Härkäpäistä dialogia

Näytelmäkirjailija ja ohjaaja Pasi Lampelan uutuusnäytelmässä Granada pariskunta rimpuilee toisissaan, mutta ei tiedä päästäkö irti vai tiukentaako otettaan. Kansallisteatterin Willensaunassa härkää otetaan sarvista ja asiat puhutaan halki.

Kuvassa Sari Puumalainen ja Risto Kaskilahti.
Kuva Yehia Eweis.

Lampela on aiemminkin tutkinut juuri parisuhteen kipukohtia. Tällä kertaa hän tarjoaa estradiksi andalusialaisen huoneen, jonka lattia pöllyää kuin taisteluareena ja pukareina ovat härkäpäiset ihmiset, Kirsi (Sari Puumalainen) ja Harri (Risto Kaskilahti). Viitekehyksenä ja analogiana on lisäksi Espanjan sisällissota, jossa taistelleen isoisän vaiheita Kirsi tutkii.

Dialogitykitys alkaa heti esityksen alussa. Sattumus on tuonut vanhat rakastavaiset samaan hotelliin, mutta tilanne ei juurikaan huvita. Myös yleisöllä kestää hetken, ennen kuin juonen päästä saa kiinni ja tilanne valkenee. Mutta tärkeämpää kuin se missä ollaan tai miten tähän on päädytty, onkin se, miten tästä eteenpäin. Kolme päivää samassa huoneessa pakottaa Kirsin ja Harrin puhumaan, ja ahdistus purkautuu ajoittain suorana huutona.  PK Keräsen tummasävyinen kitara säestää tunnelmia.

Teatteri on Lampelalle selvästi ihmisten kohtaamista, jossa roolit, suhteet ja vallankäyttö törmäävät. Joku uskoo rakkauteen, joku työhön. Yksi elää uskosta, toinen taas pelosta. Kun Kirsi tutkii sodan konflikteja, hän tutustuu myös itseensä ja sisimpiin ristiriitoihinsa. Rakkaus on yliarvostettua, hän sanoo. Harri taas on ripustautunut pelkoonsa ja tehnyt siitä kilven, ryhtynyt polisiiksi ja päätynyt uupumuksen vuoksi sairauslomalle.

Lopussa näytelmän tekstissä viitataan Ernest Hemingwayn Kenelle kellot soivat -romaanista tuttuun John Donnen runoon, joka kertoo yhdysvaltalaisen miehen tarinan Espanjan sisällissodassa: Ihminen ei ole saari.  Siksi välien selvittely voi joskus viedä reissulla kaiken ajan ja tarujen Alhambrakin ehkä jää näkemättä, mutta se ei haittaa. Ja jos teatteri onnistuu purkamaan sisäisiä paineet ja kesyttämään niitä, on se täyttänyt ainakin yhden tehtävän.

Arvio kirjoitettu ennakkoesityksestä 11.2.2017
Kantaesitys 15.2.2017

Granada
Suomen Kansallisteatteri, Willensauna


ROOLEISSA Sari Puumalainen ja Risto Kaskilahti
MUUSIKKO PK Keränen
OHJAUS Pasi Lampela
LAVASTUS JA PUKUSUUNNITTELU Markus Tsokkinen
MUSIIKKI PK Keränen
VALOSUUNNITTELU Harri Kejonen
ÄÄNISUUNNITTELU Esa Mattila
KOREOGRAFI Kirsi Karlenius
NAAMIOINNIN SUUNNITTELU Krista Karppinen

Luopumisesta ja juurtumisesta, volyymilla

Pirkko Mannola ja Jennie Von Storbacka. Kuva Andreas Janett

Isänmaa on valtio, jonne ihminen kokee kuuluvansa, äidinmaa ehkä se paikka, josta joutuu luopumaan. Näin ainakin Espoon Kaupunginteatterin Äidinmaa-musikaalissa yhteenliittymisen ja erojen ristiriitoja kuvataan.

