Ihmisiä Caravaggion peilissä

 

Kuva Yehia Eweis Tampereen Teatteri

Kun Jussi ja Birgitta antautuvat lemmelle olohuoneen sohvalla, he työntävät tieltään Caravaggion maalauksia esittelevän kirjan. Lähes huomaamaton viittaus barokkimestarin tummasävyisen taiteen ytimeen havahduttaa seuraamaan Pasi Lampelan kirjoittamaa ja ohjaamaa Päätepysäkkiä tarkkaavaisena.

Aikansa hurjimuksena tunnettu maalari teki isoja ja provosoivia töitä uskonnollisista aiheista. Erityisen taitavaa hänen töissään on valon ja varjon käyttö sekä ihmisen ihon ja lihaksiston kuvaaminen. Tampereen Teatterin Frenckell-näyttämöllä esiintyvien onnettomien ihmisten edesottamuksia seuraa Caravaggion työ Epäilevä Tuomas (The Incredulity of Saint Thomas). Siinä Tuomas laittaa sormensa Jeesuksen haavaan, koska ei muuten uskonut tämän ylösnousseen.

Kun evankeliumin ilosanoma kehystää elämässään päätepysäkille – tai risteysasemalle – tulleen perheen kohtaloa, se näyttääkin entistä synkemmältä. Isä Matti (Heikki Savolainen) luovuttaa firman johtajuuden pojalleen Jussille (Esa Latva-Äijö), mutta jatkaa petoksen peittelyä. Ilona (Elisa Piispanen) ripustautuu naiivisti tuhoutuvan avioliiton jäänteisiin, mutta mies on jo löytänyt uuden ja haluaa eron. Poissaolevan äidin kuolema pysäyttää hetkeksi molemmat miehet, jotka elävät jossain arkitodellisuuden ulkopuolella, itseään paossa.

Lampelan näkemys paljon puhuttujen ruuhkavuosien ahdistuksesta on hyytävä ja vyöryy katsojien ylle kuin tammikuinen lumimyräkkä Itämereltä. Hän kehottaa tutkimaan realiteetteja syvyyssuunnassa: samat asiat voivat sekä tuhota että pelastaa ihmisen. Caravaggion maalauksen eteen asetettu tumma peilipinta paljastaa näyttelijöiden selät, tarinan kääntöpuolen, jota kohden Birgitta (Emma-Sofia Hautala) ennen väliaikaa kulkee kuin mustaan aukkoon. Peilisymboliikka toimii, itse asiassa sitä olisi voitu sanoin vielä vahvistaa. Elämän monitahoisia heijastuksia on hyvä tarkastella tietoisemmin.

Se mikä näytelmän Ilonalle on päätepysäkki, on Jussille lähtölaituri. Kyse on kuitenkin tahdosta ja valinnoista, siitä että pysyy tahdossaan. Lampelan näytelmässä ei ole onnellista loppua eikä paha välttämättä saa palkkaansa, mutta elämähän ei aina ole reilua. Itselleen kannattaa silti olla uskollinen.

Päätepysäkki
Tampereen Teatteri

Käsikirjoitus ja ohjaus Pasi Lampela

Lavastus- ja pukusuunnittelu Mikko Saastamoinen

Valosuunnittelu Mika Hiltunen

Äänisuunnittelu Jouni Koskinen

Rooleissa: Esa Latva-Äijö, Elisa Piispanen, Heikki Nousiainen, Emma-Sofia Hautala

Vuori valloittaa naisen

Kuva: Valtimonteatteri

Tunnetun anekdootin mukaan ”koira puri miestä" ei ole uutinen, mutta "mies puri koiraa" on. Tämä sopii myös draaman totuuksiin, ainakin runoilija Anja Erämajan kirjoittamassa näytelmässä Ei mikään pikku juttu.

Valtimonteatterin lavalla vaikeroiva naisparka tavoittelee oman elämänsä huippua kuin Himalajaa, mutta hallitsematon arki iskee vuoren varmuudella takaisin. Menisit organiser-kurssille, kehottaa ystävätär, mutta elämänhallinta on vaikeaa. Uusavuton naiseläjä alistuu ankeudelle. Suru on hänelle harrastus, uuden miehen hankintakin liian suuri ponnistus.

Karvaankirpeä dialogi on soinnuttelussaan tunnistettavaa Erämajaa, sarkasmin sävyillä leikkivää ja itseironista. Viisikymppisen naisen elämä liukuu kriisistä toiseen. Toista oli nuoruudessa, jolloin saattoi kiinnittyä kaukaiseen idoliin ja elää ryhdikkäästi esikuvansa kannattelemana. Nyt Demis Roussos on kuollut, ja hujopiksi kasvanut poikakin puhuu käsittämätöntä nettikieltä.

Runoilijan kynästä syntynyt esikoisnäytelmä jatkaa luontevasti Erämajan arkirealiteetteja pohtivan ja esityksellisen proosarunon jäljillä. Välillä vuoropuhelu muistuttaa itseään reflektoivien roolihahmojen päänsisäistä absurdismia, josta yleisön on otettava kiinni lennosta. Paikoin tunteekin olevansa lausuntamatineassa. Avuksi tulee Minna ”Kumman kaa” Koskelan ohjaus, jossa tunnelmaa kevennetään ennen kuin se menee liian synkäksi. Pulmalliset episodit seuraavat toisiaan kepeästi kuin sketsisarjassa sitcom-huumoriin oivallisesti istuvan musiikin tahtiin. Yleisö säestää rooleihinsa antaumuksella eläytyvää kolmikkoa asiaankuuluvin naurunpyrähdyksin.

Kun keski-ikäisyyttä poteva nainen yrittää kukistaa kotiharmautensa ja nousta sen tavoittamattomiin baarijakkaralle, on asetelma monelle ikääntyvälle tuttu. Ulkoiset vaatimukset kasvavat kiivetessä: miten voi yhtä aikaa olla itsensä työllistäjä, psyykkaaja, hoitaja ja valmentaja? Ei mikään pikku juttu vihjaakin, että nämä elämää suuremmat kysymykset ovat ajassamme jo suhteettomia, ja vuoren varjo voi kaataa taitavimmankin satiirikon. Kivun kautta kirkastuu, tokaisee näytelmän päähenkilö.

Anja Erämaja: Ei mikään pikku juttu

Valtimonteatteri

Näyttämöllä: Pinja Hahtola, Niina Hosiasluoma ja Pyry Äikää

Ohjaus Minna Koskela

Työryhmä:

Petra Lampinen – äänet, valot, sävellys

Pauliina Alanko – tuotanto

Kati Hynninen – tuotanto

Milla Martikainen – graafinen suunnittelu ja valokuvaus