun puhutaan, ei kannata katua, taitaa Heidi Räsänen ohjauksessaan sanoa. Vahvat naiset tekevät mitä tahtovat, monessa sukupolvessa. Ja feministinä ja yhteiskunnallisten epäkohtien pohtijana tunnetun Jotunin teksti antaa iättömälle aiheelle lupaavat raamit. Kun vielä näytelmän päähenkilön nimi on Eedit (Vappu Nalbantoglu), on asetelma ajatuksia herättävä ja ajaton.

Alku ihastuttaa: selloa soittaa lintuihminen, hämyistä lavastusta kannattelevat tukevat ikihongat. Mieli etsii kiivaasti hienojen näyttämökuvien syvempiä merkityksiä. Sitten päästään asiaan, ja asiaa on paljon. Naiset puhuvat, mistäpä muusta kuin miehistä – ja rahasta. Lavalle tulee lisää henkilöitä, palvelija, perhettä, mutta aiheesta ei oikein päästä eteenpäin. Itse kunkin tavoitteena ja palvonnan kohteena on epäjumalaksi muodostunut raha, Raamatun Kultainen vasikka. Esitys jumittuu naisen asemaan ja mahdollisuuksiin, joita raha määrittää. Kumpi sitten tekee sen tarkemmin: raha vai rakkaus?

Metsän lintujen ja männynrunkojen lisäksi lavalla nähdään muitakin merkityksiä hakevia kuvia. Palvelija Liina (Ursula Salo) ahmii kermakakkua järkyttävällä vimmalla. Näyttelijäjoukon laulaessa melodiaa kukin omalla tavallaan varioiden on tuloksena lopulta upea, rytminen lintujen ääntelykohtaus. Perheen tyttären Lahjan (Helmi-Leena Nummela) energistä ja akrobaattista liikkumista seuraa mielellään.

Mutta jotain jää puuttumaan, eikä vastaus löydy aarniometsästäkään. Väärin voi tehdä vain lain sallimissa rajoissa. Tarinan ajankohtainen pohdinta viedään turhan sovinnolliseen päätökseen, jossa kaikki onkin hyvin. Olisin suonut kiivaan dialogin näyttävän tietä myös vaihtoehtoisiin polkuihin.

Helsingin kaupunginteatteri: Kultainen vasikka

ROOLEISSA Rooleissa Vappu Nalbantoglu, Tuukka Leppänen, Heidi Herala, Jari Pehkonen, Helmi-Leena Nummela, Sanna-June Hyde, Rauno Ahonen, Aino Seppo, Ursula Salo, Petrus Kähkönen.

TEKSTI Maria Jotuni
OHJAUS Heidi Räsänen
LAVASTUS Antti Mattila
PUKUSUUNNITTELU Sanna Levo
DRAMTURGI Henna Piirto
VALOSUUNNITTELU Mika Ijäs
ÄÄNISUUNNITTELU Eradj Nazimov
MUSIIKKI, SOVITUS JA SELLO Petrus Kähkönen
NAAMIOINTI Jutta Kainulainen
KAMPAUKSET Taina Tervo.

Kun suomalainen puusta putosi

Kuva Stefan Bremer

Ei siitä niin kauan ole, kun suomalaiset tupsahtivat savupirteistään sivilisaation pariin. Pirkko Saision Koivu ja tähti -näytelmässä koko tarina on saatu puristettua kolmeen tuntiin. 

Kansallisteatterin Suomi100-juhlanäytelmässä suomalaisuuden ilot ja kirot, kliseet ja naurettavuudet lipuvat esiin pikakelauksella suuren näyttämön pyöriessä. Katkelmanomaiset tuokiokuvat kuroutuvat yhteen vauhdikkaasti ja muodostavat näkymiä niin metsän syvyyksiin kuin sieltä edemmäs aina poliittiseen selkkaukseen ja kansainvälisiin suhteisiimme. Jos Suomen yllä leijui Leninin haamu, nyt meitä määrittää Bryssel. Ennakkoluulot ja surkuhupaiset asenteemme näyttäytyvät ironian kelmeässä valossa.

Topeliuksen Koivu ja tähti on tarina koti-ikävästä ja matkasta kotiin, ja Saisio on sanonut kirjoittaneensa sille jatkoa. Lavalle marssiva kumma joukkiokin on matkalla, mutta hullunkurinen ryhmä näyttää melankolisen kansanluonteemme toisen puolen. Veli ja sisar palaavat kotimökkiinsä korven keskelle, rakentavat elintasoaan ja vaurastuvat vuosikymmenten osaksi keskiluokkaa. Ja kun piilopirtistä on muutettu pääkaupunkiin Pitkänsillan pohjoispuolelle, tulee kotimökistä kesänviettopaikka, jonka pihalla vietetään rapujuhlia ja nautitaan hilpeinä gorgonzolaa.

Ruotsalaisvallan vuodet ja venäläisten hirmuteot ovat yhä kipeitä muistoja, mutta niitä lääkitään uudenlaisella kansainvälistymisellä. Aasialaisvieraalle opetetaan hauskoja yksityiskohtia suomalaisuudesta: näin meillä syötiin pettuleipää ja juotiin kokkelipiimää. Metsäretkellä turistit kohtaavat vaarallisia eläimiä, jopa jääkarhuksi naamioituneen teatterikriitikon, joka puolustaa alkuperäiskansojen oikeuksia. Ja mukaan mahtuu vielä sotia, Leninin patsas, yksi rintamakarkurikin sekä metsän henkiä ja puhuvia puita.

Epäselväksi jää, tunteeko nykysuomalainen enää kotimetsäänsä ja mitä hän siellä pelkää. Vai osaako pelätäkään. Ja kun jokirannan vaitelias lautturi kutsuu kyytiin, on seurue heti valmiina risteilylle. Varmaa on vain, että kun Pohjantähti loistaa, vie seuramatka varmasti perille.

Suomen Kansallisteatteri: Koivu ja tähti

ROOLEISSA Katariina Kaitue, Mari Lehtonen, Petri Manninen, Riku Nieminen, Harri Nousiainen, Karin Pacius, Jukka-Pekka Palo, Heikki Pitkänen, Jukka Puotila, Elsa Saisio, Sonja Salminen, Paula Siimes ja Tiina Weckström
OHJAUS Laura Jäntti
LAVASTUS Kati Lukka
PUKUSUUNNITTELU Tarja Simone
MUSIIKKI Markus Fagerudd
VALOSUUNNITTELU Morten Reinan
ÄÄNISUUNNITTELU Raine Ahonen ja Esko Mattila
NAAMIOINNIN SUUNNITTELU Jari Kettunen
OHJAAJAN ASSISTENTTI Helena Vierikko