Nimekkäiden esiintyjien uutuusmusikaalissa liikutaan historian viitekehyksessäkin ajankohtaisissa aiheissa. Ohjaaja Maria Sid on halunnut näyttää suomalaisen naisen tarinan osana Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlintaa.

Kaksikymppinen Laura (Helmi-Leena Nummela) ja 70-vuotias isoäiti Anni (Pirkko Mannola) kohtaavat Annin lapsuuden maisemissa perinnönjaon äärellä. Tilanne herättää tunteita ja monenlaisia muistoja. Maaseudun nuorten elämää seurataan talvisodan kynnyksellä ja sen jälkeenkin.

On poikaansa huonosti kohteleva tehtailija, on vakava vanha emäntä, joka myy pimeää viinaa. On kesäisiä uimareissuja, tanssilavatunnelmia, topakka nimismies ja epäilyttävät ulkomaiset sukujuuret omaava nuorukainen. Ja se heinälatoromanssi, josta lapsi saa alkunsa. Kaiken yllä leijuu mystinen pahoinvointi.

Espoon Kaupunginteatterin näyttämö Revontulihallissa antaa mahdollisuuksia moneen, mutta nyt avaraa tilaa tarjotaan katsojan mielikuvituksen käyttöön. Nimekäs näyttelijäkaarti ottaa kaikkiin suuntiin avautuvan estradin haltuunsa Peter Pihlströmin mainiolla koreografialla ja Esa Niemisen ja Niklas Rosströmin vaikuttavalla, melodisella musiikilla. Laulu elää, tällaista voi olla nykymusikaali. Eikä muuta tarvitakaan, reksiviittana palvelee tusina puisia pinnatuoleja.

On silti selvää, että ihmiset tässä kipuilevat ja kärsivät, kukin omalla tavallaan. Maalaisuus ja kaupunkilaisuus hiertävät väen välejä, moni haaveilee Helsinkiin muutosta, vaikka se pelottaa. Miehet määräävät ja naiset taipuvat, mutta eivät alistu.  Äidinmaan naisten ketju sukupolvien läpi oppii ajattelemaan, että heitä ei kukaan voi rakastaa. Että vain raha on ystävä, sillä saattaa saada rakkauttakin.

Sota erottaa ihmisiä toisistaan ja heittää heidät juuriltaan tänä päivänä ehkä vielä useammin kuin ennen. Suomalaisäitien suurin trauma on ollut lasten lähettäminen sotalapsina Ruotsiin, hylkääminen hyvinvoinnin takia. Naiset kuitenkin olivat sodanjälkeisen yhteiskunnan tukiranka. He kävivät töissä, hoitivat kodit ja antoivat kriisiapua sodan kärsineille miehilleen.

Äidinmaan suurin kysymys onkin miten antaa anteeksi menneisyydelleen, miten juurtua hyvään. Kun kyse on rahan ja rakkauden, hyvän ja pahan, sodan ja rauhan vastavoimista, on hyvä että esitys nousee crescendona kohti päätöstään. Koko ensemblen mahtikuoro sen todistaa: hyvin menee!

Äidinmaa
Espoon Kaupunginteatteri

Rooleissa:
Jennie Von Storbacka / Maija Rissanen, Pirkko Mannola, Mikael Saari, Laura Voutilainen / Maija Rissane, Helmi-Leena Nummela, Puntti Valtonen, Vilma Kinnunen, Peter Pihlström, Peter Nyberg, Tatu Siivonen

Muusikot Eeppi Ursin ja Elisa Järvelä
Musiikki Esa Nieminen ja Niklas Rosström
Teksti Annina Enckell
Laulujen tekstit Sinikka Svärd ja Annina Enckell
Ohjaus Maria Sid
Alkuperäistarina Aarni Kuorikoski, Esa Nieminen, Niklas Rosström
Lavastus, valo- ja videosuunnittelu Joonas Tikkanen
Äänisuunnittelu Tommi Koskinen
Pukusuunnittelu Erika Turunen
Maskeerauksen suunnittelu Kaarina Kokkonen
Koreografia Peter Pihlström